Hiroshima - Japani

Nyt hyppäämme eri mantereelle, nimittäin Japaniin ja seuraa jatkoa viimekertaiselle hieman surumielisemmälle tarinalle. Japanin reissultamme jäi tosiaan täällä kertomatta kahden päivän vierailumme Hiroshimassa, joten palataan nyt siihen. Hiroshima poikkeaa monelta osin Japanin muista kaupungeista ja heti Hiroshimaan saavuttuamme tutustuimme yhteen näistä eroista, nimittäin raitiovaunuihin. Jälleenrakennusten yhteydessä Hiroshima sai lahjoituksena käytöstä poistettuja raitiovaunuja, jotka tänäkin päivänä ovat aktiivisena osana Hiroshiman julkistal liikennettä ja kaupungissa onkin Japanin laajamittaisin raitiovaunuverkosto. Näistä kulkuvälineistä oli myös hyvät mahdollisuudet tutustua kaupunkiin, eikä tarvinnut kauaa kyydissä ollakaan kun jo näkyivät ensimmäiset merkit toisen maailmansodan aikaisesta atomipommin aiheuttamasta tuhosta. Raitiovaunun ylittäessä siltaa avartui näkymä puistoon ja kiinnitimme heti huomion Hiroshiman rauhanmuistomerkkiin Atomipommikupoliin, yhteen harvoista ydinpommista pystyssä selvinneistä rakennuksista . Tässä vaiheessa valkeni, että ylitimme hypocentrumia, paikkaa jonne atomipommi vuonna 1945 pudotettiin. Ajatukset tietysti siirtyivät heti tuohon surulliseen tapahtumaan. Kiinnitin huomiota, että rautiovaunussa kuin myös muutenkin kaupungissa oli normaalia enemmän erilaisesti vammautuneita tai raajarikkoisia ihmisiä. Väistämättä sitä heti miettii, että onko atomipommin syytä miksi jonkun ikääntyneemmän ihmisen iho näyttää ikäänkuin palaneelta tai läikikkäältä tai miksi joltain puuttuu jalka tai molemmat. Mielikuvitus on tietysti vilkas, mutta onhan se myös totta, että kyllä tällaisessa kaupungissa ihmisissä näkyy vielä näin yli viidenkymmenen vuoden jälkeenkin suuren katastrofin vaikutukset niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaupunki on kuitenkin varsin moderni, eikä ehkä heti ensisilmäykseltä uskoisi atomipommin joskus tuhonneen sen.

Yllä lasten muistomerkki. Patsas on omistettu niille lapsille, jotka kuolivat pommin seurauksena. Patsaan päällä on kätensä levittävä tyttö, joka heiluttaa paperikurkia. Muistomerkki kertoo surullista tositarinaa tytöstä nimeltä Sadako Sasaki, joka kuoli atomipommin säteilyn vaikutuksiin. Hän uskoi parantuvansa jos hän tekisi tuhat paperikurkea eli origamia. On hienoa, miten muistomerkit eivät kaikki vain ole synkkiä betonipatsaita vaan niihin on yhdistetty myös väriä, kuten esimerkiksi juuri nämä eriväriset paperikurjet, jotka edustavat rauhan symboleita. Nykyään ympäri maailmaa lähetetään paperikurkia Hiroshimaan ja ne asetellaan patsaan lähettyville, kuten taustalla lasien takana näkyy. Tarkemmin Sadakon tarinasta kerrottiin Peace Memorial museossa.

Varasimme Hiroshiman hostellimme (J Hoppers Guesthouse) vain yhden päivän varoitusajalla ja pääsimme taas japanilaiseen tapaan nukkumaan lattialle levitettävälle tatamille. Vaikka kuvasta ei niin ehkä ajattelisi, niin on vähän ikävä tätä nukkumismuotoa, jotenkin todella hyvin sai unta. Hieman hotellissa levättyämme lähdimme tutkimaan kaupunkia. Hostellimme oli hyvällä sijainnilla lähellä Peace Memorial Parkia, sinne päädyimmekin kävelemään ja tutkimaan erilaisia muistomerkkejä. Muistomerkkien läheisyydessä on ihmisten tuomia kukkia ja kynttilöitä. Välittäminen, muistaminen ja suru välittyvät. Illan hämärtyessä näimme koululaisryhmän laskemassa paperilyhtyjä jokeen. Seuraavana päivänä näimme jälleen koululaisryhmän, tälläkertaa laulamassa lasten muistomerkkien läheisyydessä. On hyvin selvää, miten isosta asiasta on kyse ja miten muistamista vaalitaan vaikka ei ollut kyseessä mikään vuosipäivä tms. Iltakävelymme päättyi atomikupolille, joka illan pimertyessä näytti kohdevaloissa varsin pelottavalta. Ihmettelimme sitä aikamme ja suuntasimme illallisella, nauttimaan Hiroshiman perinteistä ruokaa nimeltään Okonomiyaki. Kyseessä vähänkuin hapan pannukakku, joka sisältää kaalia, nuudelia ja kananmunaa. 

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja otimme suunnaksemme Peace Memorial -museon. Todellakin käymisen arvoinen paikka, mutta kannattaa suunnata heti aamulla sillä turisteja on valtavasti. Mekin olimme paikalla heti museon auettua, mutta silti saimme paikoin jonotella. Museo kierrettiin kuulokkeet korvilla ja tarinat tulivat aina ajantasaisesti "teokselta" toiselle siirryttäessä. Kertomukset oli tehty hyvin eläytyen ja taustalla kuului katastrofin ääniä, kuten itkua, askelia ja hälytysääniä. Näin pystyi hyvin eläytymään ja näyttelyn vaikutus korostui. Muutamat näytteillä olevat asiat kuten lasten vaatteet ja ihmisten jäänteet olivat hieman liikaa ja välillä kuulokkeet oli otettava korvilta ja vähän haukkoa henkeä. Vaikka museossa puoltapäivää lähestyttäessä oli paikoin ruuhkaksi ihmisiä, niin tunnelma oli hiljainen, sieltä täältä kuului vain nyyhkytystä tai itkua. Näyttely ei ehkä kaikilta osin ole ihan herkimmille tarkoitettu, mutta jos tarinoiden kuuntelu on liikaa, niin voihan museon vain keskittyä kiertelemään katselemalla . Itse pidän tästä museoiden tyylistä yhdistää ääni mukaan kierrokseen. Samalla idealla on myös esimerkiksi San Francicson Alcatrazin kierros toteutettu. Museossa sai kuvata, mutta me lähinnä keskityimme itse kierrokseen ja otimme vain muutaman otoksen, ei oikein tuntunut oikealta kuvata. Alla muutama otos, jotka toivottavasti eivät liiaksi järkytä.

Tuo pankin rappusilla näkyvä musta varjo on se mitä jää ihmisestä jäljelle miljoonan asteen lämmössä.

Kuvassa Cenotaph "tyhjä hauta", joka pitää sisällään rekisterin uhrien nimistä ja edesssä teksti: "Levätkää rauhassa, sillä tämä erhe ei tule toistumaan". Jos kuvaa katsoo tarkkaan, niin voi huomata katsovansa tähtäimestä, jonka päässä on pommista säilynyt rakennus.

Museokierroksen jälkeen hyppäsimme Shinkanseniin ja otimme suunnaksemme Miyajiman saaren. Lyhyen junamatkan ja noin 10 minuutin lauttamatkan päästä saavuimme tuolle yhdelle Japanin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Itsukushiman pyhäkön voimakkaan punaista, vedestä kohoavaa Toriita pidetään yhtenä Japanin mahtavimmista nähtävyyksistä. Tämä shintolainen pyhäkkö on peräisin 500-luvulta vaikka nykyisessä muodossan se on vuodelta 1168. Tästä pyhäköstä erikoisen tekee se, että pyhäkkö on rakennettu paalujen päälle. Kerrotaan, että saarta pidettiin aikoinaan pyhänä ja kaikkien sinne tulevien oli ajettava veneellä Toriin läpi. Saari tarjoaa  myös retkimahdollisuuksia, kuten Mizen vuorelle kiipeäminen luontopolkuja pitkin tai käyttämällä nopeampaa (laiskoille tarkoitettua) kulkuvälinettä eli köysirataa. Tämän pienen ja metsäisen Miyajiman saaren asukkaisiin kuuluu peurat, joita on saarella varmaankin enemmän kuin ihmisiä. Peurat käyttäytyvätkin kuin saaren omistajat konsanaan. 

En kestä mikä rusketus! että kesää sitten vaan odotellessa...

Keskityn selvästi olennaiseen

Tähän käuppaan ei ihan niin vaan mennäkään

Läpi tuhansien porttien

Kioto on tunnettu oransseista sintolaispyhäköistä ja torii -porteistaan. Yhtenä todella lämpimänä tai oikeastaan kuumana päivänä päätimme lähteä tutustumaan Fushimi-inari taishan pyhäkölle. Junamatka Kioton Inarin alueelle ei kauaa kestänyt ja juna kuului jr-lineen (Shinkansen), joten pystyimme käyttämään Japan rail passiamme. Yleensä paikallisjunat ja metrot niin Tokiossa kuin Kiotossakin eivät kuulu jr-linen piiriin, joten liput pitää ostaa erikseen. Lippu yhteen suuntaan on noin 1,5€. Jos meinaa yhden päivän aikana matkustaa paljon julkisilla, niin kannattaa ehdottomasti ostaa päivälippu.

Fushimi Inarille tunnusomaista ovat sen tuhannet torii-portit, jotka reunustavat Inarivuorta. Toiselle puolelle portteja on kirjoitettu tekstiä ja toinen puoli on paljas. Tekstissä lukee kuka portin on lahjoittanut. Reippaasti kävelimme koko pitkän matkan, luovuttaminen ei käynyt edes mielessä :) Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Matkan varrella nähtiin niin paareilla alas kannettavan miestä kuin pari lenkkeilijääkin. Askelmia oli ehkä lähemmäs kymmen tuhatta ja reitti oli noin 7 kilometriä pitkä. Ei ihan kevyt kiipeäminen helteessä, onneksi oli vettä tarpeeksi mukana ja toki pidimme välillä taukoja. Noin kolmisen tuntia meillä kesti tarpoa reitti läpi. Sen jälkeen ostettiin katukojusta halpaa ruokaa ja leputettiin jalkoja. 

Torii - selfie :D

pyhäkkökissa

Sitruunajädeä :) kiipeämistä jaksoi hyvin jatkaa tämän herkun jälkeen.

 

Viimeisenä Kioto päivänä kävimme tutustumassa Kioton pohjoisosassa sijatsevaan Ryoanji -temppeliin, jossa sijaitsee Japanin kuuluisin kivipuutarha, Zen puutarha. Paikka on niin suuri turistikohde, että näin sesongin ulkopuolellakin riitti väkeä sen verran, ettei hyvää kuvaa voinut ottaa ja oma hetkellinen rauhoittuminen ei ainakaan onnistunut liiallisen turistimäärän vuoksi. Puisto oli mukavan rauhaisa kuten kävely suuren temppelialueen läpikin oli. Alue oli pienempi kuin kuvat kertovat, näinhän usein on. Kaunis paikka silti. Luimme, että jotkut näkevät kivien olevan saaria, jotka kohoavat merestä ja jotkut näkevät ne pilvien läpi kurottavina vuorenhuippuina. Molemmat hyviä vertauskuvia, mutta ristiriidassa zen buddhismin kanssa. Zen ei yritä ilmentää tai avartaa tai kuvata mitään. Zen vain on. Ja hyvä niin. Nätti ja rauhoittava näky. Tarkoitus ei ole näkymän tutkimenen, saada selvyyttä siitä tai ratkaista arvoituksia vaan pyyhkiä mielestä kaikki ja vain hengittää.

Kivipuutarha

 

Tähän loppuun vielä hiukan meidän hostellista. Kiotoon olimme fiksuna valinneet saman hotellin 3 yöksi, halpa Kamikatsura House oli toimiva kaikilta muilta osilta paitsi sijainniltaan. Citybus ja -metro alue loppui 1,5km ennen Kamikatsuran aluetta. Bussilla hotellille asti pääsi, mutta metron makuun päässeinä ja niiden nopeuteen ja vikkelään vaihtoon sopeutuneena, ei busseilla ratsastelu tullut enää kysymykseen. Näinpä, kitupiikkeinä ja köyhinä reissaajina, ensimmäisenä iltana temppelikierroksen jälkeen täysin rääkkikunnossa, totesimme joutuvamme kävelemään 8 aikaan illalla vielä 3km rinkat selässä hotellille päästäksemme. Olimme sopineet hotellihenkilökunnan kanssa tapaamiset toisella hotellilla (joku hotellin ihme järjestely), josta kuljetus Kamikatsuraan tapahtuisi. Hotellihenkilö kunta poimikin meidät, 30min tapaamisajan jälkeen, Kamikatsuran pimeiltä kujilta infotaulua tuijottamasta ja antoi sen sovitun kyydin hotellille. Oltiin oikeilla kaduilla, muttei taaskaan sillä oikealla.

Meidän hulppea hostelli.

Meidän hostellin lähiseutua

 

Kioto oli kaikenkaikkiaan upea, hyvin erilainen kuin Tokio. Kiotossa salarymanit tippuivat puoleen ja Kimono naiset triplaantuivat. Kioto vaikuttaa olevan selvästi kulttuurillisempi ja traditionaalisempi kuin Tokio. Tällainen kuva meille jäi kaupungista muutaman päivän vierailun jälkeen. Lopuksi vielä Kiotoa ilta-aikaan.

Nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna touhuta! palaillaan linjoille toivottavasti pian.
Ajantasaisesti reissua voi seurata instagramissa @adolfia

Temppeleiden ja Geishojen Kioto

Moikka! Tällä kertaa kirjoitan Indonesian maan kamaralta. Olimme Singaporessa vain neljä päivää ja nyt nautimme auringosta Balilla. Täytyy sanoa, että tämä Bali oli alkuun aikamoinen järkytys. Onneksi näin muutaman päivän jälkeen tähän alkaa jo tottua ja olemme kasvattaneet aika kovan kuoren näitä päällekäyviä myyjiä kohtaan. Varmasti tämäkin rauhottuu kun lähdemme Kutaa kauemmas. Balista lisää myöhemmin. Sillä nyt palataan ajassa taaksepäin, ihanaan Kiotoon. 

Meillä oli eturivin paikat junassa... aika pelottavaa kyytiä

Ja näin mennään rotkon reunalla..

Koululaisia Kiotossa

Pitihän sitä heti juna-aseman kahvilan herkkuja kuvata. Tosin nämähän on muovia :)

Kioto on ehdottomasti Japanin yksi kiehtovimmista kaupungeista. Tuhannet historialliset temppelit, mielenkiintoiset kaupunginosat geishoineen ja yksityisine teehuoneineen ovat todella kokemisen arvoisia. Meidän muutaman päivän vierailu Kiotossa oli aika hektistä, koska halusimme kokea ja nähdä mahdollisimman paljon. Onneksi Kiotossa kuten muuallakin Japanissa on varsin kattava ja suht helppo joukkoliikenne, käveleminen paikasta toiseen ei näin pitkillä etäisyyksillä olisi järkevää. 

Higashiyama-ku:n aluetta

Heti Kiotoon aamupäivästä saavuttuamme veimme rinkat juna-aseman lokerikkoon ja lähdimme pikaisen lounaan jälkeen tutkimaan Kiotoa. Suunnistimme meidän opaskirjan ja aseman infosta löytämämme kartan avulla kohti Higashiyama-ku:n temppeleitä. Puolivahingossa löysimme tiemme Shoren-in -temppelille. Samalla kun pohdimme millä temppelillä olemme, niin kuulimme jonkun sanovan tutulla kielellä "puhuuko täällä joku suomea". Siinähän sitä nökötti edessämme toinen suomalaispariskunta ja vielä samanlainen opaskirja kädessä kuin meillä. Näin sitä vaan kaukana kotoa törmää suomalaisiin. Jaoimme pariskunnan kanssa puolin ja toisin vinkkejä ja neuvoja ja voivottelimme kun aamukahvin saanti on toisinaan hankalaa. Tee -maassa kun juodaan teetä tai sitten mustaa kahvia jäillä eli .Oli muuten ensimmäisellä juontikerralla aika kokemus, mutta kyllä sitäkin kahvihädässä oppi juomaan. No se kahvista. -temppeliltä suuntasimme kohti Nanzen-ji:tä, minkä etsiminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Tässä välissäkin kun tuli muitakin temppeleitä vastaan, Tomi taisikin Kioton jälkeen tokaista, ettei enää halua nähdä yhtäkään temppeliä :D

Nanzen-ji:n pääportti eli Sanmon

Nanzen-ji sisältä

Nanzen -ji oli 1200-luvulla palatsi ja nykyään alueella on useita temppeleitä ja luostareita. Temppelin pääsisäänkäynnillä eli Sanmonilla on karmiva historia, sillä siellä rosvo nimeltä Goemon Ishikawa ja hänen poikansa keitettiin elävältä rautapadassa. Vanhanaikaisia japanilaisia rautakylpyammeita kutsutaankin tästä johtuen nimellä goemon-pyro.

Sanmonille sai pientä pääsymaksua vastaan mennä sisälle.

En uskaltanut tulla alas :D

Päärakennuksen takana sijaitsee valtava punatiilinen akvedukti, joka tuo yhä vettä Biwajärvestä.

Temppeleiltä kävelimme vielä hetken matkaa filosofin polkua, varmasti upea paikka sakurapuiden kukinta-aikaan. Polulla näimme suljetun kissakahvilan asukkeja. Surullista miten ennen näistäkin rääpäleistä pidettiin huolta ja nyt ne oli jätetty oman onnensa nojaan. Kissat asustelivat silti entisen kahvilan lähistöllä. Onneksi paikalliset kävivät kissoja ruokkimassa.

Seuraavana päivänä suuntasimme geishoista kuuluisaan kaupunginosaan nimeltä Gion. Kiertelimme Gion pieniä katuja ja ihastelimme kojuja. Ei mennyt aikaakaan kun näimme ensimmäisen geishan, tosin emme ole lainkaan varmoja oliko kyseessä oikea geisha vai sellainen "vietä päiväsi geishana" -tempaus. Näitä meinaan myytiin ja juuri noiden valokuvaajien mukana olon vuoksi jäimme geishaa epäilemään. Noh, oli niin tai ei, niin myöhemmin näimme kaksi maikoa eli geishaoppilasta. He suostuivat ystävällisesti valokuvaankin. Giomist tiemme vei ylös Kiyomizun temppelille. Tämä temppeli on yksi Kioton vanhimmista, perustettu vuonna 788 ja suurin osa rakennuksista on peräisin 1600 luvulta. Päätemppeli nimeltä Hondo on massiivisine terasseineen varsin jylhän näköinen. Terassia kannatteleekin 139 parrua. Japanissa on sanonta "hypätä Kiyomizun terassilta", se tarkoittaa jonkin rohkean asian tekemistä.

Gion puistoa

Kiyomizun temppeli terasseineen.

Maiko eli geishaoppilaat

Gion katuja ja kimonoon pukeutuneeet tytöt