Mielessäni on lähipäivinä pyörinyt kasvanut hääbudjettimme. Suunnittelun edetessä on tullut vastaan asioita, joita emme ole budjetissamme ottaneet huomioon tai olemme aliarvioineet kuluja. Myös oma mieltymys on muuttunut suunnittelun edetessä paikoin kalliimpaan suuntaan. Suunnittelun alussa ei myöskään tarkkaan ollut tietoa mitä kaikkea pitäisi ostaa ja häämaailman pyörteissä on tullut vastaan yhtä sun toista kivaa juttua :) noin 1.5 vuotta sitten aloittaessamme hääsuunnittelun teimme exceliin budjetin, siinä on sarake arvioidulle ja toteutuneelle. Tällä hetkellä kun häihin on alle kaksi kuukautta aikaa, on totuus se, että budjetti on ylittymässä.
Häiden tarjoiluihin menee oletetusti eniten rahaa. Meillä budjetista menee juhlapaikkaan ja ruokiin noin 3500 euroa. Loppuosa häärahoituksestamme menee häämekkoon, alkoholiin, musiikkiin, kuvaajaan, sulhasen pukeutumiseen, hääkahvitukseen, hääkukkiin ja muihin koristeisiin, vihkisormukseen, hääkampaukseen ja meikkiin, hotelliyöpymiseen 2 yöksi ja kaikkeen mahdolliseen häätilpehööriin. Ja varmasti tästä listasta joku asia unohtui :) niin ja sitten vielä se häämatka.
Suurin yllättävin menoerä häissämme on alkoholi, juhlapaikalle kun ei saa viedä omia juomia. Olen myös yllättynyt siitä, miten paljon kaikkeen hääsälään loppupeleissä menee rahaa. Tämä johtuu tietysti myös siitä, että kun häähulluuden vallassa tulee tilattua netistä jos jonkinmoista häätavaraa. Eihän sellaisia juttuja voi edes mitenkään ottaa huomioon hääsuunnittelun alussa, vai voiko :D Budjettimme ylittynee näillä näkymin noin 2000 eurolla. Joissakin asioissa olemme kyllä saaneet säästettyäkin, esimerkiksi hääautomme tulee ilmaiseksi bestmanin kautta. Lisäksi koristeita itse tekemällä on myös tullut säästöä. Saisihan sitä paljonkin tehtyä itse, mutta ehkä aika on sitte se seuraava vaikuttava tekijä.
Mites teillä muilla häitä järjestävillä, ovatko hääkulut päässeet yllättämään? entä mistä kohteista olette säästäneet?
Että tämmöstä pohdintaa täällä lauantai-illan ratoksi :)
Kuulostaa tutulta... Täällä ei olla edes budjetoitu mitään pikkusälää, mutta ns. "isot" kiinteät kustannukset menee jo tonnilla yli :o Voi apua! No, totta se on sen arvoista ;)
VastaaPoistaOikein hirvityttää miten helposti rahaa saa palamaan kaikkeen hääsälään :D No mutta kerran sitä (toivottavasti) naimisiin mennään :)
Poista