maanantai 17. kesäkuuta 2013

Viime päivien puuhat

Nyt olemme olleet tosi reippaita! :) Perjantaina kävimme täyttämässä esteettömyystodistuslomakkeen ja sain myös varattua koekampauksen ja meikin hääviikolle. Kuulutuspäiväksi valittiin jo tuleva sunnuntai, ehkä tyhmä sinänsä kun on juhannus, mutta ainakin olemme silloin varmasti Raumalla. Kuulutuksen kun ehdottomasti sinne halusimme. Sen lisäksi kävimme shoppailemassa muutamia hääaskarteluihin tarvittavia juttuja.



Eilen oli sitten ohjelmassa pöytänumeroiden tekoa :) Ylläoleva kuva toimi inspiraation lähteenä, olen  muuten tätä pöytänumerojuttua pohtinut aiemmin tässä postauksessa. Yksi kaasoistani sekä hänen miehensä pääsivät auttamaan meitä. Itseasiassa hommaa ei kuudessa pöytänumerossa ollut ihan neljälle ihmiselle, mutta jotenkin niin kiva, että ystävät ovat mukana touhuamassa. Siinä sivussa voi sitten touhuta muutakin, kuten miehille vesipiipun polttelu oli aika mieluista puuhaa :) 





Aika kivat pöytänumerot saatiin mielestäni aikaan. Vähän erikoisemmat, tuollaisia muuten löytyi jostain jenkkisivustolta ihan oikeina kultaisina ja maksoi tietysti maltaita.  Me käytimme vähän halvempaa vaihtoehtoa, eli ostimme Sinellistä pahvisia numeroita ja kultaista spraymaalia. Pöytänumerot saimme pystyyn Sinooperista ostetuilla pyöreillä puupaloilla, kiinnitimme ne numeroihin kuumaliimalla. Aika kivuttomasti saatiin pöytänumerot tehtyä. Tosin täytyy kyllä sanoa, että aikamoista savustamista tuo spraymaalaus. Onneksi tajusimme spreijata parvekkeella.

Jos joku tarkkaavainen ihmetteli tuossa keskimmäisessä kuvassa olevaa käpyä, niin silläkin on paikkansa hääpöydässämme, tästä lisää myöhemmin :)

4 kommenttia:

  1. Hyvä idea, ja tosi kaunis toteuttus! :)

    VastaaPoista
  2. Tulipa tosi kivat! Hittolainen, vasta nyt löysin sun blogisi, tosi kiva blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva että tykkäät :) Tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista