Apuva! Tasan kaksi kuukautta häihin, pikkusen jännittää :) Tuntuu että, nyt on joka päivä mennyt hääjuttujen parissa. On kaikenlaisia häätilpehöörejä menossa tilaukseen moneenkin eri paikkaan, dj:lle ollaan tekemässä listaa musiikista ja kirkkomusiikkejakin pähkäillään. Häämuistivihko on täyttynyt mitä epämääräisimmistä merkinnöistä ja päässä pyörii vaikka mitä sekavaa :D viime yönä näin myös ensimmäistä hääunta, se oli pelottavaa. Ei ollut kyse mistään hääpäivän ihanasta unesta, vaan ne kaikki muistettavat asiat pyöri päässä. Samanlainen ärsyttävä uni kuin joskus ennen tärkeää tenttiä on nähnyt.
Ennen juhannusta on vielä vaikka mitä hoidettavaa, kukkakaupassa pitäisi käydä, kampaajalle soitettava ja sovittava koekampauksesta ja sitten vielä esteettömyystodistus, sen ajattelimme myöskin hoitaa jo alta pois. Tämän lisäksi on asia nimeltä hääalusvaatteet, se on jäänyt täysin huomioimatta. Asian suhteen en jaksa ottaa paniikkia, se onkin varmaan ainut asia mistä paniikkia en ole ottanut :) jos ei muuten, niin multa kyllä löytyy parit hyvät olkaimettomat rintsikat, en kuitenkaan mitään epämukavia hepeneitä meinaa päälle laittaa :D
<3 Apuaaa! Niin vähän aikaa ja mulla ei oo kenkiä vieläkään ;D :D Hih! Kävin muuten justiinsa katsomassa teidän hääsivustolta kuvagalleriaa :D
VastaaPoistaEtköhän sä ehdi :) Mulla on muuten tän viikon lopulla menossa jenjenhouseen tilaus, että jos haluut jotain tilata sieltä niin vois laittaa samaan syssyyn :)
PoistaJätin ne kreisimmät kuvat galleriasta pois, ei ehkä olis sopinu ihan kaikille sukulaisille :D Harmi vaan, ettei sitä galleriaa saanut toimimaan niin, että ne näkyis pieninä kuvina ja sitte vois klikata haluamaansa kuvaa suuremmaks.