keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kaikouran söpöt haisulit - New Zealand



Reissumme yhtiin odotettuhin kohokohtiin kuului kaikki eläinkohtaamiset ja niitä olikin onneksi lukuisia. Olimme etukäteen selvittäneet missä mitäkin eläimiä voisi bongata ja riemu oli suunnaton kun niitä näimme. Ja nyt puhun eläinten kohtaamisesta niiden oikeassa ympäristössään eli luonnossa tietenkin. Nz:ssä emme valitettavasti pinguja nähneet, niiden bongailun jouduimme jättämään toiseen kertaan, kun ei nyt onnistanut. Uuden-Seelannin eteläsaarella kuitenkin kohtasimme eräitä toisia söpöleitä nimittäin hylkeitä. Tarkemmin kyseessä on New Zealand Fur Seal eli Uuden-Seelannin merikarhu. Näihin söpösiin haisuleihin törmäsimme ihan vahingossa. Haisuleita  siitä syystä, että heistä lähtevä kalan ja meren haju oli aikast pistävä, välillä jopa ihan sietämätön. Kaikouraan saavuttuamme bongasin auton ikkunasta rannalla jonkun liikkuvan möhkäleen ja siinä kiljaisun saattelemana auto parkkiin ja eikun tutkimaan. Kun pääsimme lähemmäs rantaa, niin huomasimme rantakivikossa olevan kymmenittäin hylkeitä. Ilohan siitä vain yltyi. Meillä oli myös tuuria leirinnän suhteen, sillä majoituimme aivan näiden hylkeiden lähettyvillä. Niissä maisemissa kelpasi katsella auringon laskevan vuorien taakse ja nauttia vähän valkoviiniä. Alueella oli kylttejä, joissa mainittiin ettei hylkeitä saanut mennä kolmea metriä lähemmäksi. Suuttuessaan hylkeet saattavat olla äkkipikaisia, jotenkin oli hirveän vaikea kuvitella tätä niiden laiskasta olemuksesta. Kyllä noiden päivien aikana tuli kuitenkin hylkeiden leikeistä selväksi, että ovathan nuo halutessaan aika nopeitakin otuksia.











Tämä alempi kuva on yksi mun koko reissun lemppareista. Voi että mikä paikka ja fiilis. Muistan tuon tunteen katsellessa jylhiä vuoria, meri-ilman raikkaan tuoksun ja sen uskomattoman hiljaisuuden. Kaikoura kuuluu mielestäni ehdottomasti niihin Nz:n "must" -kohteisiin. Mikäli haluaa tehdä muutakin kuin syödä rapuja ja ihmetellä hylkeitä, niin Kaikourassa on upeat maastot reippailuun. Ihan rannikon reunustaa kulkee upea maisemareitti, jonka varrella on myös Kaikouran historiasta kertovia tietopisteitä. 












   




  

Kaikoura on aivan ihana pieni rantakaupunki, jossa voi bongailla hylkeiden lisäksi muitakin eläimiä kuten useita eri valaslajeja, delfiinejä, albatrosseja ja muita meren asukkeja. Näiden bongailuun järjestetään turisteille erilaisia veneretkiä. Ja osat näistä lupaavatkin niinsanotusti "varmaa" bongausta. Kaikouralla on myös mielenkiintoinen, rikas historiansa. 600 vuotta sitten Moa linnun metsästäjät saapuivat alueella, myöskin Kapteeni Cook löysi Kaikouran peninsulan ja luuli sen olevan saari. Alueen rikkaan eläimistön vuoksi Kaikourassa oli aikoinaan isot valaanpyyntikeskukset, jotka työllistivät parhaimmillaan (pahimmillaan) satoja ihmisiä. Onneksi nykyään valaanpyynti on kiellettyä.  Kaikouran nimelläkin on oma merkityksensä ja se kertookin osuvasti sen yhden seikan mistä Kaikoura on tunnettu, nimittäin ravuistaa. Kai tarkoittaa maorin kielellä ruokaa ja koura crayfish eli rapuja. Rapuja myydäänkin Kaikourassa lähes jokapuolella, niin ravintoloissa kuin pienistä myyntikojuistakin. 









maanantai 2. helmikuuta 2015

New Zealand - Arthur's Pass


Kuten mainitsinkin, niin Uuden-Seelannin yksi hienoimmista ajomatkoistamme oli eteläsaarella sijaitsevan Etelä-Alppien Arthurinsolan läpi ajaminen. Meidän reittimme kulki Canterburystä länsirannikolle, toki reitin voi ajaa myös toisinpäin. Koko ajomatkan sai olla naama ikkunassa kiinni ihmetellen ympärillä vaihtuvaa maisemaa ja aina välillä piti pysähtyä kuvaamaan ympäristöä. Ihmettelyn ja niiden wou -elämysten lisäksi koimme toisinaan myös pelon ja jännityksen hetkiä, kun yhtäkkiä maisemat vaihtuivat lumisiksi, tiet kapeiksi ja vettä satoi. Välillä taas paistoi aurinko eikä pilviä näkynyt missään. Samaa haitaria meni myös lämpötila, taidettiin yhdessä kohtaa jopa olla hiukan miinuksen puolella ja sitten taas lähemmäs +10 asteessa. Ja miettikääpä, että nämä kaikki tosiaan yhden päivän aikana. Mitä korkeammalle etenimme, niin sitä jylhemmiksi ja kylmemmiksi maisemat muuttuivat. Muistan vieläkin näiden ajomatkan alussa otettujen kuvien fiiliksen. Muistan ajatelleeni, että eihän me tonne vuoristoon mennä, eihän meillä ole edes talvirenkaita :D









  


  

Ja sitten seuraava tilanne olikin tämä:









Voi kyllä oli puput pöksyissä muutamassa kurvissa. Tuon jännittävän osuuden jälkeen oli hyvä pysähtyä evästauolle ja haukkoa happea. Ensimmäinen kunnon pysähdyspaikkamme oli keskellä upeaa Alppivuoristoa Arthur's Pass National Parkissa. Laakson avauduttua kiinnitimme heti huomion "limenstone kylään", tai siltä se minusta näytti. Ei muuta kuin pipot ja hanskat esiin ja oli pienen spontaanin päiväkiipeilyn aika. Kapean polun varrella oli aivan vieressä lehmäaitaus, oli tainnut useampi reissaaja käydä lehmiä tervehtimässä kun ilmeet olivat sen mukaiset :D 










Tuntui kuin lapset olisi päästetty valjaista irti kun päästiin noille kallioille. Sellaista oli meiniki, ainakin tuon miehen osalta. Meillä ei tietenkään ollut minkään sortin kiipeilykenkiä, joten meno oli välillä aika vaarallista etenkin kun alkoi tihkuttaa lunta. Tuossa tämän tekstin ylllä olevassa kuvassa korkeimmalla kalliolla voitte nähdä ihmisiä jos oikein tarkkaan katsotte. Näillä limenstoneilla harrastetaan myös ihan kunnon kiipeilyä kallion seinämiä pitkin. 

















  

Tämän pirteän seikkailun jälkeen sai taas lisää virtaa ajamiseen ja jatkaa matkaa kohti seuraavaa etappiamme, nimittäin pikkuruista Arthur's Pass -kylää, joka sijaitsee ihanasti keskellä vihreyttä. Uskomatonta miten tuon kaiken lumisen vuoriston jälkeen muuttui taas maisema aivan täysin. Nyt eteen tuli sademetsämäistä vihreyttä. Tuo ihanan pieni ja sympaattinen kylä on koko maan korkeimmalla sijaitseva asutusalue. Se oli pienine matkamuistomyymälöineen ja kahviloineen oikein viehättävä ja kotoisan oloinen paikka. Kahvilassa nautimme kaakaot ja kivasta pikkukylän tunnelmasta.Kylästä matkamme jatkui metsäisen maiseman läpi ja kuin yhtäkkiä eteemme ilmestyi upeaakin upeampi Rivendel. Tämä tuli jopa niin äkkiä, että ajoimme vahingossa katselupaikan ohi. Siinä sitten ei muutakuin käännöstä vaarallisesti ja takaisin näköalapaikalle. Kamerat esiin ja kuvaamaan. Meidän onneksemme padosta tuli vettäkin oikein kunnolla alas. Näköalapaikalla meille piti seuraa paikallinen papukaija, Kea. Varsin utelias tapaus :) 











Oi voi miten ikävä tulikaan takaisin näihin maisemiin <3 Suosittelen todella lämpimästi tämän reitin ajamista, jos NZ:n campingelämä joskus kutsuu. Ilman autoakin tämä on mahdollista kokea. Tranz Alpinella pääsee Arhturinsolan läpi junan kyydissä, varmasti sekin hieno tapa matkustaa läpi vuoriston.