keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kolme yötä jouluun on


"Laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen". Heippa! Niin se vaan on joulu jo ovella, vaikka vielä kuun alusta tuntui, että jouluun on ikuisuus. Vietämme joulun Raumalla muiden helmoissa, joten oikeastaan mitään joulustressiä ei ole ehtinyt kehittyä. Vielä täytyy jokunen lahja paketoida mutta thats it. Valmiiseen pöytään meneminen on kyllä niin jees tällaisina juhlapyhinä. Mies itseasiassa varovasti ehdotteli, josko vietettäisiin ensi joulu meillä. Hmm... Ai, että jonottaisimme jouluruokia kaupassa tuntitolkulla, kokkaisimme loput miljoona tuntia vain todetaksemme ettei ruoka ole lähellekään yhtä hyvää kuin äidin tekemä, siivoisimme hulluna ja tappelisimme kun aika loppuu kesken. No mikä ettei! 

Huomenna suuntaamme perinteikkääseen joulunviettoon. Mitä kaikkea on luvassa... No ainakin näitä "perinteitä":

äitini valtaa useaksi päiväksi keittiön, viimeistään aatonaattona kaikki lentää pihalle keittiöstä ja ruokaa ei saa ennen aattoa, siis ei myöskään silloin aatonaattona. Nälkäisenä on ihan hyvä.

isän kuusivouhotus: eli kuusi vinossa, kynttilät rikki ja kuusen jalkakin vintin perällä.

Lahjat sekaisin ja niitä sitten vaihdellaan avaamisen jälkeen keskenään... Nimimerkillä "nimilaput on turhia". 

Niin ja ei parane unohtaa meidän armasta kissaa, se kuitenkin kusee taas sen punaisen joulupöytäliinan, ihan vaan vinoillakseen. Ai niin ja muistaa se kissa merkata myös mun isäni, onhan se ihan eri asia tehdä viimeiset jouluostokset kusenhajuisena ja samalla toivottaa hyvät joulut kaikille tutuille vastaan tuleville.

Ah! Ne Ihanat jouluperinteet! 

Entä mitäs teidän muiden jouluperinteisiin kuuluu tai "perinteisiin"? :D



Kuvassa pieni tonttu muskarin jouluesityksessä vanhainkodissa



torstai 15. joulukuuta 2016

Joulun rauhaa


Oli muuten kaukana rauha tänään jouluostoksilla. Tiedättekö sen tunteen, kun olette ostoksilla joulunaikaan ja niin on tuhat muutakin ihmistä. Joululaulut kajahtavat kaiuttimista toivottaen joulurauhaa ja hyvää mieltä. Yrität siinä tungoksessa päästä eteenpäin ja vielä vaunujen kanssa. Jonotat hissiin mielestäsi ikuisuuden, vain huomataksesi, että terveän oloiset ja kävelykykyiset aikuiset seilaavat hisseillä. Kun tarkemmin seuraat ympärilläsi kulkevia ihmisiä, huomaat stressaantuneet ilmeet ja pikaiset askeleet. Pahimmassa tapauksessa joku tulee töytäistyksi siinä tungoksessa ja sitten sanat lentävät ja ehkä käsimerkitkin, niin - siinä joululaulujen taustalla soidessa. Ja vielä aikuiset ihmiset kyseessä. Mietit tilannetta ja samassa sinua vain naurattaa, miten koomista tämä joulunaika on. Että sellainen rauhallinen jouluostoskäynti tänään, eikä ollut edes vielä viimeinen kerta.





Rauhallista joulun aikaa kaikille! :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Hyvää joulukuuta!


Joulukuun alun kunniaksi paljastan vähän meidän tämän vuoden joulukorteista. Viime vuonna otimme Liviasta itse joulukorttikuvat ja voi elämä mikä sähellys siinä hommassa oli. Syksyllä vielä ajattelin, ettei tämän vuoden korteista jaksa tehdä mitenkään kummoisia, että jotkut valmiit kortit vaan ja sillä selvä. Some kuitenkin muutti suunnitelmiani, sillä Facebookissa huomasin ihan ohimennen taitavan valokuvaajan Hanna Stengård-Nybomin ilmoituksen vapaista kuvausajoista joulukorttikuvaukseen. Siitä sitten sen kummempia miettimättä varasin heti ajan, Hannan kuvausajat kun menevät nopeammin kuin ehtii silmiä räpäyttää. Livia on Hannan kuvattavana ollut aiemminkin, Hanna nimittäin kuvaa Tyksissä vastasyntyneitä. Täytyy sanoa, että siinä on kyllä todella ihminen oikeassa ammatissa, taitava kuvaaja ja erittäin hyvä lasten ja haastavien vanhempienkin kanssa :D

Kuvauspäivä osui juuri meidän muuton jälkeiselle viikolle, niin nopealla aikataululla päätettiin kuvan vaatteet ja asusteet ja ne olivat tietysti jossain laatikon pohjalla. Kuvausaika ei myöskään Livialle ehkä ollut se paras mahdollinen, sillä hän oli juuri herännyt päiväunilta ja vähän hidas syttymään kuvaukseen. Kunnon hymykuvaa ei saatu lainkaan neidistä otettua, vähän osasin epäillä niin käyvän, sillä Livia vaatii aina oman aikansa että pääsee vauhtiin. Vartin kuvausajoilla ei tietysti ollut aikaa sen kummempaa tutustua, vaikka ajoissa olimmekin paikalle saapuneet. Toisaalta miksi sitä aina tarvisi kuvissa hymyillä ja jos tarkkaan katsoo, niin näkyyhän neidin kasvoilla pieni hymynkare.