sunnuntai 25. elokuuta 2013

Wedding morning

Hääaamu valkeni hotellissa yllättävän rauhallisesti, väsymys hieman painoi sekä minua että kanssani nukkunutta kaasoa. Aamupalalla ei jännityksestä vielä ollut tietoakaan ja sain hyvin syötyä. Hieman ennen yhdeksää yksi bestmaneista kurvasi hotellin eteen ja vei minut ja kaasoni kampaajalle, tosin ihan hyvin meillä olisi sinne ollut aikaa kävelläkin. Kampaajalle päästyämme huomasin, että olin unohtanut ripsivärini hotellille. "No niimpä tietenkin" ajattelin :) Tämä ei myöskään jäänyt päivän viimeiseksi unohdukseksi :D onneksi olimme hieman etuajassa, joten ihana kaasoni lähti hakemaan unohtunutta ripsiväriä hotellilta. Minä kun halusin käyttää meikissä omaa ripsiväriäni ja parempi niin.

Kampaajat olivat ystävällisiä ja sainkin heti ison kupin kahvia ja tunnelma oli muutenkin mukavan leppoisa. Kampausta tehtäessä minulla oli hyvin aikaa selata puhelimesta ihania kommentteja ja onnentoivotuksia. Kaksi kaasoista saapui kampaukseen hieman myöhemmin, toisen heistä räpsiessä kuvia huomasin jo vähän jännittäväni. Puolen päivän aikaan tämä samainen aamulla auttanut bestman tuli kampaajalle mukanaan hiuskoristeet. Ei muuta kuin koristeet päähän ja menoksi! Yhden kaasoista kampaus oli vielä hieman kesken, joten hän tuli perästä. Kävimme hotellin viereisessä kahvilassa syömässä, tosin minun syömisestäni ei enää jännityksen vuoksi tullut yhtikäs mitään. 

Tämän jälkeen suuntasimme hotellille juhlavaatteiden vaihtoon. Muistan niin elävästi tuon tunteen pujahtaessani ihanaan Eddy K:n hääpukuuni. Suunnaton ilon tunne ja samalla jännitys vaan kasvoi, siinä meinasi jo kyyneleet tulla. Niin ja voi että miten kuuma mekossa olikaan, huhu!



Hääaamun pukeutuminen jäikin päivän yhtiin parhaimpiin hetkiini. Valmistautumisen ilon tunne ja jännitys kera ystävien oli sanoin kuvaamattoman tärkeää minulle. Hääkuvaajamme ei tässä  vaiheessa vielä ollut mukana, mutta kaaso R otti aivan loistavia kuvia <3


perjantai 23. elokuuta 2013

Hääpäivän look

Heippaa!

Aloitan hääjutut kertomalla ensin hääpäivän lookistani. En täällä blogissa olekaan muuten kertonut miten koekampaukseni ja -meikkini meni. Olen todella tyytyväinen, että nämä "koevedokset" otin, sillä kummastakin löytyi parannettavaa. Kampaajani oli mukava ja hän neuvoikin minua tutkimaan, miten koekampaus ja -meikki kestää, jotta sitten tiedetään mitä hääpäivänä korjataan. Silmämeikin tummentaminen ja kiharoiden parantaminen olivatkin suurimmat korjattavat. Hääpäivänä olinkin todella tyytyväinen kampaukseen ja meikkiin. Suosittelen kyllä ehdottomasti koekampauksen ja -meikin ottoa, ainakin jos ei kampaaja ole entuudestaan tuttu.

Katsetta avartamaan laitettiin muutamat irtoräpsyttimet ja luomivärissä oli vähän kullanhohtoa. Huulista pidin erityisesti, huulipunan sävy sopi jotenki tosi hyvin ihon ja hiusteni värin kanssa.



Hiuksiin tuli hortensiasta hiuskoriste. Tämä kuva nyt ei oikein tuo kukkaa oikeuksiinsa, mutta nätti se oli :) Kampaukseen en itseasiassa ollut miettinyt mitään koristetta, mutta koekampauksessa käydessäni totesin, että kampaukseen sopisi hyvin koriste. Marssinkin suoraan koekampauksesta kukkakauppaan, koriste oli helppo suunnitella kun kampaus oli valmiiksi päässä :)

Laitan tänne loppuun vielä kiitokset kaikille ihanille onnittelijoille täällä blogissa, Kiitos! <3

maanantai 19. elokuuta 2013

Hääviikko ja häiden aatto

Täytyy heti alkuun sanoa, että hääviikkona ei tekeminen loppunut. Samalla kun minä kiirehdin paikasta toiseen, niin vanhempieni luona oli melkein kokonainen armeija tekemässä hääkoristeita ja muita juttuja. Suuret kiitokset vielä apureille! <3

Hääviikkona en säästynyt myöskään viime hetken paniikkiostoksilta, niihin kuuluivat toiset kengät sekä sateenvarjo. Valkoiset Vagabondin kiilakorot löysin ihan tuurilla ja vielä 50 prosentin alennuksella. Toiset kengät tulivat kyllä tarpeeseen, en olisi samoilla kengillä koko päivää jaksanut. Hädissä ostamaani valkoista hääsateenvarjoa en tarvinnut hääpäivänä lainkaan (onneksi). En ole vielä päättänyt myynkö sateenvarjon vai mikä sen kohtalo on, mutta aivan liian massiivineen se kuitenkin on arkikäyttöön. Hääpäivällemme osui ihan täydellinen ilma, sopivan lämmintä ja ihanan aurinkoista :) 

Häiden aattona suuntasimme iltapäivällä kello viiden jälkeen kukkakaupan ja pitserian kautta kohti Helmirantaa. Kukkakaupasta haimme kaikki 18 pöytäkukkakimppua ja pizzaa tarjosimme apureille iltapalaksi. Meidän koristelutiimiämme en voi tarpeeksi kehua! Reippaita auttajia oli niin monta, että minun tehtävänäni oli lähinnä neuvominen ;) En tiedä onko muille morsiamille tuttua, mutta minulle iski jossain vaiheessa hääviikkoa totaalinen lamaantuminen. Onneksi homma oli niin osaavissa käsissä, ettei minua tarvittu. Näin jälkeenpäin kun miettii, niin nautin tosi paljon seurailla vierestä muiden puuhastelua ja nautin myös siitä kaikesta häähössötyksestä <3


Ensimmäinen kuva on otettu kukkaröykkiöstä auton takapenkiltä. Muut kuvat ihanasta Helmirannasta koristelujen ollessa vauhdissa. Kuvassa muun muassa herkkubuffetin taustaseinän koristelua. Noista paper pinwheelien kiinnityksestä tiedoksi, että ne kannattaa ehdottomasti ensin liimata johonkin alustalle ja sitten teipata seinään. Vaikka pinwheeleihin olisi laittanut kuinka paljon kaksipuolista teippiä, niin eivät ne sellaisenaan pysy.

Helmirannasta lähdimmekin mieheni kanssa eri yöpaikkoihin. Hotellissa rentoutuminen teki niin hyvää, vaikka unta en kauheasti saanutkaan.

tiistai 13. elokuuta 2013

Ah, Paris!

Häämatkalta palattu! Ne ketkä instagramissa seuraavat, tietävätkin jo matkakohteemme. Sulho oli valinnut honeymoonin kohteeksi rakkauden kaupungin, Pariisin. Aivan nappivalinta! :) Matkakohde pysyi salassa ihan lähtöportille asti, minä kun olin kiltisti vilkuilematta lähteviä lentoja. Sulhon piti kentällä tietysti huijata ja seisoimmekin hetken Frankfurtin lähtöportilla :D tässä vähän fiilistelyä kuvien muodossa, jahka arki tästä alkaa niin kirjoitan matkasta ja häistä enemmän.


maanantai 12. elokuuta 2013

Honeymoonille!

Tämä Rouva lähettelee terkkuja bussista! Olemme matkalla Helsinki-Vantaalle ja se onkin itseasiassa ainut asia mitä häämatkasta tiedän. Kohde on edelleen mulle tuntematon, iik! :)  Häät menivät loistavasti, ilma oli hyvä, ruoka erinomaista ja tunnelma mitä parhain. Häistä tarkemmin kun olen taas Suomessa.



lauantai 10. elokuuta 2013

Jännittääää!

Hui! Terkkuja hotellista! :) juhlapaikan koristelussa meni noin kolme tuntia. Näytän kuvia juhlapaikasta sitten häiden jälkeen. Nyt on vähän jännitys päällä, mutta ehkä se skumppa rentouttaa :) toisessa kuvassa ihanat ystävän tekemät bling bling kynnet.




perjantai 9. elokuuta 2013

10 vuotta!

Tänään yhteiseloamme tulee täyteen 10 vuotta. Huomenna sitten astellaan alttarille <3 voi että! Tunteet on aika pinnassa.

ettehän kopioi kuvaa


torstai 8. elokuuta 2013

Lentoemo vauhdissa vol 3

Nyt vielä viimeinen polttaripostaus. En ihan pysynyt aikataulussa, jostain kumman syystä on vähän ollut kiirus :) no mutta nyt kuitenkin polttarihöpinöitä. Piknikin jälkeen suuntasimme tanssitunnille Turun salsastudiolle,tanssi oli afro-reggaeta (vai miten se kirjoitetaan :D) Hitsit että olikin hauskaa! :) askeleet oli helppoja, joten pysyi hyvin kärryillä. Tanssin jälkeen matka taas jatkui.

Edelleenkin silmäni sidottiin ja korvillani oli kuulokkeet, olin muun muassa autuaan tietämätön siitä, että sulhoni toimi tässä vaiheessa yhtenä kuskinamme. Matka oli pisin aiemmista automatkoista. Kun vihdoin pääsimme perille, niin haistoin jo raikkaan meri-ilman. Silmäni aukaistiin vasta mökkisaunalla, jossa vietimme hetken yhden kaasoistani kanssa. Sain rentouttavan hieronnan ja teki kyllä erittäin hyvä rauhoittua hektisen päivän jälkeen. Tämän jälkeen ohjelma jatkui muun muassa perinteisellä morsiussaunalla, grillailulla ja muilla ohjelmanumeroilla esim. Tavaroiden yhdistämistä kavereihin. Hauskoja juttuja oli keksitty :) makkarashotit ehkä sitten vähemmän hauskana :D no onneksi tein 'kostoksi' kaasoille omat shotit soijanakista :D 


Tuossa yhdessä kuvassa kaveri pesee hiuksistani munankuoria, niitä ei sitten millään meinannut hiuksista saada irti :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lentoemo vauhdissa vol 2

Nyt jatketaan vihdoin polttaripostauksella. Aamupalalta suuntasimme keskustaan ja tehtävänäni oli suunnistaa saamani kartan avulla. Heti ensimmäiselle etapille päästyäni yllätyin suuresti, sillä äitini, siskoni ja kälykokelas liittyivät seuraamme. Äiti oli oikein kunnolla panostanut turistin asuunsa :D



Ensimmäisen tehtävän suoritin kävelykadun Onnenhevosen luona. Tämän hevospatsaan koskettelun sanotaan tuovan onnea, joten ei muuta kuin koskettelemaan :) Patsaan luona suoritin yhdessä äidin kanssa tehtävää, jossa yhdistelimme samaa tarkoittavat ranskalaiset ja suomalaiset hääsanat. Muutama taisi jäädä, mutta nekin sitten pienellä avulla saimme oikein. Tämän jälkeen kartta osoitti Turun Sokokselle. Siellä sain tehtäväkseni kerätä ostoslistan mukaan tuotteita. Tietysti, ettei tehtävä olisi liian helppo, niin tavarat olivat eri kielillä. Vihjeeksi sain, että niitä kaikkea vaimo tarvitsee :) ostoslistaan kuului muun muassa alushousut, kynsilakkaa, korvatulpat jne. 

Nuo mummupöksyt ei päätynyt ostoskoriini :D Tämän jälkeen kaupunkikierros jatkui Lomalennolla Ranskaan. Keskellä toria pidimme pienen shown, leikimme olevamme lentokoneessa, ystäväni olivat turisteja ja minä tietysti lentoemona. Kaaso kertoi mitä tehtävänäni oli ja minä tein työtä käskettyä. Jouduinpa esimerkiksi konttaamaan kännissä koneen käytävää pitkin, oli varmasti ohi kulkevilla hauskaa :D Laskeuduttuamme Ranskaan suuntasimme piknikille. Ranskalaiseen tapaan oli croissantteja, patonkia ja erilaisia levitteitä ja muita herkkuja. Ihanasti oli kaikki ajateltu teemaan sopivaksi. Piknikillä alkoi oloni parantua ja kuumekin selvästi laski. Ohjelmat jatkuivat piknikillä, pelasimme aliaksen tyyliin sukulaissanojen tunnistusta. Mutta arvaajana toimin vain minä. Tietääkö teistä kuka sukulaisista on nato? ;) tämän pelin lisäksi kokkiystäväni veisteli omenasta joutsenen ja minä veistelin perässä. Oli kyllä hauskaa :D vähän pelotti, että veistelen viinipäissä sormeni :D 



Ja vielä tulossa yksi polttaripostaus...

maanantai 5. elokuuta 2013

Hääviikko alkoi

Jännittää! Hääviikko on alkanut kiireisesti. Eilen ihana kaasoni tuli Turkuun ja höpistiin hääjuttuja, syötiin tortilloja ja juotiin skumppaa. Ihanan rento ilta. Tänään rentoudesta ei ole ollut enää tietoakaan. Aamupäivällä suuntasin kampaajalle hiusten värjäykseen, sen jälkeen pakkasimme kaason auton täyteen hääkamaa ja lähdimme kiireellä Raumalle. Kiire johtui siitä, että minun piti ehtiä kukkakauppaan ennen viittä.
Jouduimme meinaan tekemään muutoksia hääkukkiin :/ Pionien huonolaatuisuuden vuoksi vaihdoimme niiden tilalle hortenssian. Iso kukka sekin ja sopi hyvin ruusujen seuraksi, olen siis ihan luottavaisin mielin. 

Huomenna on sitten heti aamulla koekampaus ja meikki ja myöhemmin päivällä on vuorossa kynsien laittoa ja paljuilua hyvässä seurassa. Askarteluja pitäisi myös viimeistellä illalla, tarkemmin pöytäkarttaa. Koitan myös ehtiä illemmalla tänne julkaisemaan viimeisen polttaripostauksen ja kertomaan fiiliksiäni koekampauksesta ja meikistä :) 

Tämä kuva on instagramistani,  onnellisena häämekko sylissä :)