keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kolme yötä jouluun on


"Laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen". Heippa! Niin se vaan on joulu jo ovella, vaikka vielä kuun alusta tuntui, että jouluun on ikuisuus. Vietämme joulun Raumalla muiden helmoissa, joten oikeastaan mitään joulustressiä ei ole ehtinyt kehittyä. Vielä täytyy jokunen lahja paketoida mutta thats it. Valmiiseen pöytään meneminen on kyllä niin jees tällaisina juhlapyhinä. Mies itseasiassa varovasti ehdotteli, josko vietettäisiin ensi joulu meillä. Hmm... Ai, että jonottaisimme jouluruokia kaupassa tuntitolkulla, kokkaisimme loput miljoona tuntia vain todetaksemme ettei ruoka ole lähellekään yhtä hyvää kuin äidin tekemä, siivoisimme hulluna ja tappelisimme kun aika loppuu kesken. No mikä ettei! 

Huomenna suuntaamme perinteikkääseen joulunviettoon. Mitä kaikkea on luvassa... No ainakin näitä "perinteitä":

äitini valtaa useaksi päiväksi keittiön, viimeistään aatonaattona kaikki lentää pihalle keittiöstä ja ruokaa ei saa ennen aattoa, siis ei myöskään silloin aatonaattona. Nälkäisenä on ihan hyvä.

isän kuusivouhotus: eli kuusi vinossa, kynttilät rikki ja kuusen jalkakin vintin perällä.

Lahjat sekaisin ja niitä sitten vaihdellaan avaamisen jälkeen keskenään... Nimimerkillä "nimilaput on turhia". 

Niin ja ei parane unohtaa meidän armasta kissaa, se kuitenkin kusee taas sen punaisen joulupöytäliinan, ihan vaan vinoillakseen. Ai niin ja muistaa se kissa merkata myös mun isäni, onhan se ihan eri asia tehdä viimeiset jouluostokset kusenhajuisena ja samalla toivottaa hyvät joulut kaikille tutuille vastaan tuleville.

Ah! Ne Ihanat jouluperinteet! 

Entä mitäs teidän muiden jouluperinteisiin kuuluu tai "perinteisiin"? :D



Kuvassa pieni tonttu muskarin jouluesityksessä vanhainkodissa



torstai 15. joulukuuta 2016

Joulun rauhaa


Oli muuten kaukana rauha tänään jouluostoksilla. Tiedättekö sen tunteen, kun olette ostoksilla joulunaikaan ja niin on tuhat muutakin ihmistä. Joululaulut kajahtavat kaiuttimista toivottaen joulurauhaa ja hyvää mieltä. Yrität siinä tungoksessa päästä eteenpäin ja vielä vaunujen kanssa. Jonotat hissiin mielestäsi ikuisuuden, vain huomataksesi, että terveän oloiset ja kävelykykyiset aikuiset seilaavat hisseillä. Kun tarkemmin seuraat ympärilläsi kulkevia ihmisiä, huomaat stressaantuneet ilmeet ja pikaiset askeleet. Pahimmassa tapauksessa joku tulee töytäistyksi siinä tungoksessa ja sitten sanat lentävät ja ehkä käsimerkitkin, niin - siinä joululaulujen taustalla soidessa. Ja vielä aikuiset ihmiset kyseessä. Mietit tilannetta ja samassa sinua vain naurattaa, miten koomista tämä joulunaika on. Että sellainen rauhallinen jouluostoskäynti tänään, eikä ollut edes vielä viimeinen kerta.





Rauhallista joulun aikaa kaikille! :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Hyvää joulukuuta!


Joulukuun alun kunniaksi paljastan vähän meidän tämän vuoden joulukorteista. Viime vuonna otimme Liviasta itse joulukorttikuvat ja voi elämä mikä sähellys siinä hommassa oli. Syksyllä vielä ajattelin, ettei tämän vuoden korteista jaksa tehdä mitenkään kummoisia, että jotkut valmiit kortit vaan ja sillä selvä. Some kuitenkin muutti suunnitelmiani, sillä Facebookissa huomasin ihan ohimennen taitavan valokuvaajan Hanna Stengård-Nybomin ilmoituksen vapaista kuvausajoista joulukorttikuvaukseen. Siitä sitten sen kummempia miettimättä varasin heti ajan, Hannan kuvausajat kun menevät nopeammin kuin ehtii silmiä räpäyttää. Livia on Hannan kuvattavana ollut aiemminkin, Hanna nimittäin kuvaa Tyksissä vastasyntyneitä. Täytyy sanoa, että siinä on kyllä todella ihminen oikeassa ammatissa, taitava kuvaaja ja erittäin hyvä lasten ja haastavien vanhempienkin kanssa :D

Kuvauspäivä osui juuri meidän muuton jälkeiselle viikolle, niin nopealla aikataululla päätettiin kuvan vaatteet ja asusteet ja ne olivat tietysti jossain laatikon pohjalla. Kuvausaika ei myöskään Livialle ehkä ollut se paras mahdollinen, sillä hän oli juuri herännyt päiväunilta ja vähän hidas syttymään kuvaukseen. Kunnon hymykuvaa ei saatu lainkaan neidistä otettua, vähän osasin epäillä niin käyvän, sillä Livia vaatii aina oman aikansa että pääsee vauhtiin. Vartin kuvausajoilla ei tietysti ollut aikaa sen kummempaa tutustua, vaikka ajoissa olimmekin paikalle saapuneet. Toisaalta miksi sitä aina tarvisi kuvissa hymyillä ja jos tarkkaan katsoo, niin näkyyhän neidin kasvoilla pieni hymynkare.



tiistai 29. marraskuuta 2016

Makuuhuoneen sisustus


Heippa! Nyt vähän sisustusjuttuja. Meidän asunnon sisustus on noudattanut jännää kaavaa, nimittäin usean huoneen sisustaminen on lähtenyt liikkeelle lampusta. Tälläkertaa kerron makuuhuoneesta, koska se on melkeinpä ainut, mitä voi sanoa edes puoliksi valmiiksi. Pinterestistä ispiraatiota hakiessani, ihastuin makuuhuoneisiin, joissa oli lämmin ja pehmeä tunnelma. Näytti siltä, kuin niissä olisi hyvä nukkua ja se jos mikä, on makuuhuoneen sisustamisessa mielestäni oleellista. Rauhallinen ja pysähtynyt tunnelma, sellaisen haluan makuuhuoneeseen luoda. Kuvissa huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi pehmeään, hentoon ja kauniiseen esineeseen, nimittäin lamppuun. Kyseessä on Vita Eosin höyhenlamppu, mikä sopii niin hyvin juuri makuuhuoneen sisustukseen. Nyt viime päivinä olen nähnyt lampun useasti myös instagramin sisustuskuvissa. Meidän höyhenlamppu on tilattu jollyroomilta. Ainut askarruttava seikka on lampun putsaus, kunhan siitä ei vain tulisi iso pölypallo.





Jo ennen makuuhuoneen varsinaista suunnittelua, meillä tai minulla oli selkeä näkemys siitä, että makuuhuoneeseen tulee sängynpääty. Värikin oli aikapitkälti jo valittuna ennen liikkeeseen menoa. Sekä sänky että pääty on ostettu Tomin sukulaisten huonekaluliikkeestä. Kyseessä ei ole mikään iso ketjuliike. On aina ilo tukea suomalaisia pienyrityksiä ja vielä tuttujen sellaisia. Sängynpääty on aivan upeaa käsityötä, todella taitavaa, on se vaan hienoa kun sen joku osaa. Makuuhuoneessamme on paljon valkoista, vaaleaa harmaata ja hieman hempeitä värejä. Ikkunaan on tulossa oma joulukoristetekele. Nimittäin Hennesiltä nämä höyhenpallot ja pienet jouluvalot. Onneksi makuuhuoneen seinät ovat vaaleat. Kovin riehakkaasti kuvioidut ja värikkäät tapetit ja maalaukset haittaavat unta, ainakin omaani. Koska on niin pirun pimeää kaiken aikaan, niin kuvan värit ovat vääristyneet. Etenkin tuo persikkainen tyyny näyttää tässä jotenkin riehakkaan väriseltä. 

Palaan vielä hieman ylläolevan kuvaan ja tarkemmin alanurkan kuvaan, missä näkyy kaunis punottu viltti sängyllä. Se olisi täydellinen, vinkatkaa ihmeessä jos tiedätte mistä sellaisen voisi ostaa.




torstai 10. marraskuuta 2016

Terveiset uudesta kodista


Heippa! Kirjoittelen kynttilänvalossa, glögiä juoden ja kuuntelen kun sade ropisee ikkunaan. Samalla pohdin syntyjä syviä, kuten esimerkiksi tärkeää seikkaa, eli koska on oikea aika aloittaa glögikausi? Voiko marraskuun alussa jo nauttia ensimmäiset glögilasilliset? Mulla on joka vuosi tämän kanssa pieni ongelma, nimittäin olen kunnon juoppo mitä glögiin tulee. Sitten kun vauhtiin pääsee, niin vasta tammikuun puolella päättyy tuon syntisen hyvän mausteisen juoman juonti. Joka vuosi sama juttu. Täytyy muistaa ensi vuonna, ettei maista tippaakaan glögiä ennen joulukuuta. 

Kuuluu meille muutakin kuin tätä juopottelua. Muutto sujui kiireisesti, mitäpä muutakaan. Onneksi meillä oli tehokkaat apujoukot, joista olemme ihan Super yyber kiitollisia! Emme olisi mitenkään pärjänneet ilman heitä. On todella huojentavaa, että muutto on viimein ohi. Ihana olla uudessa kodissa ja oi että tätä tilan määrää. Valehtelisin jos väittäisin, että meillä täällä on millään kantilta valmista. Livian huone ja keittiö on ehkä ne eniten valmiimmat, mutta siellä täällä on vielä laitettavaa. Yksi asia mistä olen kyllä äärimmäisen ylpeä, on se, että yhtään epämääräistä laatikkoa ei ole missään nurkissa pyörimässä. Tiedättehän sellaiset viime tingassa hirveällä kiireellä pakatut sotkulaatikot, jotka yleensä ovat myös ne viimeisenä purettava. Pari täysinäistä laatikkoa on vielä, mutta ne ovat kirjalaatikoita ja  odottavat hyllyä. Tuntuu, että viimeksi kun muutimme, niin siellä täällä pyöri pitkään kaikkea epämääräistä. Yksi ainainen mysteeri on kyllä se, että vaikka asuin-neliöt yli tuplaantuu, niin miten tavaraa näyttää silti olevan paljon? Nää on näitä selittämättömiä mysteerejä. Mutta onneksi muutto on ohi ja lempipaikkakin on jo löytynyt.



tiistai 25. lokakuuta 2016

Asioilla on tapana järjestyä


Niin siinä vaan kävi, että juuri kun olin ääneen avautunut muuton aiheuttamasta stressistä, niin eikös vielä samana päivänä uuden asunnon entinen omistaja soittanut, että he ovat valmiita luovuttamaan asunnon meille jo nyt! En ollut uskoa korviani. Luovutuksen oli tarkoitus tapahtua vasta kuun vaihteessa, mutta entiset asukkaat olivat lähdössä reissuun, joten halusivat luopua asunnosta ennen sitä. Ja se jos mikä käy meille paremmin kuin hyvin. Saimme nyt hyvin aikaa muuttaa ja siirtää näitä kirottuja pahvilaatikoita uuteen asuntoon. Mahtavaa! Olemmekin jo vieneet pari autollista tavaraa ja täällä meidän pienessä luukussamme mahtuu nyt jopa kävelemään.

Kävimme siis heti seuraavana päivänä (viime torstaina) asunnolla hakemassa avaimet ja juttelemassa niitänäitä entisen omistajan kanssa. Jäimme tietysti myös tarkemmin tutkimaan uutta kotiamme ja ottamaan mittoja huonekaluja varten. Hymyssä suin ja fiilistellen kävimme paikkoja läpi (ja vähän väliä saimme estää neitiä kiipeämästä rappusia. Täytyy vielä tällä viikolla käydä ostamassa turvaportit.) Kävimme vain yhdessä näytössä ennen kuin teimme tarjouksen, joten asunnon näkemisestä oli aikaa. Nyt asunnon ollessa täysin tyhjillään, huomaa pintojen kulumisen ja ne pienet viat kuten esimerkiksi paikoin kuluneet listat ja seinät, jotka saa onneksi suht pienellä vaivalla korjattua. Lattialaminaatista en pidä, se saisi olla vieläkin vaaleampi ja väri tasainen. Tähän hätään emme ehdi laminaatteja vaihtamaan, mutta se menee sinne tehtävien listalle sitten myöhemmin. Ihan ensimmäinen muutoskohde tulee kuitenkin olemaan vaatehuone, siellä on tällähetkellä aivan järkyttävät ja epäkäytännölliset laatikostot. Niiden tilalle tulee itse suunniteltu Pax-hyllykokonaisuus Ikeasta led-valoineen kaikkineen. 
Että sellaisia suunnitelmia, nyt menen vielä illan ratoksi jatkamaan pakkaamista. Heippa!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Muuttostressiä


Moi! Täällä sitä elellään pahvilaatikoiden keskellä. Muuttoon on vajaa kaksi viikkoa ja meidän pienessä asunnossa on kaaos. Jaksan joka päivä ihmetellä, miten paljon voi 52 neliöön mahtua tavaraa. Aloitimme pakkaamisen kaksi viikkoa sitten ja tuntuu kuin tätä olisi jatkunut jo ikuisuuden, onneksi kuun lopussa muutto viimein koittaa. Uskon, että tavaroiden purkaminen on sitten kivempaa, tietää minne tavarat laittaa ja niille on oikeasti tilaa ja tietysti uus koti! Koska tekemistä riittää, niin stressiltä ei voi välttyä tai varmasti voisi, jos antaisi miehenkin osallistua enemmän. Hups. Olen pakkaamisen suhteen ollut ja olen aika päällepäsmäri, haluan tietää mitä minnekin on menossa ja välttää roskan pakkaamisen mukaan. Myönnettäköön siis, että stressi on täysin itse aiheutettua. Minä kun olen päivät kotona, niin olen senkin vuoksi ollut vastuussa pakkaamisesta. Tosin homma etenee päivisin hyvin hyvin hitaasti, koska pieni apuri on mukana puuhaamassa. Hän purkaa sitä mukaa kuin minä pakkaan, luonnollisesti. Koitan parhaani mukaan antaa miehellekin vastuuta ja rentoutua sillä ajatuksella, että viimein päästään täältä pienestä luukusta pois. Ei sillä, olen kyllä tykännyt asua täällä, etenkin sijaintinsa puolesta. Mutta lapsiperhe-elämään tämä asunto ei vaan sovi. 

Eipäs anneta kitinälle enää tilaa, sillä on syytä juhlaan, koska meillä on niin upea uusi koti! En malta odottaa, että pääsen sisustamaan sitä. Me emme ole ostaneet huonekaluja oikeasti varmaan viiteen, jos ei Livian pinnasänkyä lasketa. Uudessa asunnossamme on myös enemmän huoneita, joten huonekaluja tosiaan tarvitaan lisää. Sitten on vielä sekin juttu, että kyllä näiden vuosien aikana on ehtinyt kyllästyä nykyisiin huonekaluihin ja kaipaa vaihtelua. Itseasiassa koko värimaailma sisustuksessa tulee muuttumaan. Huonekaluja olemme vasta sängyn verran ostaneet, mutta se on se tärkein ostos. Nimittäin me olemme nukkuneet 120cm sängyssä ja siihen vielä pieni neiti ja toisinaan kissakin, niin ahdasta on tosiaan ollut. Toisaalta kaikkeen tottuu. Vie varmasti oman aikansa, että oppii nukkumaan isossa sängyssä. Olemmekin vitsailleet, että todennäköisesti nukumme vain toisella sängynpuolikkaalla.

Sisustusideoista kerron tarkemmin omassa postauksessaan. Sillä sisustushaaveita riittää vaikka kuinka, toivottavasti suuri osa niistä myös toteutuu. Nyt äkkiä lounasta ja yksi jakso sinkkuelämää ennenkuin Livia herää päiväuniltaan. 

Tämän huonolaatuisen, mutta sitäkin aidommalla kuvalla toivotan hyvää torstain jatkoa kaikille!


Livian mielestä nämä kaikki roskiin menevät vaatteet on säilytettävä                         

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Oi että kun kuumottaa!


Hikoiluttaa, päässä pyörii ja sormissakin hiukan syyhyää, taas se on täällä... nimittäin matkakuumee! Silloin kun ajatus reissaamisesta pyörii päivittäin mielessä, on viime matkasta aivan liian pitkä aika. Ei ole montaa viikkoa kun olimme päivän Tukholmassa, mutta ei niin lyhyttä reissua voida laskea, eihän? Kuumeiluun on muitakin syitä, kuin vain se, että viime reissusta on aikaa. Olen taas jatkanut ikuisuusprojektia eli Round The World -kuvakansion tekoa ja se jos mikä nostattaa matkakuumetta. Toinen syypää on instagram, mistä löytää jatkuvasti ihania matkakuvia ja vielä kolmantena syynä Nykin muotiviikot. Mulla on Nykistä joku pakkomielle, en vaan saa siitä tarpeekseni. Sanoin Tomille, että kunhan pääsen sinne joka toinen vuosi, niin olen tyytyväinen. Haha! Matkakohteita olisi vaikka miten monta kivaa, niin uusia kuin tuttujakin paikkoja. Tutuista kohteista toinenkin sijaitsee Jenkkilässä, nimittäin San Francisco. Tykästyin siihen ihan mielettömästi, paljon enemmän kuin esimerkiksi Losiin. San Franciscossa oli vaan jotenkin kaikki kohdallaan, hyvin suunniteltu ja kaunis kaupunki, hyvää ruokaa, upeat nähtävyydet ja maisemat, mielenkiintoista historiaa. En muista olenko täällä edes Francosta sen enempää aikanaan kertonut, jos en, niin tilanne täytyy korjata. Tuo kaupunki ansaitsee ihan oman postauksensa. Sitten on niitä aina upeita kohteita, kuten esimerkiksi Pariisi, sinne voisi tehdä jonkun ylisöpön pussailuloman. Toinen hyvä kohde pussailulomalle olisi Venetsia. Siellä olen käynyt, mutta en Tomin kanssa. 




Santorini

Santorini


Sitten niihin uusiin kohteisiin. Jännästi ne uudet juuri nyt kuumottavat kohteet löytyvät kaikki Euroopasta. Espanjasta kiinnostaisi sekä Barcelona että Madrid, kummassakaan en ole käynyt ja kiinnostaisi kovasti. Madrid on kuulemma enemmän kotoisempi kaupunki näistä kahdesta ja turisteja saattaa olla vähemmän, se on myös tapasbaarien metropoli. Kelpais! Toisaalta Barcelona voisi olla siinä mielessä parempi, kun voi yhdistää sekä kaupunki- että rantaloman. Espanjassa olen kyllä ollut, mutta vain aurinkorannikolla. Toinen uudiskohde kuumotuslistalla löytyy siitä naapurimaasta, eli Portugalista ja sieltä tarkemmin Lissabon. Siitä olen myös kuullut, lukenut ja nähnyt upeita kuvia. Uudiskohdelista on itseasiassa yllättävän lyhyt ja yllätyin itsekin, ettei mukana ole nyt yhtään Aasian kohdetta. Tietysti mun all time favourite eli Singapore kuumottaa aina, mutta juuri tällä hetkellä kaipaisin jonnekin muualle kuin Aasian suuntaan. Tässä oli tämän hetken kuumotuskohteet, eikä "Näissä käytävä ennen kuolemaa" -lista. Kyllä näitä listoja siis riittää.


San Francisco


Indonesia

Gili Air







 

Tällaista tänään. Mitkä matkakohteet teitä kuumottavat juuri nyt?



tiistai 13. syyskuuta 2016

Kun neidin 1v synttäreitä juhlittiin...


Oli kaunis loppukesän päivä ja mökillä kelpasi juhlia. Olimme kokoontuneet mökille vanhempieni kanssa jo juhlia edeltävänä iltana viettämään venetsialaisia. Osa tarjottavista valmistimme ennen mökille menoa, koska mökkiolosuhteet ovat hieman alkeellisemmat. Meidän mökiltä löytyy kyllä sähkö, mutta ei juoksevaa vettä. Kakkupohjat teimme kaupungissa ja koristelun mökillä. Ja voi pojat mikä paniikki meinasi koristeluista tulla, tai tulikin... minulle. Mutta eikös se parhain tulos synnykin pienen paineen alla viimeisen 10 minuuttia ennen juhlien alkua, vai miten se menee? Noh - paniikki johtui tietysti The tarjottavasta eli kakusta, vaikka kuinka mukamas kauppalistaan olimme laskeneet oikean määrän kermaa, niin yksi purkki uupui. Että voi hohhoijaa, lähde nyt sitä sitten kaupungista hakemaan. Emme siis lähteneet, vaan yritimme tehdä suklaakastikkeen täysmaitoon ja sitä sitten paniikissa saada jähmettymään pakkasessa. FAIL! Ja sitten sen jälkeen kastike piti tai olisi pitänyt taiteellisesti levittää kakun päälle. FAIL2! Oltiin tästä kyllä tehty harjoitusversio ihan oikealla kermamäärällä, mutta siinäkin hienosti valuva suklaakastike epäonnistui...FAIL3. Tosin tää on tavallaan se fail 1. No jokatapauksessa, ehkä nyt opimme, ettei meistä ole taiteellisiksi suklaakastikkeen levittelijöiksi. Kakku tehtiin tällä reseptillä, mutta jos haluaa hienosti valuvan suklaakastikkeen, niin kannattaa kastike tehdä tuplareseptillä tai kokonaan jollain muulla reseptillä. Minä keskityin lähinnä kakkujen täyttöön ja koristeluun, leipominen kun on enemmän mieheni heiniä (onneksi). Hän keskittyy makeisiin herkkuihin ja minä teen ruuat, ihan hyvä jako mun mielestä. 








Juhlat meni oikein hyvin ja neiti nautti selvästi keskipisteenä olosta. Livia oli kovin kiinnostunut kaikista lahjoistaan, myös siitä enon ostamasta hassusta rausku -pehmolelusta. Kyllä, rauskupehmolelusta. Enolla on tapana ostaa vähän (tai paljonkin) omaperäisiä lahjoja, mikä on toisaalta myös se yksi odotettu juttu juhlissa, että mitäköhän paketista tällä kertaa paljastuu. Liikuttavin lahjoista oli Livian mamin täyttämä muistokirja. Kyseessä on kirja lapsenlapselle. Tämä on mielestäni tosi hieno juttu, ettei ole vain pelkästään niitä vanhempien täyttämiä vauvakirjoja. Ajattelin itsekin, että voisin ostaa omalle mummulleni tuon kirjan täytettäväksi. Se olisi aivan korvaamaton vuosien kuluttua, useasti ei osaa tai tule mieleen kaikkia asioita kysellä tai sitten ne unohtuu, joten kirjoitettuna ne ainakin pysyy tallessa.






Pidimme juhlat aika pienimuotoisina, vain lähiperhe, kummit ja pari ystävää kutsuttiin. Oli muuten hienoa huomata, miten Livia osaa jo leikkiä muiden lasten kanssa. Loppukesästä tämä tuli enemmän esille ja selvästi eniten Livia tykkää leikkiä häntä vanhempien lasten kanssa, noin parin vuoden ikäisten. Juhlien koristeista vielä hieman. Yhdessä kuvassa vilahtaakin värikkäät viirit, koristeiden suhteen tuli vähän repäistyä, hups. Ehkä normaalisti ei ihan 1v juhlissa tarvita kaikenmaailman koristeita, mutta minkäs teet kun äiti vähän innostui. Kaikki koristeet viirejä lukuunottamatta ostin Confetista, myös tuo kaasuilmapallo on sieltä. Viirit puolestaan on Tigerista. Tuo Confetti on niin mainio kauppa ja kaasuilmapallot edullisia ja todella hyviä, meinaan pallossa on vieläkin kaasut tallella. Pisteet siis Confetille!





Juhlapäivänä otimme neidistä muutamia 1w kuvia. Pallon kanssa kuvaus ulkona näin amatööreiltä ei oikein luonnistunut. Varsinaista 1-vuotiskuvausta emme kuitenkaan ole ulkopuolisella teettämässä. Otimme viikonloppuna Ruissalon retkellämme muutamia kuvia meidän yksivuotiaasta ja niitä olisi tarkoitus teettää. Tosin mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin kuvia ei ihan heti saada teetettyä. 

Hyvää viikon jatkoa! :)


maanantai 12. syyskuuta 2016

No nyt kuuluu hyvää!


Pahoittelut taasen, ettei mitään ole kuulunut. Meillä on ollut aikamoiset asunnonmyyntitohinat päällä ja tohina kannatti, nimittäin saimme kuin saimmekin kotimme myytyä! Pienet voitontanssit tälle! Myimme kotimme ihan itse ilman välittäjää, koska siinä säästi roimasti. Kotimme ehti olla huimat 4 päivää myynnissä. Tämän iloisen uutisen lisäksi meillä on toinenkin iloinen uutinen, nimittäin meillä on uusi koti. Jee! Se on aivan ihana, kaikki meidän tiukoista kriteereistä täyttyy...paitsi sijainti. Uusi kotimme sijaitsee nimittäin Piikkiössä ja minä vannoutuneena citytyttönä vähän kammoksun asiaa, mutta fiksuna tietty selvitin, että alueella on yllättävän hyvät palvelut ja föli kulkee, eli pääsen neidin kanssa ilmaiseksi Turkuun. Eikä siitä autollakaan mene kuin sen 20 minuuttia. Että ehkä me selviämme. Fakta vaan on se, että jos haluaa tietynlaista kotia, niin melkein pakko muuttaa Turkua kauemmas. Jokiranta on mulle vaan niin kovin tärkeä, mutta kyllä Piikkiönlahdellakin kelpaa lenkkeillä. Vai kelpaako?

Seuraavaksi juttua niistä Livian synttäreistä, vihdoin!



perjantai 26. elokuuta 2016

Yksivuotias


Vuosi sitten tulit elämäämme pikkuinen,
olit pehmeä ja suloinen ja ihan kurttuinen.
Nyt touhuat ja vouhotat ja hymyn meille suot.
Oot meidän maailman rakkain, oma lapsonen <3


Kyllä, nyt se päivä koitti, Livia täytti yhden. Tai ihan tarkalleen täyttää klo. 21.08. Pienestä vauvastani on tullut iso likka. Vuosi sitten vietimme elämämme unohtumattominta ja ihmeellisintä päivää, kun neiti piiiitkän odotuksen jälkeen vihdoin syntyi. En ollut eläissäni nähnyt mitään niin pientä ja heiveröistä. Siitä se elämä pienen vauvan kanssa sitten alkoi ja voi pojat mikä vuosi on ollut! Mikään ei ole niin hienoa, kuin seurata lapsen kehitystä. Eikä sitä muuten turhaan tuoreille vanhemmille toitoteta, että pitää muistaa nauttia täysillä jokaisesta hetkestä. Vauvavuosi on nyt päättynyt ja alkaa tohinavuosi taaperona. Itseasiassa tohina on jo pitkään ollut käynnissä, neiti vouhottaa jatkuvasti ympäriinsä joko kissan perässä tai muuten vaan ja kävelykärryn kanssa mennään lujaa. Pari päivää sitten Livia nousi seisomaan ilman tukea ja on välillä huomaamattaan ottanut pari askelta tuetta. Neiti on myös oppinut kovaan ääneen tahtomaan ja monesti päivän aikana "minä itse"-vaihe nostaa päätään. Omaa tahtoa tosiaan löytyy pienestä naisesta, kun Livialla menee hermo, niin hän ärisee ja puristaa kädet nyrkille. Nyt yksiweenä hittinä on neppareiden ja vetoketjujen avaaminen. Parina aamuna neiti on löytynyt puolialastomana sängystään, kun pyjama on pitänyt avata heti herättyä.  

Varsinaisesti julistamme syntymäpäivää tulevana sunnuntaina. Pidämme juhlat meidän mökillämme ja ristiäisistä poiketen, teemme tälläkertaa kaikki tarjottavat itse. Tosin minun äitini tekee osan tarjottavista, onneksi. Teemme kaksi erilaista kakkua, joista toisesta teimme ystävillemme koeversion. Niistä sitten lisää juttua juhlien jälkeen. Toivottavasti juhlapäivälle osuu hieno ilma!

Kuvassa Livia on 1.5 päivää vanha <3 


torstai 4. elokuuta 2016

Kyllä isikin osaa


Olen monesti miettinyt tästä aiheesta kirjoittamista ja nyt kun asia nosti taas päätään, niin päätin tarttua siihen. Kuten olen aiemmin maininnut, niin jo ennen Livian syntymää, meillä oli hyvin selvät sävelet siitä, millainen äiti ja isä yritämme olla ja miten "roolit" jakautuvat. Pyrimme olemaan täysin tasavertaisia vanhempia, ainut meitä erottava asia on ollut imettäminen. Tietysti toimimme kumpikin ihan omalla tavallamme ja meillä on omat juttumme neidin kanssa, niinkuin kuuluukin olla. Nyt on myös ollut ihana huomata, miten Livia käyttäytyy meidän kanssa eri tavoin. Tai no ihana ja ihana, sillä Livia on nyt tämän viikon aikana ruvennut kunnolla ällittelemään ja osoittamaan mieltään, mikä kohdistuu pääasiassa minuun. Tietysti osittain siitäkin johtuen, että minä olen hänen kanssa suuren osan päivästä. 

No, jotta ei nyt hirveästi eksytä, niin siirrytään aiheeseen. Aina välillä tämä asia tulee jossain tilanteessa vastaan ja aina se vaan särähtää korvaan tai pistää muljauttamaan silmiä, mikäli se tulee esiin tekstimuodossa. Nimittäin kyseessä on isän asema ja rooli lapsen ja ehkä tässä tapauksessa tarkemmin vauvan elämässä. En ennen Livian syntymää edes tiennyt, miten retuperällä suomalaisessa yhteiskunnassa on ajatusmalli isän roolista. Tietysti voi olla, ettei asia olekaan niin, vaan että kaikki tapaukset ovat vain sattuneet meille. Tuntuu jopa tyhmältä tätä asiaa puida, kun niin tyhmä juttu se mielestäni on, mutta valitettavan totta. Tomi oli jo raskausaikanani kiinnostunut neuvolakäynneistä ja halusi niillä olla mukana, vaikka usein sanoinkin, ettei hänen kannata kaikille neuvolakäynneille tulla. Eikä hän tietysti kaikille niille käynneille töiden takia päässytkään. Livian synnyttyä meillä oli perhehuone ja muistan, miten Tomi sai hymyä osakseen kysymysinnokkuudestaan ja halusta oppia. Täytyy myöntää, että Tomihan meillä alkujaan vaipat vaihtoi huomattavasti paremmin kuin minä. Ensimmäisten päivien aikana hänen "hommansa" oli vaipanvaihto ja minä keskityin imettämiseen tai siihen taisteluun mitä se alkujaan oli. (En pui tätä asiaa enempää tässä, mutta kakka maku jäi asian vuoksi Tyksin synnytysosastosta :( ) Varsin ymmärrettävää ja tavallista on, ettei isillä ole mahdollisuutta viettää niin paljon aikaa sairaalassa äidin ja vauvan kanssa ja perhehuoneitakin on vain pari hassua ja tietysti niistä joutuu maksamaan. Näin jälkikäteen kun mietin aikaamme synnytysosastolla, niin oli aivan lottovoitto, että saimme perhehuoneen ja Tomi pystyi olemaan kunnolla hommassa mukana alusta alkaen, eikä minun sitten tarvinnut mitään juttuja enää kotona opettaa. Ja tietysti se oli hyvä ihan jo minun vointinikin kannalta. 

Ensimmäinen saamamme varsinainen isä -ihmettely tapahtui oikeastaan vasta eräällä Livian neuvolakäynnillä, taisi olla ensimmäinen neuvolalääkärikäynti kyseessä. Kuten jo raskausaikana, niin myös Livian synnyttyä ovat neuvolakäynnit kiinnostaneet Tomia ja joillekin, niistä hän on ehtinytkin. Tuolla kyseisellä neuvolakäynnillä ihmettelymme alkoi heti odotushuoneessa. Tomi luki naureskellen jotain lastenhoitolehtistä, missä artikkeli käsitteli isän osaamista. Mieleeni jäi ikuisesti lause: "Äidin on osattava kaikki, tai muuten hän on huono äiti ja kaikki mitä isä osaa, on vain plussaa." Vieläkin säpsähdän tuosta lauseesta. Onko asia vielä nykyään tänäpäivänä noin? Alkuun meidän molempien reaktiomme oli nauru, sitten ihmettely ja lopulta ärsytys. Emme ehtineet tätä kauaa pohtia, kun meidät jo kutsuttiin sisään. Eikä mennyt kuin hetki, niin saimme taas ihmetellä. Tomi puki Liviaa normaaliin tapaansa ja lääkäri katsoi ja totesi ihaillen: "voi kuinka tottuneesti puet häntä". Öööö...??? Pysähdytäänpä hetkeksi, niinkuin mekin tuolloin pysähdyimme. Onhan se hänen lapsensa kuitenkin. Mistä näitä kysymyksiä oikein kumpuaa? Eihän tällaista ikinä äidille sanottaisi, meni pukeminen sitten kuinka hyvin tai huonosti tahansa. Lääkärin sanoma kommentti oli enemmänkin ärsyttävä, kuin että olisimme siitä mitenkään ylpeinä rehvastelleet. Jäin miettimään, että oliko näky tosiaan niin harvinainen lääkärille vai halusiko hän vain kokea tarvetta sanoa niin "oudossa" tilanteessa jotain. 

Nämä kaksi mainitsemaani tilannetta ovat ehdottomasti ne pahimmat, muita ovat ne tavalliset ihmettelyt, että onko lapsi isänsä kanssa kotona, jos minä olen jossain muualla. Näitä ei onneksi ole kovin montaa kertaa tarvinnut kuulla. En tiedä oikein mitä näistä jutuista ajattelisi. Asia on varmasti usein niinkin, että kun isät eivät töiden tai ehkä jännityksensä vuoksi ole alkuun niin paljoa mukana vauva-arjessa ja se saattaa joissain tilanteissa kostautua jatkossakin. En tosiaan tiedä, nämä ovat vain arvailuja. Tietysti onhan se myös niin, että kaikki me olemme erilaisia, toimimme eri tavoin ja pidämme eri asioita merkittävinä. Mutta mitä meidän kokemuksiamme miettii, niin ei mielestäni isänä olemista tueta tai oteta neuvolassa edes puheeksi tarpeeksi usein. Tai jos otetaan, niin sitten se on lähinnä ihmettelyä, että isäkin on tullut mukaan. Niinkin merkittävän laitoksen kuin neuvolan, ei pitäisi antaa turhia epämääräisiä kehumisia, jos he eivät isien roolia aio ylipäätään käydä läpi tapaamisissa. Toinen asia on se, että jos jostain löytää isästä kertovan artikkelin, niin yleensä niissä kerrotaan "näin olet parempi isä" tai sitten on haastateltu jotain "superisää",joka on nostettu jalustalle vain ihan tavallisena isänä olemisesta. Millaisen roolin yhteiskunta oikein haluaa isien ottavan? Juttelin Tomin kanssa aiheesta ja hän jäi miettimään mistä Tämä ajatusmalli johtuu, ajatteleeko neuvola isien olevan avuttomia vai kumpuaako asia kokonaan kotioloista, eli johtuuko se äitien vahvasta roolista tai eivätkö isit halua tai uskalla ottaa tietynlaista roolia tai eivätkö he saa sitä? Isiä kuten äitejäkin on erilaisia ja olen kuullut juttua, ettei kaikki isät suostu vaihtamaan kakkavaippoja. Toivon niin, että se on vaan joku urbaani legenda. Jos Tomi olisi joskus näin sanonut, niin kyllä olisi tullut kakkavaipasta nassuun. Mitä olen meidän lähipiirin isiä seurannut, niin olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että kyllä isit osaa! Olisi kiva jos heitä ei aliarvioitaisi ja ainakaan niin vahvassa laitoksessa kuin neuvolassa. Tää postaus on omistettu kaikille isille! :) 

Sellaisia mietteitä tälläkertaa. En sitten ihan julkaissut tätä "huomenna", niinkuin edellisessä postauksessa sanoin tekeväni. Kirjoittamani teksti oli oikeasti vielä tätäkin kärkkäämpi, mutta tulin toisiin aatoksiin sen julkaisemisessa ja muokkasin tätä hieman. Tulee se pointti ja vahva mielipiteeni mielestäni hyvin ilmi nytkin. Eihän kukaan pahoita tästä mieltään, se ei suinkaan ole tarkoitukseni. Kertokaa jos teillä muilla on samanlaisia kokemuksia ja muutenkin mielipiteitä asiasta. 





sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pikkuneidin kesäharrastukset


Heippa! Linjoilla vihdoin! Itseasiassa kirjoitin juuri pitkän postauksen yhden kokonaisen elokuvan ajan, mutta julkaisen sen vasta huomenna. Kerrankin tulossa ihan ajatuksia, eikä vain tätä perus hölynpölyä :D Meillä on täällä vähän kaikenlaista tekemistä ollut, mutta asunto ei vieläkään ole myynnissä... Plaah. Välittäjä on kyllä käynyt, mutta niin järkyt välityspalkkiot, että päätimme ensin kokeilla myydä itse. Katotaan meneekö kaupaksi, toivottavasti. Niin ja uuden asunnon tilanne ei myöskään ole edennyt, nyt on jotenkin tullut hirmu vähän mitään kivoja myyntiin.







Seuraavaksi juttua meidän neidin kesäharrastuksesta. Olemme nimittäin käyneet Kupittaan Seikkailupuistossa värikylvyssä. Maalaaminen on ollut oikein mukavaa, Livia on viihtynyt, vaikka suurin osa "maalista" päätyykin suuhun. Maalaaminen on myös ädin mielestä hauskaa. Saa hyvät naurut, kun taiteilija pääsee kunnolla vauhtiin. Värikylvyn ideana on värin moniaistiminen, kokemuksellisuus ja elämyksellisyys sekä vauvan ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Värikylpyä voisi ihan hyvin harrastaa kotonakin, mutta porukassa kaikki on kivempaa. Livia tykkää hirveästi seurata muita ihmisiä, niin lapsia kuin aikuisiakin. Näillä ryhmäharrastuksilla on niin moninaiset hyödyt, se esimerkiksi vähentää vierastamista. Livialla ei muutenkaan ole pahoja vierastamisia ollut ja ne vähäisetkin ovat lähteneet mitä enemmän on ihmisiä nähty. 






Värikylpytunti alkaa virittäytymisellä päivän väreihin ja muotoihin, tuolloin maaleja ei vielä käytetä. Virittäytyminen kestää puoli tuntia ja maalaus toisen puoliskon. Värikylvyn "maalit" on valmistettu ruoka-aineista ja elintarvikkeista esimerkiksi erilaisista marjoista kuten mustikasta ja ruoka-aineista käytetään muun muassa perunajauhoa. Oikeastaan vain yhden negatiivisen jutun olen värikylvyn seurauksena huomannut. Nimittäin kun värikylvyssä käytetään maaleina esimerkiksi marjoja, joita Livia syö normaalistikin kotona, niin tuntuu, että myös kotona marjaruokailu yltyy maalaamiseksi. Marjat ovat helppoa sormiruokaa, mikä on tietysti aika soittaista puuhaa jo itsessään. Olen kuitenkin yrittänyt Livialle opettaa, ettei ruokailuhetki saa mennä leikiksi. Jotenki tämä on ristiriidassa värikylvyn kanssa, kun siellä tietysti asiaankuuluvasti sotketaan luvan kanssa, tai siis maalataan ;) Livia on varmasti hämillään, että miksi samojen marjojen kanssa ei saa sotkea kotona, mutta muualla saa. Tai en tiedä, mutta ainakin marjaisat välipalahetket ovat kotona olleet entistäkin sottaisempia. 






Värikylpy vaikuttaa olevan aika suosittu harrastus. Yritin joskus puolisen vuotta sitten saada Liviaa värikylpyryhmään, mutta tuloksetta. Tuo kuten muutkin lasten tai vauvojen harrastukset ovat aika suosittuja ainakin täällä Turun seudulla. Harrastuksista puheenollen, olisin kovasti halunnut Livian muskariin syksyksi. En kuitenkaan ollut skarppina ilmoittautumisten kanssa ja nyt näyttäisi siltä, että ryhmät ovat täynnä. Pariin paikkaan meinaan vielä soittaa, josko ryhmään mahtuisi.

Olisi kiva kuulla mitä teillä muilla harrastetaan ja saa kertoa vinkkiä harrastuksista täällä Turun seudulla. 
Palataan huomenna vähän vakavammissa asioissa.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kohti taaperoikää


Nyt se sitte todella iski, mun vauva ei ole enää niin vauva, vaan enemmänkin taapero. Kävimme viikko sitten silittelemässä ja tuoksuttelemassa muutaman viikon ikäistä vauvaa ja Livia näytti tietysti niin isolta tytöltä hänen vieressään. On Livia isomainen jo myös käytökseltään, hän  on muuttunut oikein neidiksi ja välillä saa aika tavalla taistella joistain asioista. Seuraavaksi lisää siitä, sillä nyt tulee pariin kertaan toteutettu kuukausikatsaus. Tämä on muuten osoittautunut kivaksi jutuksi itselle, sillä ihan näin tarkasti ei tule vauvakirjaan kirjoitettua.









Livia 10 kk:

-konttaa ihan joka paikkaan ja kaikkialle hirveetä vauhtia

-pyrkii ylöspäin. Nousee seisomaan tuen löydettyään, etenkin sohvapöydän ääressä. Pöydällä ei voi enää pitää mitään, mitä ei halua päätyvän pieniin käsiin

-kuuminta hottia on kirjojen, lehtien ja muuten vaan kaiken paperisen materiaalin syöminen/pureskelu

-Huivileikit ovat edelleen in ja nyt huiveja kuljetetaan niskan takana tai se päässä yritetään kontata sokkona 

-noukkii lattialta kaiken mahdollisen ja laittaa minnekäs muuallekaan kuin suuhunsa







-Äidin meikit kiinnostaa ja meikkipussin tai käsilaukun purkaminen on yksi kivoimpia juttuja

-On hienoa, miten noin pieni osaa myös keskittyneesti leikkiä yksin. Hän höpöttää leluilleen yleensä nostellen leluja kävelyvaunuun ja sieltä pois, kunnes äiti ottaa kameran esiin ja keskittyminen katoaa.

-monet ihmettelevät Livian rauhallisuutta. Hän ei olekaan ikinä ollut mikään kitisijä tai vouhottaja, hänellä on vauvaksi hyvät hermot. Helppo lapsi. Mutta! rauhallisuus on nykyään ehkä enemmän vieraskoreutta tai jännitystä, sillä muun muassa eilisen kiljunnan jäljiltä äidin korvissa soi. Uutena juttuna on nykyään kovaa vauhtia konttaaminen ja siinä samalla kiljua täysillä.

-edelliseen jatkoksi, että äidille ja isille (enimmäkseen äidille) osoitetaan mieltä, etenkin jos jotain on juuri kielletty tekemästä. Omaa tahtoa neidiltä kyllä löytyy. 








- jahtaa Jesper -kisua entistä enemmän, mutta on oppinut hieman nätimmin lähestymään sitä

-tulee perässä minne vaan äiti menee

-"avustaa" pyykkien laitossa, sekä kokee avun olevan tarpeen myös astianpesukonetta täytettäessä

-syö ruokia aika isoja määriä, joskus tuntuu, että Livia syö enemmän kuin minä. Välillä on päiviä, jolloin neiti haluaisi vain sormiruokailla ja heitellä suuremman osan ruoasta lattialle

-osaa juoda nokkamukista pitäen siitä itse kiinni

-yrittää laittaa sukkia jalkaan ja vaatteita päälleen

-ymmärtää kun häntä kielletään jotain tekemästä

torstai 30. kesäkuuta 2016

My happy place


Moi! Nyt vähän juttua meidän juhannuksesta sekä mulle niin tärkeästä paikasta. Meidän juhannus meni hyvin tuttuun tapaan, mutta parilla erolla aiempiin vuosiin. Ensimmäinen ero tai itseasiassa paluu menneeseen, oli RMJ. Juhlimme siellä Tomin ja ystäviemme kanssa perjantaina, minun vanhempieni ollessa lapsenvahtina. Täytyy sanoa, että oli kyllä aika nostalgista. Hyvät järjestelyt ja ne epäkohdat, mitkä aiemmin olivat olleet ongelmana, oli nyt poistettu. Todella jees tapahtuma, toivottavasti on ensi vuonnakin. Jos nyt jotain miinusta etsin, niin ruoka oli huonoa. Kuulemma festareilla on aina huonoa ruokaa, mutta mun mielestä Ruisrockissa on aina ollut hyvät ruokakojut. Voi tietysti olla, että humaltumisen taso on saattanut vaikuttaa tilanteeseen :D hyvin vähän siis löytyy miinusta. Plussat ehdottomasti hyvistä järjestelyistä, tunnelmasta, musiikista ja etenkin vanhasta sijainnista vaikka päälava eri kohtaa olikin, se oli oikein toimiva niin. 











Toinen ero aiempiin vuosiin, on tietysti meidän pieni prinsessa. Livia oli ensimmäistä kertaa meidän mökillä ja tykkäsi paljon. Livia on kova ihmettelemään ja tutkimaan, ja jos jossain niin mökillä riittää ihmettelemistä. Siellä se faarin sylissä kävi kaikki puut ja kukkaset läpi. Yksi lempparipaikoista oli pihakeinu, siinä hän viihtyi sylissä mökin menoa tuijotellen. Hän tykkää selvästi nemmän tällaisesta yhteiskeinumisesta kuin leikkipuiston vauvakeinusta. Voi olla, että yksin keinuminen on vielä liian jännä juttu. Livia ei ole ennen ollut näin lähellä merta ja hän pääsi jopa "kahlaamaan" meidän niin kutsuttuun Yyteriin. Kun olin lapsi, niin laitoimme rannan matalaan päähän hiekkapohjan ja suunnitelmissa olisi tehdä sama ensi vuonna, jolloin neiti saattaa olla jo aikamoinen vesipeto.







Mökielämä sujui kivasti, ainut haaste oli Livian päiväunet. Hän ei millään olisi halunnut päiväunille, kun tekemistä oli niin paljon. Lopulta neiti kävi ihan ylikierroksilla ja nukuttaminen oli entistä vaikeampaa. Miehen päätöksestä rattaat eivät olleet mukana, seuraavalle mökkireissulle ne täytyy kyllä ottaa, siellä on kuitenkin hyvää tilaa kävellä. Itseasiassa seuraava mökkireissu onkin jo tulevana viikonloppuna. Oma mökki on kyllä niin hieno asia. Siellä tulee vaan aina käytyä aivan liian harvoin, vaikka sinne pääsee kätevästi autolla Raumalta noin puolessa tunnissa. Lapsena vietimme mökillä paljon aikaa ja silloin mökki olikin itsestään selvä asia, se oli kaikilla ystävilläni ja myös heidän mökeillään vierailtiin. Oikeastaan vasta Turkuun muuttaessani ymmärsin, ettei mökkejä ole kaikilla. Muistan töissä kahvipöydässä ihmetelleeni, kun muut olivat puhelleet mökkien vuokraamisesta. Kuulostaa varmasti jonkun teistäkin korvaan oudolta pitää tällaista asiaa itsestään selvyytenä, mutta nämä ovat juuri niitä eroja, mitä eri maakunnissa, sekä kaupungeissa asuvilla on.





Lopuksi Pikku-Adon mietteitä mökistä:

-mökki on paikka, jonne mennään kun alkaa kesäloma, joskus siellä käydään myös talvella

-mummu ja vaari asuvat kesät mökillä ja ovat siellä aina kun tullaan

-mökille mennään autolla tai sinne voi myös polkupyöräillä (noin 15kilsaa meni lapseltakin helposti... eikä ole vitsi)

- metsäretket ovat jännittäviä ja niitä tehdään mökillä aina välillä, isä kävelee edellä ja sillä on keppi, jolla se hätyytelee käärmeet pois

-mökillä käydään pelottavassa ulkovessassa, jossa on hämähäkkejä

- meillä on mökillä oma Yyteri ja me viihdymme sisarusteni kanssa aika paljon vedessä

-mökkiasuna on yleensä uimapuku

-mummu tekee ruokaa ja iltaisin grillataan nuotiolla makkaraa

-toisinaan ihmettelemme vaarin kalastusta ja kun hän savustaa mökin takana kalaa

-käymme soutamassa ja se on aika jännittävää puuhaa 

-ruokimme sorsaperhettä, ne ovat niin kesyjä, että tulevat mökin sisälle asti.


Toivotaan,  että Livialle kertyy yhtä hienoja muistoja mökki-elämästä, ei tietysti samanlaisia, mutta hienoja muistoja perheen kanssa.