Kyllä isikin osaa

Olen monesti miettinyt tästä aiheesta kirjoittamista ja nyt kun asia nosti taas päätään, niin päätin tarttua siihen. Kuten olen aiemmin maininnut, niin jo ennen Livian syntymää, meillä oli hyvin selvät sävelet siitä, millainen äiti ja isä yritämme olla ja miten "roolit" jakautuvat. Pyrimme olemaan täysin tasavertaisia vanhempia, ainut meitä erottava asia on ollut imettäminen. Tietysti toimimme kumpikin ihan omalla tavallamme ja meillä on omat juttumme neidin kanssa, niinkuin kuuluukin olla. Nyt on myös ollut ihana huomata, miten Livia käyttäytyy meidän kanssa eri tavoin. Tai no ihana ja ihana, sillä Livia on nyt tämän viikon aikana ruvennut kunnolla ällittelemään ja osoittamaan mieltään, mikä kohdistuu pääasiassa minuun. Tietysti osittain siitäkin johtuen, että minä olen hänen kanssa suuren osan päivästä. 

No, jotta ei nyt hirveästi eksytä, niin siirrytään aiheeseen. Aina välillä tämä asia tulee jossain tilanteessa vastaan ja aina se vaan särähtää korvaan tai pistää muljauttamaan silmiä, mikäli se tulee esiin tekstimuodossa. Nimittäin kyseessä on isän asema ja rooli lapsen ja ehkä tässä tapauksessa tarkemmin vauvan elämässä. En ennen Livian syntymää edes tiennyt, miten retuperällä suomalaisessa yhteiskunnassa on ajatusmalli isän roolista. Tietysti voi olla, ettei asia olekaan niin, vaan että kaikki tapaukset ovat vain sattuneet meille. Tuntuu jopa tyhmältä tätä asiaa puida, kun niin tyhmä juttu se mielestäni on, mutta valitettavan totta. Tomi oli jo raskausaikanani kiinnostunut neuvolakäynneistä ja halusi niillä olla mukana, vaikka usein sanoinkin, ettei hänen kannata kaikille neuvolakäynneille tulla. Eikä hän tietysti kaikille niille käynneille töiden takia päässytkään. Livian synnyttyä meillä oli perhehuone ja muistan, miten Tomi sai hymyä osakseen kysymysinnokkuudestaan ja halusta oppia. Täytyy myöntää, että Tomihan meillä alkujaan vaipat vaihtoi huomattavasti paremmin kuin minä. Ensimmäisten päivien aikana hänen "hommansa" oli vaipanvaihto ja minä keskityin imettämiseen tai siihen taisteluun mitä se alkujaan oli. (En pui tätä asiaa enempää tässä, mutta kakka maku jäi asian vuoksi Tyksin synnytysosastosta :( ) Varsin ymmärrettävää ja tavallista on, ettei isillä ole mahdollisuutta viettää niin paljon aikaa sairaalassa äidin ja vauvan kanssa ja perhehuoneitakin on vain pari hassua ja tietysti niistä joutuu maksamaan. Näin jälkikäteen kun mietin aikaamme synnytysosastolla, niin oli aivan lottovoitto, että saimme perhehuoneen ja Tomi pystyi olemaan kunnolla hommassa mukana alusta alkaen, eikä minun sitten tarvinnut mitään juttuja enää kotona opettaa. Ja tietysti se oli hyvä ihan jo minun vointinikin kannalta. 

Ensimmäinen saamamme varsinainen isä -ihmettely tapahtui oikeastaan vasta eräällä Livian neuvolakäynnillä, taisi olla ensimmäinen neuvolalääkärikäynti kyseessä. Kuten jo raskausaikana, niin myös Livian synnyttyä ovat neuvolakäynnit kiinnostaneet Tomia ja joillekin, niistä hän on ehtinytkin. Tuolla kyseisellä neuvolakäynnillä ihmettelymme alkoi heti odotushuoneessa. Tomi luki naureskellen jotain lastenhoitolehtistä, missä artikkeli käsitteli isän osaamista. Mieleeni jäi ikuisesti lause: "Äidin on osattava kaikki, tai muuten hän on huono äiti ja kaikki mitä isä osaa, on vain plussaa." Vieläkin säpsähdän tuosta lauseesta. Onko asia vielä nykyään tänäpäivänä noin? Alkuun meidän molempien reaktiomme oli nauru, sitten ihmettely ja lopulta ärsytys. Emme ehtineet tätä kauaa pohtia, kun meidät jo kutsuttiin sisään. Eikä mennyt kuin hetki, niin saimme taas ihmetellä. Tomi puki Liviaa normaaliin tapaansa ja lääkäri katsoi ja totesi ihaillen: "voi kuinka tottuneesti puet häntä". Öööö...??? Pysähdytäänpä hetkeksi, niinkuin mekin tuolloin pysähdyimme. Onhan se hänen lapsensa kuitenkin. Mistä näitä kysymyksiä oikein kumpuaa? Eihän tällaista ikinä äidille sanottaisi, meni pukeminen sitten kuinka hyvin tai huonosti tahansa. Lääkärin sanoma kommentti oli enemmänkin ärsyttävä, kuin että olisimme siitä mitenkään ylpeinä rehvastelleet. Jäin miettimään, että oliko näky tosiaan niin harvinainen lääkärille vai halusiko hän vain kokea tarvetta sanoa niin "oudossa" tilanteessa jotain. 

Nämä kaksi mainitsemaani tilannetta ovat ehdottomasti ne pahimmat, muita ovat ne tavalliset ihmettelyt, että onko lapsi isänsä kanssa kotona, jos minä olen jossain muualla. Näitä ei onneksi ole kovin montaa kertaa tarvinnut kuulla. En tiedä oikein mitä näistä jutuista ajattelisi. Asia on varmasti usein niinkin, että kun isät eivät töiden tai ehkä jännityksensä vuoksi ole alkuun niin paljoa mukana vauva-arjessa ja se saattaa joissain tilanteissa kostautua jatkossakin. En tosiaan tiedä, nämä ovat vain arvailuja. Tietysti onhan se myös niin, että kaikki me olemme erilaisia, toimimme eri tavoin ja pidämme eri asioita merkittävinä. Mutta mitä meidän kokemuksiamme miettii, niin ei mielestäni isänä olemista tueta tai oteta neuvolassa edes puheeksi tarpeeksi usein. Tai jos otetaan, niin sitten se on lähinnä ihmettelyä, että isäkin on tullut mukaan. Niinkin merkittävän laitoksen kuin neuvolan, ei pitäisi antaa turhia epämääräisiä kehumisia, jos he eivät isien roolia aio ylipäätään käydä läpi tapaamisissa. Toinen asia on se, että jos jostain löytää isästä kertovan artikkelin, niin yleensä niissä kerrotaan "näin olet parempi isä" tai sitten on haastateltu jotain "superisää",joka on nostettu jalustalle vain ihan tavallisena isänä olemisesta. Millaisen roolin yhteiskunta oikein haluaa isien ottavan? Juttelin Tomin kanssa aiheesta ja hän jäi miettimään mistä Tämä ajatusmalli johtuu, ajatteleeko neuvola isien olevan avuttomia vai kumpuaako asia kokonaan kotioloista, eli johtuuko se äitien vahvasta roolista tai eivätkö isit halua tai uskalla ottaa tietynlaista roolia tai eivätkö he saa sitä? Isiä kuten äitejäkin on erilaisia ja olen kuullut juttua, ettei kaikki isät suostu vaihtamaan kakkavaippoja. Toivon niin, että se on vaan joku urbaani legenda. Jos Tomi olisi joskus näin sanonut, niin kyllä olisi tullut kakkavaipasta nassuun. Mitä olen meidän lähipiirin isiä seurannut, niin olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että kyllä isit osaa! Olisi kiva jos heitä ei aliarvioitaisi ja ainakaan niin vahvassa laitoksessa kuin neuvolassa. Tää postaus on omistettu kaikille isille! :) 

Sellaisia mietteitä tälläkertaa. En sitten ihan julkaissut tätä "huomenna", niinkuin edellisessä postauksessa sanoin tekeväni. Kirjoittamani teksti oli oikeasti vielä tätäkin kärkkäämpi, mutta tulin toisiin aatoksiin sen julkaisemisessa ja muokkasin tätä hieman. Tulee se pointti ja vahva mielipiteeni mielestäni hyvin ilmi nytkin. Eihän kukaan pahoita tästä mieltään, se ei suinkaan ole tarkoitukseni. Kertokaa jos teillä muilla on samanlaisia kokemuksia ja muutenkin mielipiteitä asiasta. 

Reissussa vauvan kanssa

Ensi kuussa se on menoa! Matkakuume senkun kasvaa ja jännitys siinä samalla. Matkustaminen on tällä kertaa aivan erilaista kun mukana on vauva. Olemme Livian kanssa matkustaneet Suomessa, mutta nyt on kyseessä neidin ensimmäinen ulkomaanmatka ja eka kerta lentokoneessa. Ajattelin nyt hieman valottaa, mitkä asiat sitten oikein mietityttävät. Viime postauksessa taisinkin mainita, ettei Livia juo enää tuttipullosta. Kyseessä ei siis ole vain kipeänä äksyily, vaan tuttipullo hylättiin jo ennen sairastelua. Luulin, että ensin hylätään tissi ja sitten vasta tuttipullo. Toisaalta parempi näin päin. Eikä siinä mitään, mielelläni kyllä imetän, mutta pullottomuus tuo välillä hieman haastetta arkeen. Välillä kun pitäisi yksinkin päästä jonnekin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä ongelma on myös imettämisessä, tarkemmin neidin keskittymisessä. Nykyään hän ei keskity tissittelyyn edes isin läsnäollessa, puhumattakaan mistään julkisesta paikasta. Tähän on koitettu ratkaisuksi näköestettä, mutta nekin ovat liian kiinnostavia neidin mielestä. Niin ja jos Turussa on vilinää ja vilskettä, niin Nykissä sitä ainakin on. Turusta kyllä tietää kaikki hoitohuoneet ja rauhallisimmat paikat, mutta toista se on suurkaupungissa. No eiköhän tämä jotenkin lutviudu. Meillä on nyt aika tarkkaan viisi viikkoa aikaa harjoitella nokkamukista juomista. Toivotaan parasta. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja ideoita ja hyväksi todettuja nokkamukisuosituksia :) 

Matkustamisessa ja etenkin pitkällä lennolla on tietysti lukuisia mieltä askarruttavia asioita, kuten esimerkiksi sattuuko vauvan korvat, viihtyykö hän lennolla, miten syöminen luonnistuu, entä vaipanvaihto jne. Nämä ovat sitten taas sellaisia asioita, joihin on hankala vaikuttaa etukäteen. Hoitolaukun hyvällä pakkaamisella säästyy jo varmasti paljolta ja kunhan muistaa neidin soseet. Korvia varten ajattelimme ottaa mukaan puuduttavia korvatippoja ja tietysti supot mukana, mutta muuten ei auta kuin toivoa parasta. Livia on kyllä hyväntuulinen tyttö, eikä itke turhasta, että sen puoleen voisin uskoa hänen viihtyvän lennolla. Muutama lelu sekä tietysti turvapupu on muistettava mukaan lennolle. Lento on onneksi suora ja meillä on varattuna baby basket paikka. Koppa on Livialle hieman ahtaamman puoleinen, sillä sen mittarajat ovat 70cm ja 9kg. Livia jää todennäköisesti pituudeltaan juuri ja juuri alle 70senttiä, joten nukkuminen ei välttämättä kopassa kovin hyvin onnistu, mutta ainakin siinä voi touhuilla ja käyttää muuten apuna, jotta ei pelkästään sylissä tarvitse olla. Turvakaukalon saisi ottaa mukaan koneeseen, mutta koska emme sitä Nykin päässä tarvitse, niin koemme turhaksi raahata sitä mukana. 

No entäs sitten lentokentällä toimiminen vauvan kanssa? Hki-Vantaan lenkokentästä löytyi netistä ohjeistukset vauvan kanssa matkustamisesta niin Finnavian sivuilta kuin blogeistakin. Hyvä postaus aiheesta esimerkiksi Hannan blogissa. Me matkustamme Finnairilla, niin olen lähinnä heidän käytäntöjään selvittänyt. Matkarattaita ei Finnairilla voi viedä portille asti, vaan ne on pakattava pussiin tai niille tarkoitettuun lentolaukkuun ja jätettävä ruumaan menevien matkalaukkujen mukana. Meillä on mukana kantoreppu, jossa toivon tytön viihtyvän kentällä ja matkalla muutenkin. Hki-Vantaalla on erikoismatkustajille (liikuntarajoitteiset, vanhukset, raskaanaolevat, sylilasten kanssa matkustavat) tarkoitettu lähtöselvitystiski, on ainakin ennen ollut numerolla 217. Tiskin vieressä on oma turvatarkastus, mikä helpottaa kyllä huomattavasti. Ainakaan pitkää jonottamista ei siis Suomen päässä ole tiedossa. Nykin päässä asia onkin sitten varmasti maahantulotarkastuksessa eri. Hiukan silti laski kyllä jännitystä, kun tietää miten asiat täällä Suomen päässä hoituvat ja matkustaminen pienen lapsen kanssa on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Toisaalta onhan se Kennedyn kenttä niin iso, että varmasti siellä on lapset otettu huomioon, tietysti isolla kentällä onkin sitten ihan omat haasteensa. 

Itse kohteessa meillä on oma asunto keittiöllä, joten vauvaruuat hoituvat. Ilman keittiötä en olisi suostunut lähtemäänkään. Lieventää stressiä kun tietää, että omien puurojen ja muiden sapuskoiden teko onnistuu. Livian kaurapuuropussin otamme mukaan, en halua ottaa riskiä, että ällittely jenkkilän puuroja kohtaan alkaa. Tsekkasin jo mistä löytyy lähin whole foodsi, sieltä sitten tuoretta vihannesta ja soseeksi. Luin jostain ettei valmiita vauvojen ruokia ole helppo Nykistä löytää, saas nähdä pitääkö tuo paikkansa.

Tällaisia mietteitä tänään. Seuraavaksi kerronkin mitä lähti tilaukseen Noshilta sekä muita kuulumisia :) 

Kuvat: Pinterest

Kiireinen kotiäiti, what?!

Heippa! Terveiset kiireen keskeltä. En tiennyt että jopa kotiäiti voisi tarvita kalenteria. Typy sylissä ja puhelin kaiuttimella on toisella kädellä kirjoitettu muistilappusia, jotka sitten löytyvät epämääräisesti sieltä sun täältä. Niin ja osa tietysti jo hukassa, ilmankos. Viikonloppuna pidettävät ristiäiset sekä monet muut erinäiset arkiset pienet jutut ovat vaatineet muistamista, tai sitten tämä mun maitopääni ei vain toimi yhtään :D no jokatapauksessa sitä kalenteria en ole hankkinut, luulisi ettei niitä muistettavia asioita jatkossa niin paljoa kerry. Näiden tehtävien keskellä on tietysti myös pyöritetty vauva-arkea sekä poettu huonoa omatuntoa, kun olen kerran pari tuntia ollut poissa. Kävin kampaajalla ja Tomi oli tytön kanssa. Hän kävi tyttöä näyttämässä työpaikallaan ja kuulemma oli naiset kimpussa. Siis ei Tomin, vaan vauvan :D ha, onpas mulla huumori valloillaan tänään :D 

No takaisin asiaan. Tästä parin tunnin erosta selvisin ihan juuri ja juuri. Oikeasti. Sillä ollessani kampaajalla päässäni vain pyöri, että miksi istun täällä kun minulla on pieni vauva kotona (joka on isänsä kanssa ja varmasti pärjää paremmin kuin minä). Kampaajakin oli vahvasti sitä mieltä, että jos en seuraavaksi pitäisi yli puolen vuoden taukoa hiusten leikkuusta. Että hupsista vaan. Tuon huonon omantunnon keskellä pystyin kuitenkin jotenkin rentoutumaan, ainakin näin jälkeenpäin on rentoutunut fiilis. Tuskin se pelkästään laitetuista hiuksista johtuu. Mietin, että miten ihmeessä pystyn ikinä olemaan kauemmin kuin tuon pari tuntia erossa pienestä neidistä esimerkiksi menemään joskus töihin. Kammottava ajatus. Ehkä tämä lapsen kasvaessa helpottaa. Kiva tällainen babyblues, mikäli tätä voi siksi sanoa. Kertokaa te viisaammat, jos jollain mammalla on kokemusta :) 

Että sellaisia mietteitä tänään. Nyt kun tyttö on muutamana yönä nukkunut jopa kuusi tuntea putkeen, niin rupeaa äitikin vihdoin tuntemaan itsensä virkeäksi. Ja nyt kun sanoin tämän, niin ensi yö menee varmasti parin tunnin unilla. Onneksi ristiäisiä varten on kaikki suht selvillä, asia joka tietysti on jäänyt viime tippaan on äidin vaatetus. Niin paljon olen  tytön juhlalookia miettinyt, että äidin juhla-asu on kokonaan unohtunut. En tiedä yhtään meneekö joku vanhoista mekoista päälle vai täytyykö suunnata vaatekaupoille. Tyttö nukkuu vielä toivottavasti hetken, joten nyt vaatekaapille sovittelemaan. Moikka! 

April

Heippa ja hyvää alkanutta huhtikuuta! Täällä ei oikein vieläkään olla viikonlopusta/ kesäaikaan siirtymisestä selvitty, meinasin tänään jopa kauppaan nukahtaa. Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Lauantaina juhlittiin ystävämme kolmekymppisiä. Hui, kolmekymppisiä! Tähän ihan tiedoksi, että minähän en lähelläkään kolmeakymmentä ole... Hädin tuskin yli kahtakymmentä. Kröhöm. No ehkei mennä nyt enempää tuohon ikäkeskusteluun. Ennen lauantaisia juhlia kävimme tyttöjen kanssa Naantalissa. Voi että miten upea ja kesäinen kaupunki Naantali onkaan, se tulee aina siellä käydessä todettua. Harmi kun ei sattunut kameraa mukaan, terassilta oli hienot näkymät merelle auringon laskiessa. Naantalissa täytyy kyllä ehdottomasti vierailla tulevana kesänä ja ottaa kamerakin mukaan.

Eikö olekin ihanan värinen kimppu :)
Olin ihan yllättynyt kun sain kukkia mieheltä ilman mitään erityistä juhla- tai merkkipäivää.

Meillä on täällä nyt vähän kaikenlaista tohinaa meneillään. Tekemistä riittäisi vaikka kuinka. Matkajuttujakin ollaan hoidettu, muun muassa vertailtu Tokion hotellien hintoja. Mua etenkin huvitti ne kapselihotellit, jos olette niistä kuulleet. Kapselihotellit ovat siis ihan kirjaimellisesti kapseleita, joihin oikeastaan mahtuu vain nukkumaan. Hintaa kapseliyöllä on noin 30€. Aika paljon mun mielestä siihen nähden, että viidelläkypällä saa jo normi hotellihuoneen. Tosin aika pienen sellaisen, mutta kuitenkin. Matkabudjetti on nyt muutenkin ollut tarkkailun alla, olemme koittaneet miettiä miten saisi matkakassaa kerrytettyä ja missä asioissa voisimme vieläkin enemän säästää. Keksin, että voisimme myydä tarpeetonta tavaraa ja vaatteita pois. Niitä meinaan meidän taloudessa riittää. Nyt pohdinnassa onkin, mihin Turun kirpputoreista veisin tavaraa myyntiin. Onko ehdotuksia? En ole ikinä mitään kirppiksillä myynyt, niin ei ole kokemusta siitä. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona on Ihana Kirppis, koska se olisi kätevästi Turun keskustassa. 

Tämmöstä ajatuksenkulkua tällä kertaa ja nyt nukkkumaan, että jaksaa huomenna taas pakertaa. 

Happy girls shine brighter

Heippa ja Suuret pahoittelut tahattomasta blogilomasta! Päivät ja oikeastaan viimeiset pari viikkoa ovat hurahtaneet ohi ihan silmänräpäyksessä. Arkipäivät ovat kuluneet tuttuun tapaansa työntäyteisesti ja kahtena viimeisenä viikonloppuna olen saanut nauttia mahtavien ystävien seurasta. Naurua, ruokaa ja ihanat ystävät.. Ei voisi enempää toivoa. Ja sama jatkuu tulevana viikonloppuna, kivaa! 

Ystävänpäivä sekä ystävien näkeminen sai minut mietteliääksi, kuinka paljon saakin olla kiitollinen ystävistään ja läheisistään. Omien tärkeiden ihmisten läsnäololla, asioiden jakamisella, naurulla ja ihan vain turhanpäiväistä höpöttämällä on aivan suunnaton vaikutus. Aivan kuin ystävistä saisi imettyä ylimääräistä energiaa ja virtaa. Koen välillä huonoa omaatuntoa siitä, että aika ei riitä niihin asioihin mihin sen haluaisi suunnata. Kumpa vain olisikin kaikki maailman aika! Haikeana usein mietin sitä, miten lapsena ja vielä lukioaikanakin ehti näkemään ystäviään lähes päivittäin ja ihan sen kummempia aikatauluja suunnittelematta. 

Viime viikonloppuna oli kokoontuminen hyvinvointiprojektin tiimoilta Helsingissä. Ystävät ja läheiset henkisen hyvinvoinnin osana, oli yksi keskustelun aiheista. Tällaiset tilaisuudet, joissa tuntemattomien ihmisten kanssa jaetaan mielipiteitä ja näkemyksiä ovat todella mielenkiintoisia ja avartavia. Sai kerrankin oikein pohtia tarkemmin asioita eri näkökantilta ja miettiä niitä tärkeitä asioita, jotka ovat läsnä arjessa, mutta joita ei oikeastaan tule pysähtyneeksi syvemmin miettimään. Hyvinvoinnin osa-alueet ovat juuri sellaisia, joita ei ehkä mieti niin paljoa kuin pitäisi. Niistä vähemmälle pohdiskelulle ja fyysisen hyvinvoinnin varjoon jää usein henkinen hyvinvointi, enemmän sitä miettii liikuntaa tai ruokavaliota kuin pysähtyy pohtimaan esimerkiksi ystävien vaikutusta omaan hyvinvointiin. Henkisellä hyvinvoinnilla on merkittävä osuus tasapainoisen ja eheän hyvinvoinnin saavuttamisessa. Olenkin tehnyt nyt itselleni lupauksen, että panostan ihan urakalla omaan hyvinvointiini kokonaisuudessaan en pelkästään ruokavalioon ja liikuntaan. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa :) oikein hyvinvoivaa viikon jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle!


Niin ja hyvä Suomi! Tänään on ollut huikea kisapäivä! Mitaleita satelee ja ai että miten jännittääkin jo perjantainen peli Ruotsia vastaan :)

Ajatuksia vuodesta 2014

Toivottavasti teillä on vuosi alkanut mitä parhaiten! Meidän vuosi alkoi mietteliäästi, elämää pohtien (kuulostipa rankalta), kaiketi tämä "mietteliäisyys" on näin vuoden alussa yleistä. Vuoden vaihtuessa tyypillisesti suunnitellaan tulevaa vuotta, mietitään mihin asioihin haluaa vuoden aikana panostaa ja mitä seikkoja vähentää. Uutta vuotta pidetään uutena alkuna, johon kuuluu olennaisesti lupausten ja tavoitteiden tekeminen. Totta puhuen minun tapoihini ei kuulu uuden vuoden lupausten tekeminen, enkä koe uuden vuoden olevan niinkään uusi alku tai mahdollisuus. Oikeastaan tämän vuoden vuodenvaihde on ainut, jolloin olen pohtinut tulevaa vuotta ja miettinyt mitä kaikkea haluan tänä vuonna tehdä ja saavuttaa. Liekö tämä muutos sitten siitä, että aiempina vuosina olen niin selkeästi tiennyt miten vuosi tulee menemään ja mitä se sisältää. Nyt on ensimmäistä kertaa odottava, innostunut ja hieman jännittynytkin olo, mitä tämä vuosi mahtaakaan tuoda tullessaan. Toivon, että tänäkin vuonna saan uusia kokemuksia ja upeita hetkiä, joita sitten voi mummuna muistella.

Vuosi 2013 oli unelmien täyttymysten vuosi ja toivottavasti on tämäkin. Viime vuosi meni melkein kokonaan häähumussa, ensin hyvän ystäväni häiden ja sitten omiani suunnitellen, viettäen ja muistellen. Tämä vuosi onkin sitten ihan erilainen. Tältä vuodelta odotan seikkailuja, mahan pohjassa tuntuvaa jännitystä ja monen monta onnellista hetkeä. Olemme mieheni kanssa tehneet upeita suunnitelmia tälle vuodelle. Nämä suunnitelmat tulivat oikeastaan aika yhtäkkiä mieleemme, aikaisemmin kun ei tällaisen unelman toteuttamiselle ole ollut mahdollisuutta. Pysyköön suunnitelmamme vielä jonkun aikaa salaisuutena, mitään varmuutta kun ei vielä ole. Jotenkin on silti sellainen kutina, että tästä vuodesta tulee yksi parhaimmista.

Kuvat:Pinterest

Tunteet pinnassa

Halusin täällä blogissa kertoa teille tämänhetkisistä fiiliksistäni.  Mitä lähemmäs häitä mennään niin sitä enemmän on tunteet pinnassa. Tuntuu että herkistyn jo ihan pienistäkin jutuista ja varsinkin jos katson jotain häähömppäleffaa, niin vetistelyksihän se menee :D Vetistelyn lisäksi myös hymy on herkässä. Nyt kun monilla teistä bloggaajista koittaa pian hääpäivä, niin on ollut ihana seurata viimeisiä järjestelyjä ja paljastuksia kauniista häämekoista. On upeaa miten lähestyvät häät, iloisuus ja jännitys välittyvät postauksista. Jotenkin siitä saa itsekin lisää energiaa, vaikka tämä häiden järjestäminen on ollut ihanaa niin välillä on ollut stressaavaakin. 

Tämän herkistelyn ja iloisuuden lisäksi on ajoittain ilmassa myös jännitystä sekä vähän ahdistusta siitä, että riittääkö aika kaikkeen mitä on vielä tekemättä. Aikamoinen tunteiden sekamelska siis! :) mutta jotenkin niin ainutkertaista ja ihanaa. Itseasiassa tämä ajatusvirtani lähti Alicen postauksesta. Siitä välittyi iloisuus ja kunnon riemu lähestyvistä häistä ja se sai itsenikin ajattelemaan omaa lähestyvää hääpäivää. Kun päivät menevät töissä sekä hääjuttujen parissa, niin sitä ei muista kiireiltään pysähtyä miettimään miten ihanaa aikaa tämä on. Nyt koitan nauttia täysin siemauksin tästä kaikesta häähulinasta ja kodin täyttävistä häätilpehööreistä. Muistakaa te muutkin morsiamet nauttia!



Onnenkyyneleitä :) Kuva: google

Kuulumisia

Heippa! :) Näemmä oli juuri tuhannen katselun raja mennyt rikki :) Mielestäni aika hyvin, kun ei tämä pieni blogini ole kovin kauaa ollut olemassa saati sitten julkisena. En ole muuten muistanut mainita tuosta "Things to do -sivusta". Joku teistä varmasti olikin sen jo huomannut. Se on tosiaan aika sekamelska niin kuin tämä häiden järjestelykin. Kuvastaa hyvin siis ajatuksen kulkuani hääjärjestelyistä. Ajattelin sen sivuston nyt kuitenkin muokata aiheittain tai jotenkin järkevämmin, ei sitä oikein itsekään tee mieli edes vilkaista.  

Lähiaikoina hääjärjestelyt ovat edenneet siten, että ollaan ostettu materiaaleja kutsukortteihin. Tänään ajateltiin tehdä kokeiluksi yhdet kutsut, katotaan millainen soppa siitä tulee kun sulhon kanssa ryhdytään askartelemaan. Saadaan kaasoista apuvoimia kutsujen askarteluun tässä joku viikonloppu, niin ei ihan kahdestaan tarvii kaikkia väkertää. Tämän lisäksi kävin perjantaina sovittamassa mekkoa kenkien kanssa. Kengät sopivat oikein hyvin mekkoon, sävy osui ihan nappiin mekon kanssa. Hääpäivälle on kyllä hyvä olla kahdet kengät, koitan ne toiset löytää kultaisena :) Mekkoon oli nyt tehty lähes kaikki korjaukset, se päällä pystyi nyt jo jopa tanssahtelemaan :) 

Tämän ajatuksen myötä hyvää sunnuntain jatkoa! :)