Vauva-arki

Terkkuja ihmeellisen arjen keskeltä. Viime viikolla se alkoi ihan kunnolla Tompan loman loppuessa, nimittäin vauva-arki. En voi vielä väittää, että kaikki rullaisi mitenkään sujuvasti tai suunnitellusti... Mikäli se on muutenkaan vauva-arjessa mahdollista. Tällaisella amatöörillä on riittänyt opittavaa, tosin yllättävän nopeasti sitä kuitenkin oppii omaa lastaan tulkitsemaan. Meidän murulla on samanlainen unirytmi kuin mahassakin, illat ja alkuyöt tulee kukuttua ja aamulla nukutaan pitkään, mikä on äidille mieluista. Eipä tarvitse vaunulenkille lähteä heti aamuvarhaisella :) 

Tutista ei oikein vielä tykätä ja ehkä vaan  hyvä niin

Ei ole olemassa mitään niin söpöä kuin pienet sormet ja varpaat <3 tosin typyllä on yllättävän pitkät sormet pituuteensa nähden. Viime viikolla kävi terkkari kotikäynnillä. Jännitettiin kovasti tytön painoa, sairaalassa ollessa kun paino laski liikaa. Nyt oli onneksi paino noussut jo yli syntymäpainon. Eilen muuten havahduin ekaa kertaan siihen, että hän tosiaan kasvaa. Pienimmät sukat alkavat jo jäädä pieniksi ja koon 50 vaatteet ovat vihdoin sopivia.  Tosiaan tyttö oli ensimmäisellä viikolla hukkua jopa niihin koon 50 vaatteisiin. Meillä ei mitään ihan todella montaa tämän koon vaatetta ole ollut, kun kaikki sanoivat ettei niitä kannata ostaa niiden lyhyen käyttöajan vuoksi. Pari vaatetta lähinnä pyjamia olemme käyneet ostamassa, koska ne menevät yllättävän nopeasti likaisiksi ja koon 56 vaatteet ovat aivan liian isoa. Meidän pieni nyytti <3

Hän on täällä <3

Meidän valloittava prinsessamme syntyi maailmaan tasan viikko sitten keskiviikkona klo 21.08. Synnytys oli monen päivän urakka päiviä jatkuneine pahoine supistuksineen. Siihen nähden itse loppuhuipennus eli ponnistusvaihe tuntui jopa helpolta nakilta. Koska tyttö ei omatoimisesti halunnut syntyä, niin synnytys käynnistettiin rv 41+ 0. Käynnistetyssä synnytyksessä supistukset ovat yleensä voimakkaammat ja olinkin aika loppu ja helpottunut kun vihdoin päästiin tositoimiin. Viikko on mennyt hujauksessa arkeen totutellessa ja pientä ihmetellessä. Olimme sairaalassa yhden ylimääräisen päivän tytön painon laskiessa liikaa. Nyt tyttö on onneksi syönyt hyvin ja paino lähtenyt nousuun. On tämä vaan aika ihmeellistä. Jotenkin vieläkin pitää itseä nipistellä, että hän on nyt todella täällä <3

Lähdössä kotiin

LA

Nyt ei ole kyseessä lento Losiin, vaikka se tuntuisi todennäköisemmältä vaihtoehdolta tällä hetkellä. Olotila on niin hyvä, ettei tuota LA:ta ehkä uskoisi. Nyt se päivä kuitenkin on koittanut ja sen myötä turhautuminen. Terkkuja vaan jumppapallon päältä. Pompin tässä ja hoen samalla "tule jo". Mieheni eilen jo ehtikin touhujani naureskella, ei ilmeisesti näytä kovin terveeltä. 

Itseasiassa meillä voisi jo pieni nyytti sylissä ollakin jos olisin lauantaina käynnistyksen halunnut. Olin korkean verenpaineen vuoksi osastolla pe-la yön tarkkailussa, raskausmyrkytystä epäiltiin. Verenpaine kävi korkeimmillaan 160/110, ei siis mikään ihan pieni lukema. Lauantaina paineet olivat niin paljon laskeneet, vauva voi hyvin eikä muita merkkejä myrkytyksestä ollut ilmaantunut, joten sain lähteä kotiin. Olen verenpainetta nyt itse mittaillut ja se on pysynyt ihan aisoissa. Perjantaina on äippäpolille aika varattuna, että saa nähdä miten sitten käy. Toivottavasti tyyppi tajuaisi ennen sitä tulla maailmaan. 

Koska on parempi olla tästä jumppapallotouhusta kuvia laittamatta, niin tässä kuvaa parin viikon takaa. Olimme sillon iloisesti lähdössä treffeille.

Vielä me kaksi

Otimme yhtenä iltana kuvia meistä ja masusta. Kuvia on sitten myöhemmin kiva katsoa ja muistella tätä aikaa. Olin etsinyt inspiraatiota netistä, instagramista ja pinterestistä. Tietysti löytämäni kuvat olivat ammattilaisten ottamia, mutta me päätimme ottaa masukuvat itse ja ehkä sitten vauvelista otattaa kuvat ammattilaisella. Olen lopputulokseen aika tyytyväinen, vaikka alku oli hankalaa ja masun kanssa oli jotenkin hassua poseerata. Vähän kun tuota painoa/turvotusta on tullut, niin makuultaan otetuissa kuvissa näkyi helposti kaksoisleukaa. Hui. Ne kuvat ovat täältä blogin puolelta sensuroituja, mutta muutamia otoksia päätin julkaista tännekin näytille. Yllättävän kivuttomasti saimme nuo yhteiskuvatkin itselaukaisinta käyttäen otettua. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Tässä siis muutamia otoksia, ja kuten huomaatte on mukana pientä rekvisiittaakin :) Kaksi alinta kuvaa ovat aikaisemmin ystäväni työpaikalla otettuja. Itseasiassa näiden kuvien ja meidän  itse ottamien välillä on tasan viikko eroa, ja tuo mahan kasvu on jotenki aivan huomattava.

2 vuotta sitten

oli meidän kauan odotettu, tärkeä päivämme, hääpäivä. Niin se aika vaan menee, vaikka tuntuu kuin se päivä olisi ollut eilen. Muistan hyvin hääaamun ja sen suunnattoman jännityksen kun astelin alttarille ja sen hetken kun kohtasin mieheni alttarilla ja hän kuiskasi korvaani: "olet kaunis" <3 Tänään onkin sitten ollut hyvin erilainen aamu, olo ei ole kovin kaunis saatika hehkeä. Tosin yhteisenä tekijänä hääpäivään on jännitys, nimittäin, että selviääkö mun luut ehjinä :D kyllä on sadellut sellaisia potkuja taas, etten ole lainkaan varma onko kaikki palikat kohdillaan. Muutoin ei ole mitää tuntemuksia siitä, että synnytys lähenisi. Parin yön takaiset supistuksetkin ovat hatara muisto vain. Ei niin mitään tuntemuksia, vaikka eilen pesin ikkunatkin ihan raivolla...oikeasti. Sen jälkeen saunaan. Ja ei niin mitään, tyttö vain käänsi kylkeään. 

Koska en oikeastaan jaksa keskustella, siitä mitä täällä ei tapahdu, niin palataan vielä muistelmiin. Selasin nimittäin instagramista kuvia vuoden päähän ja hääkuvan lisäksi silmiini osui muitakin kuvia elokuulta. Täytyy sanoa, että tuo instagram on kyllä todella kiva paikka muistin virkistämisen kannalta. Ikäänkuin päiväkirja. Kuvat ovat arkipäiväisiä ja teksteineen niihin hetkiin ja tuntemuksiin on helppo palata. Vertailinkin miten erilaisia, mutta jännittäviä elokuut viimeiseltä kahdelta vuodelta ovat olleet. On jännitetty häitä, suurta matkaa ja nyt vauvaa. Ensi vuonna sitten onkin taas ehkä aivan erilaiset jännitykset, kuten vaikka 1 wee synttärit <3

Tervetuloa pikkuinen!

Laskettuun aikaan on vielä vajaa kaksi viikkoa, mutta niin hartaasti toivoisin jo saavani pienen nyytin syliini. Välillä olo on aika tuskainen, nukkuminen hankalaa sekä mieli malttamaton. Kyllä kai näiden olojen kanssa vielä jaksetaan, kunhan ei kovin paljoa yliaikaa menisi. Ehkä ei ole syytä kuitenkaan sen enempiä valitella, sillä olen kuitenkin koko raskauden päässyt suht helpolla. Viimeisen pari viikkoa on jokatoinen päivä ollut hyvä ja toinen huono. Eilen jaksoin reippaasti käydä kävelylenkillä, eikä kertaakaan kolottanut... Tänään onkin sitten taas ollut vähän huonompi päivä. 

 

Viikonloppuna saimme vauvanurkkauksen valmiiksi ja annoimme näin minille luvan "virallisesti" tulla. Asuntomme on kaksio, joten lastenhuonetta ei vielä ole. Tosin ei hän sellaista vielä aikoihin tarvitsekaan. Tuskastelin ensin, miten ihmeessä saamme pinnasängyn mahtumaan, mutta olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Lattiatyyny on mummoni tekemä ja se sopii vauvanurkkauksen väreihin täydellisesti. Suurin osa pienen kaverin jutuista on itseasiassa lahjaksi saatuja, kuten tuo aivan ihana pinniksen yläpuolella oleva mobiili, jonka äitini ja siskoni pikkuiselle tekivät. Värejä ei siis sen kummemmin ole mitenkään suunniteltu, ne vain kivasti sattuvat sopimaan yhteen. Yhden havainnon saatoitte hempeiden värien perusteella tehdäkin, nimittäin pientä tytön tylleröä odotamme. Suurin osa läheisistämme tämän jo tietävätkin. Tietysti aivan täysin varma ei voi ikinä olla, mutta rakenneultran sekä 4d:n mukaan pieni typynen masussa asustaa <3 Sairaalalaukkua en ole uskaltanut pakata, koska muutoin synnytys ei ainakaan käynnisty ikinä,  sairaalaan lähteviä kamppeita lojuu vähän siellä sun täällä. Kuten kuvissa näkyvät typyn vaatteet. 

Meillekö vauva?

Tämä kysymys pyöri mielessämme pitkään ennen tähän koko urakkaan "ryhtymistä". Meidän kokemuksemme lapsista ja vauvoista perustuu lähinnä kummityttöömme ja muihin sukulaislapsiin, jotka ovat tietysti aivan ihania. Siltikään kummallekaan meistä ei pienten lasten läsnäolo ole oikein koskaan aiheuttanut mitään ylisöpöysreaktiota. Oikeastaan kuulumme juuri niihin ihmisiin, jotka yleisesti perhejuhlissa ja muissa kekkereissä ajattelevat: "ei lapsia tänne, kiitos", pidimmehän lapsettomat häätkin. Tästä voikin jo päätellä, että meidän päätöksemme vauvasta, vanhempina olosta ja perhe-elämästä ei ole perustunut vauvakuumeelle. Luulenpa, että jos vauvakuumetta olisi odoteltu, niin sitä olisi todella saanut odotella. Tähän kuumeiluasiaan olen meinaan nyt raskausaikana törmännyt muutamaan otteeseen, erilaisina kysymyksinä/toteamuksina kuten "ai teillekin tuli vauvakuume". Noh, eipä tullut, päätimme vain että nyt on hyvä aika.

Mielenkiinnolla odotin raskausajalta sitä, miten muutun ja tuleeko ajatusmaailmani jotenkin muuttumaan. Nyt kun raskaus on kohta puolin (toivottavasti) lopussa, niin uskallan jo tehdä tulkintoja siitä, miten minä ja mieheni olemme muuttuneet ja kasvaneet kohti vanhemmuutta. Olen aina ollut luonteeltani aika (lue todella) temperamenttinen, mutta nyt raskauden edetessä olen kuullut sekä mieheltäni että muilta läheisiltäni, miten rauhalliseksi olen muuttunut. Hormoneilla on varmasti se suurin vaikutus asiaan. Täytyy myöntää, että olen kyllä tykännyt tästä uudesta rauhallisesta minästäni, että se voisi kiitos kyllä jäädä ihan uudeksi luonteenpiirteeksi, vaikka on se temperamenttisuuskin välillä ihan hyvästä :) 

Toinen raskauden aikana ilmentynyt seikka on huolehtivaisuus tai kai sitä äidinvaistoksi kutsutaan. Heti raskauden alkumetreiltä asti olen miettinyt ja huolehtinut pienen masuasukin vointia. Alussa jopa pelkojen muodossa, jolloin pelkäsin raskauden päätyvän keskenmenoon. Tämän jälkeen pelko ja huolehtiminen ilmeni ultrakäynneissä, olin niissä kuin peppuun ammuttu karhu. Pelkäsin kovasti että jotain ikävää löytyisi. Tämä viimeinen kolmannes onkin sitten ollut huomattavasti seesteisempää aikaa, vauva on onneksi ollut niin liikkuvainen, ettei sen takia ole juurikaan tarvinnut huolehtia. Nyt sitten odotellaankin synnytyspelon ilmestymistä, mikäli sellaista tulee. Ennen raskautta olin aivan varma, että synnyttäminen olisi juuri se eniten pelkäämäni asia raskaudessa, mutta näin 38 viikon alkaessa voin vielä sanoa ettei pelota saatika jännitä vielä yhtään. Outoa sinänsä, koska voihan synnytys käynnistyä vaikka jo ensi yönä. Normaalisti kun olen kova jännittämään, niin luulisi synnytyspelon olevan jo aivan valtava. En varmaan sitten vaan osaa pelätä tai jännittää asiaa, mitä en ole ennen kokenut.

Tämän synnytyspelon olemattomuuden lisäksi raskaus on yllättänyt myös siinä, miten nopeasti pieneen elämään voi kiintyä. Kävimme aikanaan varhaisultrassa ja jo silloin koin tämän pienen elämän olevan tärkeintä maailmassa, vaikka eihän pieni ihme vielä ollut kuin muutaman millin mittainen <3 tämä kiintymys ja huolehtiminen on myös ilmennyt aika orjallisena "mitä saan ja mitä en saa syödä ja juoda". Nykyään kyllä uskallan jo syödä sen yhden salmiakin ilman katumusta :D

Postauksen alun pohdintoihin sen verran palatakseni, että en edelleenkään siedä kiljuvia lapsia ruuhkabusseissa tai ravintoloissa. Ehkä tämäkin asia tulee muuttumaan vielä perhe-elämän myötä, mutta nyt ainakin nämä samaiset asiat edelleen ärsyttävät. Tähän liittyen sanonta "kyllä maailmaan ääntä mahtuu", on muuten todella ärsyttävä. 

Tässä tällaista mammalomalaisen ajatuksenkulkua. Jos tänne blogiin eksyy muita mammoja, niin olisi kiva kuulla mistä seikoista yllättyi raskausaikana. Enkä tässä nyt puhunut tosiaan lainkaan kehon muutoksista, niissä vasta on yllättymistä ollut kerrakseen. 

Seuraava kuva on perhevalmennuksesta, aiheena vauvan hoito. Tomppa pähkäilee miten päin body kuuluu pukea :D Täytyy sanoa, että mieheni ansaitsee täydet pisteet tästä raskausajasta, hän on ollut suurena tukena, kyselemässä vointia ja auttamassa milloin missäkin asiassa. Hänestä tulee hyvä isä <3

RV 37

Heippa! Täällä sitä kärvistellään selkäkivun kourissa. Yläselkä on lapaluiden välistä todella kipeä ja hohkaa tuonne niskaan asti. Mies saa kyllä hieroa kun töistä pääsee. Selkäkivun lisäksi on pientä suppailua ollut myös levossa, saas nähdä miten kauan pieni tyyppi vielä viihtyy yksiössään, nyt kun synnytystapa-arvioinnistakin sain luvan synnyttää normaalisti alateitse. Meidän suvussa kun se ei ihan itsestäänselvyys ole lantion ahtauden vuoksi ollut, mutta nyt se tuli oikein kahdessa eri arvioinnissa tutkittua. Syntymäpainoksi annettiin arvio 3300g-3500g.

Maha on mielestäni ihan yhtäkkiä ottanut kasvupyrähdystä, eikä sen enää kauheasti tarvisi kasvaakaan, oloni kun alkaa olla aika tukala. Valmistelujen puolesta alkaa olla suht valmista. Ollaan oltu ahkeria ja eilen pestiin lattiatkin. Tai siis mies pesi, itse komentelin vierestä minkä ehdin :D Minikaverin vaatemäärä on muuten ehkä hieman riistäytynyt käsistä. Tuntuu että pyykkikone on pyörinyt useasti päivässä ja neljän laatikon lipasto on jo aivan täynnä ja lähinnä vain vaatteita koossa 50-62. Hups. 

  

Mikäli tästä selkäkivusta selviän, niin tänään olisi vielä tarkoituksena silittää minin petivaatteet ja pedata sänky. Kunhan vaan tuo karvainen kaverimme pysyisi kiltisti poissa pinnasängystä. Sänky muuten lähti mukaamme Espoon Babystylestä. Helpottavaa kun vihdoin alkaa olla kaikki aikalailla valmista. Apteekissa pitäisi vielä käydä, mutta muuten kaikki ostokset on tältä erää tehty. 

Ihana äippäloma

Heippa! Ja hyvää heinäkuuta :) Vihdoin se koitti, nimittäin äitiysloma. Vaikka oloni onkin ollut suhteellisen ️hyvä ja jaksoin viimeiseen asti painaa töitä, niin nyt sitä on huomannut miten väsynyt sitä oikein onkaan. Kyllä on hyvin laskettu, milloin on mammalomalle jäätävä. Tulee kyllä lepäily tarpeeseen. Jos vaikka tännekin nyt ehtisi enemmän rustailemaan. Tässä vielä asukuvaa viimeiseltä työviikolta. 

Olen aivan ihastunut näihin mun kesäisiin repalemammiksiin. Sen verran nyt kuitenkin maha on kasvanut, että nämäkin lempparimammikset ahdistavat ikävästi alavatsan kohdalta. Taidan viimeiset viikot kulkea vain maximekossa, se kun on ehkä maailman paras keksintö etenkin näin isolla masulla. Tai no, eihän masuni mikään iso edes ole, alakäyrillä kasvaa. Masun pientä kokoa olenkin pariin otteeseen käynyt neuvolassa ihmettelemässä ja sen lisäksi on ollut epäilyä raskausmyrkytyksestä korkean verenpaineen vuoksi. Tilanne on nyt kuitenkin hyvä, mitään muita oireita ei ole ilmaantunut ja masukin kasvaa vaikka pieni se on. Ensi viikolla onkin sitten synnytystapa-arviointi, saas nähdä mikä tuomio sieltä tulee. Mini nyt kuitenkin näyttäisi kääntyneen alaspäin, kunhan ei nyt kääntyisi takaisin, välillä kun tuntuu että meno on aikamoista hyörimistä.

Äitiyspakkauskin saapui ja sitä on ehditty ihmetellä jo useaan otteeseen. Pakkaus on aivan ihana, ehkä hieman liikaa vihreää omaan makuuni, mutta Kelan sivujen kuviin verrattuna vaatteet ovat näin livenä paremman näköisiä ja värisiä. Esimerkiksi tuo toppahaalari on vaalean turkoosi valkoisilla raidoilla, eikä vaaleansininen. 

Nyt olemme matkalla pk-seudulle ystävien luokse. Käymme samalla Babystylessä ostamassa viimeiset vauvatarvikkeet, muun muassa sänky puuttuu vielä kokonaan. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Palaillaan! :)

Vauvakutsut

Tasan viikko sitten minut yllätettiin aika perinpohjaisesti. Olin juuri menossa päiväunille kun makuuhuoneeseemme ilmestyi siskoni ja kuskin ominaisuudessa toimiva hyvän ystäväni mies. En tässäkään vaiheessa ymmärtänyt mistä oli kyse, jotenkin ensimmäiseksi ajattelin, että kyseessä oli jokin hätätilanne. Ystäväni miestä en osannut ihmetellä, koska mieheni oli hänen kanssaan lähdössä mukamas ulos. Vasta sitten kun siskoni sanoi vauvakutsujeni alkavan ja pyysi laittautumaan, niin alkoi tilanne valjeta. Vaikka itsekin olen parit vauvakutsut järjestänyt, niin en silti osannut sellaisia itselleni odottaa tai en ollut vain ajatellut koko asiaa. Näissä hormonihöyryissä tuntuu ettei päässä kulje muutenkaan yhtikäs mitään. 

Pieni kakkuvahti

Kutsuja vietettiin yhden ystäväni luona Naantalissa ja paikalle oli saapunut iso liuta hyviä ystäviäni, joita en osaa ollut nähnyt ihan liian pitkiin aikoihin. Oli aivan ihana nähdä ja rupatella kun sain hämmennykseni laantumaan. Tytöt olivat nähneet paljon vaivaa, oli koristeita teemaan sopien, herkkuja vaikka millä mitalla, aivan liikaa lahjoja sekä erilaista hauskaa ohjelmaa.

Kuvan kattokoriste on kokonaan äitini ja siskoni tekemä. Paperilinnut pääsevät ilahduttamaan typyä sängyn ylle.

Kuten kuvasta näkyy niin herkkuja tosiaan oli vaikka minkälaista. Kakku oli niin suloinen, ettei sitä olisi raaskinut edes syödä. Kakun viireissä luki tervetuloa pikkuinen <3 Yksityiskohdat oli taitavasti tehty, niin pienet jalanjäljet kuin marsipaanihahmotkin. Onneksi mukana juhlinnassa ollut kummityttöni piti huolen, että kakkua syötiin ;) Herkkujen ahmimisen jälkeen oli ohjelmanumeroiden aika. Kuten arvata saattaa, niin minä tietysti pääosassa. Ensimmäiseksi pääsin harjoittelemaan pyykin laittoa "vauva" sylissä ja puhelin toisella korvalla. Ja puhelimeen piti vielä ihan ajatuksenkanssa puhuakin, nimittäin makaronilaatikon ohjetta miehelleni. Keskenkaiken piti vielä vaippaakin ruveta vaihtamaan, voi että oli siinä kyllä muilla nauramista kerrakseen. Tämän lisäksi pääsin tai pikemminkin jouduin maistelemaan erilaisia pilttejä makuja arvaten, onneksi äitini joutui tehtävää suorittamaan kanssani, joten hieman sain fuskattua äidin maistellessa isompia lusikallisia :D oli muuten osa aika hirveän makuisia, etenkin kanaa sisältävät. 

Näiden ohjelmanumeroiden jälkeen ystäväni opetti kantoliinan laittoa. Ensin sain itse näyttää miten sitoisin liinan ilman ohjeistusta. Mielestäni ratkaisuni oli aika kekseliäs vaikka ei ehkä ihan niin toimiva kuin ne oikeat sitomisversiot :D  Viimeisenä ohjelmanumerona sain rakentaa synnytyskorun helmistä. Jokainen oli tuonut yhden helmen ja niistä kokosin rannekorun. Tämä oli jotenkin niin liikuttava lahja, vielä kun jokainen kertoi miksi oli juuri tietyn helmen valinnut. 

Lahjojen ihmettelyä

Kotiin viemisiksi sain lahjavuoren sekä jääneiden herkkujen lisäksi mukaani kirjan, johon kaikki olivat tehneet arvauksia esimerkiksi pikkuisen syntymäpäivästä, painosta, silmien väristä ja muusta. Ihana lahja <3 kirjanen täytyy ristiäisissä muistaa ottaa esille, niin voidaan katsoa kuka arvasi mitäkin lähimmäksi.

Kiitokset vielä rakkaille tästä ikimuistoisesta päivästä. Niin ja Jennille kiitokset kuvista :)

Hot mama... Or Not?

Tämä on yksi niistä mieltä askarruttavista aiheista raskaudessa. Etenkin näin kesää kohti mentäessä vaatteet senkun vähenee ja samaan aikaan raskauden edetessä kilot lisääntyvät. Mahan kasvaessa vaatevarasto hupenee ja niistä muutamista vaatteista tulee ehdottomia lemppareita. Ne lemppareimmat vaatteet ovat sitten niitä, mitkä eivät purista tai hiosta ja saa näyttämään ehkä jotenkin edes hyvältä. Jotkut tykkäävät kovasti pitää löysiä vaatteita, joilla mahan saa hieman jopa peittoon ja jotkut taas kulkevat maha pystyssä tiukoissa topeissa. Itse kuulun enemmän tähän jälkimmäiseen ryhmään. Alkuraskaudessa pidin huomattavasti enemmän löysiä paitoja kuin mitä nyt viimeisen kolmannaksen aikana. Tähän loogisena syynä on se, että jo pituuteni vuoksi näytän tällähetkellä aika pallolta jos pistän teltan päälleni :D ihan näin suoraan sanottuna. Itselleni sopii paljon paremmin se, että saan kulkea niin sanotusti maha näkyvillä, tuoden ilmi sitä seikkaa, että maha näyttää selvästi vauvamasulta eikä sitä vain erehdyksissäkään luulla miksikään muuksi. Seuraavaksi pientä asukuvapläjäystä kuluneelta raskausajalta, jossa näkyy vähän myös mahan kasvua. Vielä on tietysti edessä ne hikisimmät kuukaudet, luulen että vaatetus on silloin enempi mekkopainotteinen. Pahoittelut huonolaatuisista puhelinräpsyistä.

Nuo kahdessa kuvassa näkyvät harmaat farkut ovat Hennesin mammasarjaa. Ei muuten näytä yhtään mammiksilta ja ovat todella hyvät päällä. Mammahousut onkin ollut yksi raskausajan pukeutumisen parhaista puolista. Jos kehtaisi niin tekisi mieli pitää niitä jatkossakin, niin mukavia ne ovat. Mitä mammavaatteisiin muuten tulee, niin olen ostanut kahdet farkut, toisissa kesään sopivat nilkkapituiset lahkeet. Lisäksi yhdet mammafarkut sain ystävältäni lainaan. Kaapista löytyy myös mammasarjan tunika ja pari paitaa. Kaikki mammavaatteeni ovat hennesiltä, niillä on ehdottomasti parhaat ja myös edulliset mammikset.

Loppuviikosta tuleekin juttua viime viikonlopusta ja suuresta yllätyksestä, nimittäin vauvakutsuista. Kyllä onnistuttiin tämä mamma täydellisesti yllättämään. Siitä lisää myöhemmin. Nyt toivotan aurinkoista viikon jatkoa!

Uudet, pienen pienet tuulet puhaltaa

Moikka pitkästä aikaa! Kiva välillä täälläkin käydä höpöttelemässä. Tunnetusti olen viime aikoina kirjoitellut tänne harvakseltaan ja sisällöltään varsin pinnallisesti. Tämä on kuitenkin kiva harrastus, jota on tulevaisuudessa tarkoituksenani lisätä. Muutosta on tiedossa myös sisällöllisesti, sillä tulevaisuuden matkalöpinöiden ja arkipäiväisten asioiden lisäksi suunnitelmana on kirjoitella eräästä pienen pienestä tyypistä. Kyllä, meille tulee vauva! Facen ja instagramin seuraajat ovatkin tästä noin viikon ajan olleet tietoisia ja ystävämme ja perheemme toki hieman pidempään. Varsinaisesti asia ei ole salaisuus ollut, vaikka emme pienestä ole kylillä huudelleetkaan. Nyt on menossa jo seitsemäs kuukausi ja elokuussa meidän perheessämme on sitten yksi henkilö lisää. Jännä kesä siis tulossa :)

Viime viikonloppuna otimme ystävämme valmistujaisissa perhepotretteja, ilma oli hieno ja kuvat voitiin ottaa ulkona auringonpaisteessa. Uskokaa tai älkää, mutta kuvan mekko on täysin omassa koossani, joten voin sitä hyvin käyttää raskauden jälkeenkin. Tämä kesäisen pitrsakka mekko on Vilasta. Pidän värin lisäksi sen keveästä materiaalista, joka epätasaisen helman ansiosta mukautuu nätisti vauvamasun kanssa. Mekkoa tulee varmasti pidettyä jatkossakin, sen verran hyvältä tuntuu päällä vaikka ulkomuoto alkaakin olla varsin isohko. Kesäraskauden hyviä puolia onkin ehdottomasti pukeutuminen, ei tarvitse kerrospukeutumista harrastaa tai käyttää rahaa mammatakkeihin. Kesän helteitä odotan kyllä hieman kauhulla, sillä turvotus on jo nyt ihan omaa luokkaansa. Muuten olen kyllä oireiden puolesta päässyt aika vähällä, ei sen suurempaa pahoinvointia tai muuta. 

              Hyvää alkavaa viikkoa!