lauantai 31. lokakuuta 2015

Ristiäiset



Pari viikkoa sitten vietimme Livian ristiäisiä. Juhlat järjestimme Turun Katariinan Pappilassa oman kotimme ollessa aivan liian pieni parinkymmenen hengen juhlille. Pappila osottautui oikein nappi valinnaksi, sijainti vanhalla puutaloalueella ikkunasta näkyvine upeine maisemineen loi hienot puitteet juhlille. Vaikka paikka on aivan kivenheiton päässä Turun ydinkeskustasta opiskelija-asuntoloiden keskellä, niin silti pappilaan tultaessa välittyy rauhallinen ja oikeastaan jotenkin pysähtynyt tunnelma. Miten hienoa, että näin keskeiseltä sijainnilta löytyy jotain niin upeaa, täydellinen tällaisille pienille ja intiimeille juhlille. 









 Olin niin tyytyväinen, että minun ja sisarusteni aikoinaan käyttämä kastemekko oli säilynyt hyvin kaikki nämä vuodet, ainoastaan vaaleanpunainen ruusuke oli uusi lisäys mekkoon. Juhlien tarjoiluista vastasivat söpöisten kuppikakkujen ja pizzojen osalta oma kotileipurini eli rakas mieheni, voileipäkakun sekä täytekakun tilasimme Kakkumaa Viva La Cakestä. Voin vain suositella kyseistä kotileipomoa, jotkut ne vaan todellakin osaavat.

Kuten tarkkaavaiset alussa huomasivat, niin puhuin typyn sijaan nimellä Livia. Olen joskus aikoinani tuon nimen netistä bongannut ja ihastuin siihen, samoin Tomppa. Nimivalinta ei siis ollut vaikea. Emme ennen ristiäisiä kertoneet nimestä kenellekään vaikka arvailuja sateli jo useita viikkoja ennen ristiäisiä. Kukaan ei kyseistä nimeä arvannut. Eikä ihme, sillä Suomessa nimi ei niin yleinen olekaan, Ruotsin puolella sitä käytetään enemmän. Nyt sitten vaan odotellaan Ruotsiin pieniä prinssejä syntyväksi, prinsessa Livia kun sopisi täydellisesti ;)









Oikein hyvää viikonlopun jatkoa ja karmivan pelottavaa Halloweeniä! Saimme juuri Tompan kanssa idean, että voisimme pitää lasten Halloween kemut ensi vuonna, nyt kun ystäväpiirissämme alkaa olemaan jo ihan kivasti pientä väkeä :) 



keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Mitäs me bellat



Moi! Nyt on ristiäiset juhlittu. Palaan juhlatunnelmiin vielä, mutta ennen sitä pientä tarinaa Bellasta. Ennen ristiäisiä sovittelimme tytölle juhlamekkoa ja kesken sovituksen isi lähti hakemaan jotain asuun sopivaa. Kummastelin asiaa tovin, sillä en tiennyt yhtään mistä oli kyse. No, isi kaivoi piilostaan pienen hopeisen paketin. Aaww, isi oli ostanut tytölle lahjan - ajattelin. Avattuani paketin huomasin sisällä olevan kaksi sydänkorua, iso ja pieni. Siinä sitten selvisi, että isompi koru oli äidille ja pienempi tyttärelle <3








Bella 


Ystäväni, lemmittyni


Sydän ääneti kuiskaa,


olet kaunis




tiistai 13. lokakuuta 2015

Kiireinen kotiäiti, what?!



Heippa! Terveiset kiireen keskeltä. En tiennyt että jopa kotiäiti voisi tarvita kalenteria. Typy sylissä ja puhelin kaiuttimella on toisella kädellä kirjoitettu muistilappusia, jotka sitten löytyvät epämääräisesti sieltä sun täältä. Niin ja osa tietysti jo hukassa, ilmankos. Viikonloppuna pidettävät ristiäiset sekä monet muut erinäiset arkiset pienet jutut ovat vaatineet muistamista, tai sitten tämä mun maitopääni ei vain toimi yhtään :D no jokatapauksessa sitä kalenteria en ole hankkinut, luulisi ettei niitä muistettavia asioita jatkossa niin paljoa kerry. Näiden tehtävien keskellä on tietysti myös pyöritetty vauva-arkea sekä poettu huonoa omatuntoa, kun olen kerran pari tuntia ollut poissa. Kävin kampaajalla ja Tomi oli tytön kanssa. Hän kävi tyttöä näyttämässä työpaikallaan ja kuulemma oli naiset kimpussa. Siis ei Tomin, vaan vauvan :D ha, onpas mulla huumori valloillaan tänään :D 

No takaisin asiaan. Tästä parin tunnin erosta selvisin ihan juuri ja juuri. Oikeasti. Sillä ollessani kampaajalla päässäni vain pyöri, että miksi istun täällä kun minulla on pieni vauva kotona (joka on isänsä kanssa ja varmasti pärjää paremmin kuin minä). Kampaajakin oli vahvasti sitä mieltä, että jos en seuraavaksi pitäisi yli puolen vuoden taukoa hiusten leikkuusta. Että hupsista vaan. Tuon huonon omantunnon keskellä pystyin kuitenkin jotenkin rentoutumaan, ainakin näin jälkeenpäin on rentoutunut fiilis. Tuskin se pelkästään laitetuista hiuksista johtuu. Mietin, että miten ihmeessä pystyn ikinä olemaan kauemmin kuin tuon pari tuntia erossa pienestä neidistä esimerkiksi menemään joskus töihin. Kammottava ajatus. Ehkä tämä lapsen kasvaessa helpottaa. Kiva tällainen babyblues, mikäli tätä voi siksi sanoa. Kertokaa te viisaammat, jos jollain mammalla on kokemusta :) 

Että sellaisia mietteitä tänään. Nyt kun tyttö on muutamana yönä nukkunut jopa kuusi tuntea putkeen, niin rupeaa äitikin vihdoin tuntemaan itsensä virkeäksi. Ja nyt kun sanoin tämän, niin ensi yö menee varmasti parin tunnin unilla. Onneksi ristiäisiä varten on kaikki suht selvillä, asia joka tietysti on jäänyt viime tippaan on äidin vaatetus. Niin paljon olen  tytön juhlalookia miettinyt, että äidin juhla-asu on kokonaan unohtunut. En tiedä yhtään meneekö joku vanhoista mekoista päälle vai täytyykö suunnata vaatekaupoille. Tyttö nukkuu vielä toivottavasti hetken, joten nyt vaatekaapille sovittelemaan. Moikka!