torstai 30. kesäkuuta 2016

My happy place


Moi! Nyt vähän juttua meidän juhannuksesta sekä mulle niin tärkeästä paikasta. Meidän juhannus meni hyvin tuttuun tapaan, mutta parilla erolla aiempiin vuosiin. Ensimmäinen ero tai itseasiassa paluu menneeseen, oli RMJ. Juhlimme siellä Tomin ja ystäviemme kanssa perjantaina, minun vanhempieni ollessa lapsenvahtina. Täytyy sanoa, että oli kyllä aika nostalgista. Hyvät järjestelyt ja ne epäkohdat, mitkä aiemmin olivat olleet ongelmana, oli nyt poistettu. Todella jees tapahtuma, toivottavasti on ensi vuonnakin. Jos nyt jotain miinusta etsin, niin ruoka oli huonoa. Kuulemma festareilla on aina huonoa ruokaa, mutta mun mielestä Ruisrockissa on aina ollut hyvät ruokakojut. Voi tietysti olla, että humaltumisen taso on saattanut vaikuttaa tilanteeseen :D hyvin vähän siis löytyy miinusta. Plussat ehdottomasti hyvistä järjestelyistä, tunnelmasta, musiikista ja etenkin vanhasta sijainnista vaikka päälava eri kohtaa olikin, se oli oikein toimiva niin. 











Toinen ero aiempiin vuosiin, on tietysti meidän pieni prinsessa. Livia oli ensimmäistä kertaa meidän mökillä ja tykkäsi paljon. Livia on kova ihmettelemään ja tutkimaan, ja jos jossain niin mökillä riittää ihmettelemistä. Siellä se faarin sylissä kävi kaikki puut ja kukkaset läpi. Yksi lempparipaikoista oli pihakeinu, siinä hän viihtyi sylissä mökin menoa tuijotellen. Hän tykkää selvästi nemmän tällaisesta yhteiskeinumisesta kuin leikkipuiston vauvakeinusta. Voi olla, että yksin keinuminen on vielä liian jännä juttu. Livia ei ole ennen ollut näin lähellä merta ja hän pääsi jopa "kahlaamaan" meidän niin kutsuttuun Yyteriin. Kun olin lapsi, niin laitoimme rannan matalaan päähän hiekkapohjan ja suunnitelmissa olisi tehdä sama ensi vuonna, jolloin neiti saattaa olla jo aikamoinen vesipeto.







Mökielämä sujui kivasti, ainut haaste oli Livian päiväunet. Hän ei millään olisi halunnut päiväunille, kun tekemistä oli niin paljon. Lopulta neiti kävi ihan ylikierroksilla ja nukuttaminen oli entistä vaikeampaa. Miehen päätöksestä rattaat eivät olleet mukana, seuraavalle mökkireissulle ne täytyy kyllä ottaa, siellä on kuitenkin hyvää tilaa kävellä. Itseasiassa seuraava mökkireissu onkin jo tulevana viikonloppuna. Oma mökki on kyllä niin hieno asia. Siellä tulee vaan aina käytyä aivan liian harvoin, vaikka sinne pääsee kätevästi autolla Raumalta noin puolessa tunnissa. Lapsena vietimme mökillä paljon aikaa ja silloin mökki olikin itsestään selvä asia, se oli kaikilla ystävilläni ja myös heidän mökeillään vierailtiin. Oikeastaan vasta Turkuun muuttaessani ymmärsin, ettei mökkejä ole kaikilla. Muistan töissä kahvipöydässä ihmetelleeni, kun muut olivat puhelleet mökkien vuokraamisesta. Kuulostaa varmasti jonkun teistäkin korvaan oudolta pitää tällaista asiaa itsestään selvyytenä, mutta nämä ovat juuri niitä eroja, mitä eri maakunnissa, sekä kaupungeissa asuvilla on.





Lopuksi Pikku-Adon mietteitä mökistä:

-mökki on paikka, jonne mennään kun alkaa kesäloma, joskus siellä käydään myös talvella

-mummu ja vaari asuvat kesät mökillä ja ovat siellä aina kun tullaan

-mökille mennään autolla tai sinne voi myös polkupyöräillä (noin 15kilsaa meni lapseltakin helposti... eikä ole vitsi)

- metsäretket ovat jännittäviä ja niitä tehdään mökillä aina välillä, isä kävelee edellä ja sillä on keppi, jolla se hätyytelee käärmeet pois

-mökillä käydään pelottavassa ulkovessassa, jossa on hämähäkkejä

- meillä on mökillä oma Yyteri ja me viihdymme sisarusteni kanssa aika paljon vedessä

-mökkiasuna on yleensä uimapuku

-mummu tekee ruokaa ja iltaisin grillataan nuotiolla makkaraa

-toisinaan ihmettelemme vaarin kalastusta ja kun hän savustaa mökin takana kalaa

-käymme soutamassa ja se on aika jännittävää puuhaa 

-ruokimme sorsaperhettä, ne ovat niin kesyjä, että tulevat mökin sisälle asti.


Toivotaan,  että Livialle kertyy yhtä hienoja muistoja mökki-elämästä, ei tietysti samanlaisia, mutta hienoja muistoja perheen kanssa.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kuulumisia


Hello! Elossa ollaan! Ja heti alkuun pahoittelut blogihiljaisuudesta. Kaikenlaista on muutaman viikon aikana ehtinyt sattua ja tapahtua, sekä kivoja juttuja, että täysin pepusta olevia. Kamalin kaikista on meidän pari viikkoa sitten sairastama noro-virus. Sen kourissa meni kokonainen viikko ja sitten vielä ruokahalulla kesti pitkään palautua. En kyllä tiedä hetkeen mitään niin hirveää sairastaneeni, aivan järkyttävä tauti. Pieni neiti onneksi välttyi taudilta. Vaikka noro-virus onkin nyt enää ikävä muisto, niin siitä muistuttaa tippunut paino. Todella inhottavaa. Etenkin kun painoni on muutenkin tippunut jo vähän liikaa, joten ei olisi ollut yhtään varaa tällaiseen laihdutuskuuriin. Ennen raskautta kuvittelin ja osittain jopa pelkäsin, että raskauskiloista olisi vaikea päästä eroon, etenkin kun lihoin sen 17 kiloa. Ja pah! En ole varmaan 15 vuoteen ollut näin hoikassa kunnossa. Tosin tilanteessa ei ole mitään kehuttavaa, ihannevartaloni on enemmän pyöreähkö kuin liian laiha, joten jotain olisi tehtävä. Uskon, että kun imetys loppuu kokonaan, niin nousee sen myötä painokin. Täytyy myöntää, että olen ollut aika laiska myös urheilemaan. Jonkun verran olen tehnyt kyykkyjä ja muuta pientä käyttäen Liviaa painona, mutta kyllä se vaan vaatisi enemmän, jotta tuloksia näkyisi. Mikään muu ei ärsytä niin paljon, kuin olemattomat lihakset. No, eiköhän tämä tästä, täytyy ottaa itseä niskasta kiinni. 


Kun pitäis nukkua...

En kommentoi...

Tein vaippakopan kaverin vauvakutsuille. Nämä diaper bassinetit ovat kai ulkomailla enemmän tunnettuja.


Meidän sairastelun lisäksi myös Jesper-kisu on sairastellut, tosin nyt hän näyttää jo voivan paremmin. Emme ihan varmaksi tiedä mikä hänellä oli, ilmeisesti joku bakteeri kun antibiootit vaikuttivat. Mutta nyt niihin iloisempiin juttuihin...tai no miten sen iloisen nyt ottaa :D Jokatapauksessa kuuluu meille muutakin kuin vain sairastelua. Meillä on ollut jo yli kuukauden ajan intensiivinen asunnon etsintä käynnissä. Snäpin puolella onkin tästä ollut juttua. Onhan asunnon etsintä ihan hauskaa puuhaa, mutta olisi kiva löytää se oma koti eikä vain kierrellä asuntoja toisensa perään. Itseasiassa parikin kivaa löytyi ja kummastakin teimme tarjouksen (eri aikaan tietenkin), mutta meillä ei ollut onnea niissä. Sen lisäksi, että nyt on ihan älyttömästi asunnonmetsästäjiä liikkeellä, niin meidän kaupantekoa hiertää oma omistusasuntomme. Olemme joutuneet antamaan tarjoukset ehdollisina ja ne ovat oikeastaan ihan yhtä tyhjän kanssa. Sanomattakin selvää, että kun ostajia on paljon, niin ei myyjä rupea meidän asunnon myyntiä odottamaan. Nyt sitten ei muuta kuin oma asunto vaan rohkeasti myyntiin. Olemme aloittaneet laittamaan asuntoamme myyntikuntoon, vaikka vielä riittääkin tehtävää. Tänään tilasimme kylpyhuoneeseen uutta kalustoa, se kun on alkuperäinen saunaa lukuunottamatta. Näin pientä asuntoa on aivan todella hankala siivota, kun tilaa ei ole. Asumme nyt siis 54 neliöisessä kaksioissa. En oikein tiedä minne ihmeeseen laitan kaikki nämä tavarat piiloon näytön ajaksi. Vaatehuoneeseen kun normaalisti aina tungen kaiken piiloon, niin nyt sekään ei tietenkään onnistu. Ei ehkä näytä kivalta, jos vaatehuone on aivan täynnä kun sitä joku yrittää katsella. Häkkivarasto meillä on myöskin, mutta arvatkaapa onko sekin aika täynnä. En ymmärrä miten meillä on näin paljon kaikkea tilpehööriä. 


Tää tilanne tapahtuu noin miljoona kertaa päivässä.

Lukuhetki kummitädin kanssa

Toivoin ja toivon vieläkin, että voisimme välttyä kahteen kertaan muuttamiselta. Ei millään jaksaisi ensin roudata kaikkia tavaroita johonkin vuokra-asuntoon ja sitten taas uuteen kotiin. Muuttaminen on kyllä asia, mitä ei montaa kertaa halua tehdä, ainakaan lyhyen ajan sisällä. Etsimme noin 100 neliöistä rivitaloa tai omakotitaloa. Katsomamme asunnot ovat olleet lähinnä kolmioita, mutta järkevintähän se olisi ostaa suoraan neliö. Mitään loppuelämän kotia emme nyt ole etsimässä, vaan sellaista missä voisi asua kahden alle 5 vuotiaan lapsen kanssa. (Ja ei, meille ei ole tulossa toista lasta). Huomenna on seuraava näyttö, tälläkertaa omakotitalo. Etsimme asuntoa aika laajalta alueelta, Turun lisäksi myös Raisiosta, Kaarinasta ja Naantalista. Näissä kahdessa viimeksi mainitussa maksetaan kuntalisää hoitovapaalla. Äitiyslomani kun juuri loppui, niin kuntalisä kuulostaa varsin hyvältä. 



Otetaanpa selfie kun äiti ei huomaa

Pieni musikantti

Kesäkuun alussa vietimme ystäväni vauvakutsuja, johon tein ainaisen vaippakakun tilalle vaippakopan, siitä olikin kuvaa yllä. Oli yllättävän helppo tehdä, kun vain keksin miten se tehdään. Katsoin Youtubesta videoita, tosin ne oli melkein kaikki espanjaksi, pientä haastetta siis :D yhtenä kesäkuun aurinkoisena päivänä olimme myös Livian jumppakaverin nimipäiväjuhlissa, joita juhlittiin Ihanasti picnicteemalla. Kyseessä oli Livian ensimmäiset kaverijuhlat, toisiin Livia ei valitettavasti meidän sairastelun vuoksi päässyt. Livia täytti juhannuksena 10 kuukautta ja meno on aika villiä. Neiti yllättää lähes oka päivä uusilla jutuilla. Hän oppi konttaamaan samana päivänä kun minä keskityin pöntön halailuun. Ilmeisesti hän ajatteli, että pakko lähteä menemään kun ei äidistä ole mihinkään :D nyt mennään sitten peräkanaa kontaten tätä meidän pientä asuntoa. Toivottavasti löydämme uuden kodin mahdollisimman pian, niin olisi tilaa kontatakin. Pitäkää peukkuja huomiselle! :)

Nyt lupaan että kuullaan pian!