torstai 14. maaliskuuta 2013

Palaveri Helmirannassa

Lauantaina ohjelmassa oli kukkakaupan lisäksi palaveri juhlapaikallamme Helmirannassa. Kävimme palaverissa tarkkaan läpi kaikkea mahdollista hääjuhlaamme liittyen muun muassa hääpäivän kulkua, koristelua ja menua. Alustavasti suunniteltu menumme vaikuttaa erittäin herkulliselta! ;)

Täytyy mainita, että heti Helmirantaan mentäessä yllätyin ilokseni kun tajusin juhlatilan olevan isompi kuin muistin. Suunnitelmana on tanssia juhlapaikan isolla terassilla mutta sateen sattuessa sisällä tanssimisen mahdollisuus on hyvä olla. Kävimme Helmirannassa myös läpi häiden pöytäjärjestystä.  Päädyimme mielestämme oikein hyvään ja järkevään pöytäratkaisuun. Palaverimme kesti peräti kolme tuntia ja tuntuu, että juteltavaa olisi kyllä riittänyt.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti