perjantai 25. lokakuuta 2013

Ravintolahäät ja kaunis Helmiranta

Heippa!

Pahoittelut kun olen taaaas laiminlyönyt blogia. Tarkoituksenani on kuitenkin hääpäivästämme vielä täällä kirjoittaa, kiinnostaa teitä tai ei ;P Ajattelin nyt kertoa vähän juhlapaikastamme Helmirannasta ja puhua ravintolahäiden puolesta, mikäli joku teistä Helmirannassa tai muissa a-oikeudet omaavassa juhlatilassa suunnittelee häitä viettävänsä. Ravintolahäät jakaa paljon mietteitä hintansa puolesta, mutta moniin muihin juhlatiloihin nähden esimerkiksi Helmirannassa juhlatilasta ei makseta erillistä vuokraa vaan koko hinta määrittyy menun hinnan mukaan, eli hinta vaihtelee paljon. Menun saa halutessaan pelattua halvemmalla ruoalla alemmaksi. Kokonaishintaan eli menunhintaan kuuluu ruoan lisäksi täysi palvelu, pöytien, liinojen  ja halutessaan myös koristeiden laitto, buffetpöydän kukat, maljakoiden/tuikkukippojen lainaus ja peräti pöytäkukkien haku kukkakaupasta ja tietysti henkilökunta. Näin ajatellen voi säästää jo huomattavan summan kun ei tarvitse kaikkea maljakoista lähtien ostaa ja häiden aattona kaikki apu on ehdottomasti tarpeen. Meitä helpotti suunnattomasti, että ostamamme kaitaliinat oli henkilökunta leikannut ja asetellut valmiiksi pöytiin kun menimme koristelemaan. Häitä järjestäessä on hyvä miettiä mitä on valmis häiden eteen tekemään ja mistä on valmis maksamaan, näin jälkeenpäin mietittynä en olisi mitenkään voinut kuvitellakaan tekeväni esimerkiksi ruokia itse häihin. Onnittelut vaan niille kaikille morsioille, jotka siihen pystyvät! Ravintolahäissä ongelmaksi tulee yleensä alkoholin ostaminen, suomalaisissa häissä suurin huolenaihe kun on "kunhan alkoholia riittää". Meillä juomaa oli ostettuna alkuskumpan lisäksi 3 kaatoa viiniä tai muuta alkoholia ja myöhemmin illalla boolia 35 litraa. Tämä osoittautui meille parhaaksi ratkaisuksi. Tästä muuten sen verran, että boolin ostaminen on huomattavasti järkevämpää (hinta-vahvuussuhde) ravintolahäissä kuin irtonaisten alkoholijuomien ostaminen. 

Hääparia odotetaan

Onnittelumalja

Halaukset <3 Aika suurieleiset liikkeet mulla :D 


Kaasot ja maisema <3

Saapuessamme juhlapaikalle olivat vieraat kerääntyneet suunnitellusti ulos. Onnittelumaljat ja kättelyn tai siis halaukset pidimme terassilla, siitä sitten sujui siirtyminen luontevasti sisätiloihin odottamaan ruokailua. Kuten kuvista näkee, niin ei voi kyllä liikaa maisemaa hehkuttaa. Itse olen lapsuuteni juuri näissä mökkimaisemissa viettänyt <3  Helmiranta on etenkin kesähäihin mitä parhain juhlapaikka, iso terassi upealla näköalalla luo hienot puitteet häille ja muille juhlille. Tällainen paikka ei mielestäni kovin paljoa koristeitakaan vaadi. Luonnonkauniissa saaristomaisemassa on itsessään jo niin paljon kaikkea kaunista ja koristeellista, päädyimmekin koristelemaan ulkotilaa hyvin yksinkertaisesti. Sinne tänne pieniä ilmapallorykelmiä ja Helmirannan väki lisäsi ulkopöytiin kynttilät sekä vilttejä iltaa varten. Muuta ei mielestäni kaivattu. 



Ettehän kopioi kuvia, kiitos! (Kuvat Joonas Salo ja Henkka - kaveri :) )

2 kommenttia:

  1. Meillekin on tulossa ravintolahäät, joten suunnittelimme juuri boolia loppuillaksi. :) Ihanat muuten nuo kaasojen mekot. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mekkokehuista! :) Booli on kyllä tosiaan järkevä ratkaisu ravintolahäihin, suosittelen!

      Poista