tiistai 19. elokuuta 2014

Parasta aikaa



Heippa! Eihän kesä vielä voi olla ohi, eihän? Tänään aamukahvin lomassa muistelin kulunutta kesää ja havahduin siihen, että olen ehtinyt tehdä vaikka mitä tänä kesänä. Jotenkin kuvittelisi, ettei kesästä ehtisi kunnolla nauttia täysien työviikkojen ohessa. Ilokseni voin todeta olevani väärässä. Meidän kesään on kuulunut auringossa löhöilyä, liikaa jäätelöä (voiko jätelöä muka syödä liikaa?) uintia, kotimaan matkailua, festaria, ystäviä, juhlia, mökkeilyä, pitkiä illallisia ja ennen kaikkea sitä kesästä nauttimista. Ihana huomata, että vaikka töitä on paiskittu koko kesä, niin silti on ollut kiva kesä... Ehkä jopa yksi parhaimmista. 











Nyt kun ilmat ovat viilenneet ja vettä sataa kuin sanonko mistä, niin mieli on siirtynyt jo syksyyn. Kuten tiedätte, meille tämä syksy ja alkutalvi ei kuitenkaan tarkoita sitä synkkään aamuun heräämistä ja vesisateessa töihin lähtöä pienen kiroilun saattelemana, vaan jotain paaaljon parempaa! Pakko vähän hypettää, koska en ole ikinä päässyt syksyn pimeyttä pakoon ja nyt kerrankin se olen minä eikä joku muu kun pääsee viettämään erilaista syksyä. 





Matkaan on aikaa alle kaksi viikkoa ja jännitys vaan tiivistyy. Jotenkin on todella sekavat fiilikset, vaikka vähän jo jännittääkin, niin matkaa on vieläkin vaikea uskoa todeksi. Me tosiaan teemme unelmien reissun maailman toiselle puolen, totta se on. Ei tämä matkaodotus tosin ihan pelkkää riemua ole ollut. Välillä iskee myös aikamoinen ahdistus ja olen melkein valmis lyömään jarrut pohjaan. Hyppy tuntemattomaan ei ole ihan niin helppo tällaiselle ummikolle ja ehdottomasti suurin huolenaihe on meidän pieni karvainen lapsemme. Tiedän kyllä, että hänestä pidetään oikein hyvää (ehkä jopa liiankin hyvää) huolta, mutta silti huoli ja ikävä on omaa karvamussua tietysti.







Jos Kesä nyt lähdet, niin kiitos! Olit tänä vuonna erityisen kiva ja lämmin  <3




2 kommenttia: