maanantai 11. elokuuta 2014

Pumpulihääpäivä


Meillä oli eilen ensimmäinen hääpäivä! <3 Aivan uskomattoman nopeasti on vuosi mennyt, ei uskoisi että alttarille astelusta on todella jo vuosi aikaa. Mitään koko viinkonlopun kestävää hääpäivän juhlintaa meillä ei ollut tiedossa. Näin muutama viikko ennen reissun alkua ei aikaa tunnu juuri olevan mihinkään ylimääräiseen. Kaikki viikonloput ovat täynnä ohjemaa milloin ketäkin ystävää ja sukulaista nähden. Vietimme siten tämänkin viikonlopun, mutta olimme kyllä luvanneet toisillemme, että hääpäivän kunniaksi pyhitämme edes hieman aikaa. Niin heti eilen Turkuun päästyämme suuntasimme lempiravintolaamme illalliselle. Hyvää ruokaa ja kuohuvaa sekä oma aviomies vierellä, täydellistä <3


Illallisen jälkeen pyöräilimme kotiin ja jännittyneinä kaivoimme vaatehuoneen perältä esiin häissä saamamme aikakapselin. Istuimme lattialle ja yksi lappunen kerrallaan luimme meille jätetyt viestit. Emme tosiaan tienneet aikakapselin sisällöstä ennalta mitään ja reaktiot olikin sen mukaiset. Voi sitä mieleen tulvivien muistojen määrää, naurua ja hieman kyyneleitäkin. Lappuset sisälsivät kysymyksiä, niissä kysyttiin muun muassa mistä vieraat tuntevat hääparin, kummankin parhaita ominaisuuksia sekä ennustettiin hääparin elämää viiden vuoden päähän, myös ensimmäisen lapsen nimeä arvailtiin. Olimme yllättyneitä, miten vieraat olivat jaksaneet nähdä vaivaa pitkiinkin tarinoihin. Niin ja miten hyvä muisti joillain on! Ajattelimme liittää aikakapselin lappuset vieraskirjamme jatkeeksi. Näitä on varmasti vuosien päästä ihana lukea.










4 kommenttia:

  1. Ihanaa hääpäivää! Meillä on tuo samainen kapseli ja se odotuttaa itseään vielä reilut 6kk:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli ihanaa :)
      Kiva että teilläkin on kapseli. Sitä tutkiessa on taatusti hauskaa, kunhan maltatte vielä puoli vuotta ;)

      Poista