sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Gallery wall


Heippa! Tälläkertaa sisustusmietteitä. Sisustaminen on meillä eniten kesken seinien osalta. Tuntuu, että ne on aina sellaiset, mitkä jää ainakin omassa sisustustamisessa viimeiseksi. Oikeastaan ennen meillä ei ole ollut näin selkeää suunnitelmaa siitä, mitä seinille mihinkin laitetaan, mutta tällä kertaa on. Saattaa tähän tietty vaikuttaa sekin, että tässä asunnossa on useampi metri enemmän seinää, kuin entisessä. Olohuoneeseen on suunnitelmissa laittaa yllätys yllätys tauluja. Sohvan yläpuolelle tulee taulukollaasi ja hyvin todennäköisesti mustavalkoisena. Kollaasin teema tulee olemaan matkustaminen. Kokoamme sen meidän maailmanympärimatkan kuvista, sekä kahdesta teemaan sopivasta isosta karttataulusta, mitkä lähtivät eilen tilaukseen. Tilasin New Yorkin sekä Tokion karttataulut Deseniolta. Olin miettinyt näiden julisteiden tilaamista Mapifulista, mutta hinta voitti tällä kertaa. Mapifulissa karttajulisteen voi tehdä mistä tahansa paikasta ja kartan pystyy rajaamaan haluamaansa kohtaan, jolloin ne ovat kaikki uniikkeja, kun taas Deseniolla julisteet ovat valmiita myyntikappaleita.


Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest


Ja kuten näkyy, on Pinterest taas ollut käytössä. Se toimii hyvänä inspiraation lähteenä, niin sisustustamisen kuin monen muunkin asian kohdalla. Pinterestistä löytyi lukematon määrä erilaisia kuvakollaaseja. Haluamme taulujen muodostavan tarkan neliön, todennäköisesti koossa 180x180. Tomi olikin tehnyt vaihtoehtoja, miten taulut asetellaan ja minkä kokoisia ne ovat. Alla suunnitelmakuva ja yksi linssilude. Kuten huomaatte, tauluja olisi kollaasissa aika monta. Nuo isoimmat eli 50x70 ovat mainitsemiani karttajulisteita ja loput ovat niitä matkavalokuvia. Kollaasiin tulevia kuvia ei vielä täysin ole päätetty, mutta niitä on valikoitu omaan kansioonsa. Olimme ajatelleet, että kollaasi toteutettaisiin täysin mustavalkoisesti, mutta se rajaa sitten tiettyjä hienoja kuvia pois. Ei ole järkeä laittaa mitään kaunista maisemakuvaa, jossa pääasia on väreissä esim. Auringonlaskut tai Uuden-Seelannin värikkäät vuoristot. Toisaalta esimerkiksi kaupungit ja jylhät kalliomaisemat näyttävät kauniilta mustavalkoisina. Yksi vaihtoehto olisi se, että kuvissa olisi jokin värillinen yksityiskohta, esim.Golden Gate Bridge värillisenä ja taustat mustavalkoisena. Täytyy kokeilla mihin meidän kuvanmuokkaustaidot riittävät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti