tiistai 16. heinäkuuta 2013

Suku se vaan on pahin

Mun piti jostain aivan muusta kirjoittaa, mutta oon nyt niin suu auki ihmisten käytöksestä, että en pysty mihinkään muuhun keskittymään. Meidän hääilmoittautuminen päättyi sunnuntaina. Lähes kaikki kaverimme olivat ilmoittautuneet ajoissa sekä pieni osa sukulaisista. Oma sarjansa onkin sitten ilmoittautumatta jättäneet sukulaiset ja tarkemmin sulhasen sukulaiset. Täytyy myöntää, että en ole näin törkeää käytöstä kohdannut pitkään aikaan.

Eilen ja tänään sulho on koittanut puhelimitse tavoittaa näitä kyseisiä sukulaisia. Tähän mennessä hän on saanut vastaansa lähes luurin korvaan lyöneen kummitätinsä sekä liudan tavoittamattomia ihmisiä. On aivan uskomatonta miten huonosti voi aikuiset ihmiset käyttäytyä. Oikein hävettää heidän puolestaan. Minulla on oma veikkaukseni näiden sukulaisten käytökseen ja se on se, että muun muassa tämän kyseisen kummitädin aikuisia lapsia (sulhon serkkuja) emme kutsuneet. Ihan siksi, että jos näihin ihmisiin ei ole lähes kymmeneen vuoteen pitänyt mitään yhteyttä, niin silloin emme luonnollisesti kutsu sellaisia ihmisiä häihinkään. On se kumma juttu kun ei omiin häihinsä saa kutsua niitä ihmisiä kuin itse haluaa. Meille oli alusta asti selvää, että haluamme häihimme alle 100 vierasta. Toinen selvä asia oli se, että haluamme kutsua häihimme ystäviämme ja jos vieraita on vähennettävä, niin sitten aloitamme sukulaisista.
Oletteko te muut joutuneet kohtaamaan huonoa käytöstä häihin kutsutuilta?


8 kommenttia:

  1. Huh huh, mitä toimintaa! Veikkaan et ensi kesänä kohtaamme myös samankaltaista käytöstä. Olen jo päättänyt et perään emme soittele. Toivottavasti saatte vieraat kiinni ja mahdollisimman moni pääsee paikalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä aivan uskomatonta. Ei toi soittelu kyllä ole hääparin hommaa, pitäis ihmisten tajuta ilmoittaa tulevatko vaiko eivät. Tuli sitten vastaan niitäkin, jotka ovat mielestään itsestään selviä osallistujia. Vähän vaikea niistäkin on tietää, jos ei ihan omista vanhemmista ole kyse :D

      Poista
  2. Ikävä kyllä. Sain yhden puhelun häiden alle, joka pahoitti mieleni kun minulta tivattiin miksi tiettyjä henkilöitä ei ole kutsuttu. Itkuhan siinä pääsi kun oli nähnyt jo niin suuren vaivan kaiken eteen. Onneksi asia sovittiin sukulaiseni kanssa ja lopulta hän pyysi anteeksi.

    Mutta kyllä vain näitä on...Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ikävää kun hääparia häiritään näin ikävästi häiden alla :/ Onneksi en itse joutunut puhelimessa näitä ilkeyksiä kohtaamaan, itku olisi varmasti päässyt täälläkin. Onneksi sulta pyydettiin anteeksi, vähän epäilen, että me saamme anteeksipyyntöjä turhaan odotella.

      Poista
  3. Huh, no onpa kurjaa käytöstä! Luulisi vieraiden ymmärtävän, että häät ovat hääparin juhla ja näin ollen hääpari myös saa päättää keitä häihin kutsutaan! Ei itselläkään tulisi mieleenkään kutsua sukulaisia, joihin ei yli 10 vuoteen ole tullut pidettyä yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut ihmiset on näköjään niin itsekkäitä, että se menee myös hääparin edelle :/ en voi ymmärtää.

      Poista
  4. :( Teillä on kyllä ollut uskomattoman vaikeeta joidenkin ihmisten kohdalla! Kuinka itsekkäitä ihmiset ovatkaan!!!! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin tästä oppii keneen meinaa jatkossa pitää yhteyttä. On tää kyl aikamoista :/

      Poista