maanantai 24. maaliskuuta 2014

Black on Black

Otimme yhtenä kauniina päivänä kävelyn lomassa hieman asukuvia. On kulunut aivan liian kauan aikaa, etten ole esitellyt erästä Alma -nimistä upeutta. Alma on kotoisin Ranskasta, tarkemmin Louis Vuittonilta. Ikään kuin häämatkassamme ei jo tarpeeksi olisi yllätystä minulle ollut, niin rakas mieheni päätti viedä minut Vuittonille. Sieltä ei ihan tyhjin käsin sitten lähdettykään pois :) Oli aika epätodellinen tunne istua Vuittonin upeassa lippulaivamyymälässä Champs Elyséellä ja nauttia shampanjaa juuri tehdyn unelmalaukun oston jälkeen.









Tarkemmin laukku on LV:n Alma PM Epi Noir Electric. Alma oli minulle aika itsestäänselvyys, sillä olin siitä jo pidempään haaveillut. Päätös ei kuitenkaan ollut ihan helppo, koska tietysti sokaistuin putiikin muidenkin laukkujen upeudesta. Olin Almaa miettinyt mattana, mutta tuon kiiltävän pinnan nähtyäni ihastuin siihen. Se tuo mielestäni kivasti särmää. Näihin kiiltäväpintaisiin en Suomessa ole edes törmännyt, vain siihen vanhempaan mattaan.  Näin ensimmäiseksi hieman hintavammaksi laukuksi koin mustan olevan väriltään paras vaihtoehto, seuraava voisikin sitten olla joku ihanan värikäs ;) ja mikäli mieheni blogii eksyy, niin juu muistan kyllä sen matkasäästämisen... eikä käy laukun ostaminen pienessä mielessäkään.





10 kommenttia:

  1. Aivan ihana ylläri mieheltä! Upea laukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tämmösiä ylläreitä voi vastustaa <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eiks ookki <3 kuvat ei vaan tuo sille tarpeeksi oikeutta, mut on se vaan nätti.

      Poista
  3. On tuo ihana! :D Mä en kyllä varmaan uskaltaisi käyttää... :D Veljellesi tuli muuten pienet paineet tuosta lahjasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D voi veljeä. Joo toi ei ihan mikään baarilaukku ole.

      Alma menee muuten porukoille "hoitoon" reissun ajaksi :D kun meidän kämpässä saattaa sen aikaa joku asustella, niin en uskalla tänne jättää mitään tärkeää omaisuutta.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se on <3 Vähän joutuu vaan varomaan, kun ei tuon kanssa ihan joka paikassa uskalla rymytä.

      Poista