tiistai 21. lokakuuta 2014

Karavaanari on kaikkien kaveri


Moikka pitkästä aikaa! ja hurraa ilmaiselle netille! Wifin saanti on viime viikkoina ollut melko haasteellista. Kiitokset Brisbanen julkisen kirjaston ilmaiselle netille. Tällä hetkellä olemme siis Australiassa, tarkemmin Brisbanessa . Viime maanantaina laskeuduimme Sydneyn kentälle. Minulla oli päälläni shortsit ja jalassa varvastossut. Heti kentältä ulos astuessani huomasin, että täällähän on pirun kylmä! Oikeastaan lämpötila oli 20 astetta, mutta Balin kuumuuteen tottuneena tärisin kuin lumiukko. Iltaa kohden sää muuttui vieläkin koleammaksi ja nousi kunnon myrsky. Heti alkuun meidän iltasuunnitelmat Sydneyn tutkimiselle kaatui ja jouduimme jäämään hostellille. Onhan meillä tiestysti kunnon ulkoiluvaatteet mukana, mutta siinä ilmassa hyvä kun ei lentoon lähtenyt. Kävimme lähipitseriassa ja katsoimme läppäriltä sarjoja huoneessamme.












Bondi Beach



 

Seuraavana päivänä myrsky oli onneksi laantunut. Suuntasimme läheisessä kuppilassa aikaisen lounaan syötyämme kohti Sydneyn keskustaa. Päivä kului oopperataloa ja Sydneytä ihastellen. Kävimme myös ostamassa retkeilyoppaat seuraavana päivänä alkavaa karavaanarielämäämme varten. Ja täällä sitä ollaan, tien päällä! Aivain huikea reissu on ollut tähän mennessä. Palataan linjoille toivottavasti  pian!





 

Ja tässä seuraavan 12 päivän asuntomme, sekä pientä esimakua meidän reissun maisemista. Upeaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti