Luolaretkellä: Ngarua Caves

  

Yhtenä päivänä kävimme tutustumassa Ngarua -luolaan. Paikka sijaitsee eteläsaaren Takaka kukkulalla, Motuekan ja Takakan kaupunkien välissä. Ajoimme pitkin kiemmurtelevaa, kapeaa tietä ja saavuimme omakotitalon hiljaiselle pihalle. Ihmettelimme olimmeko tosiaan oikeassa paikassa, mutta kylttien mukaan olimme perillä. Pihan perälle ajettuamme näimme luolan sisäänkäynnin ja kyltin "tickets" talon vieressä. Kävelimme talon sisälle ja saavuimme aulaan, jonka seinät oli vuorattu luolakuvilla sekä luolasta kertovilla lehtileikkeillä. Huoneesta oikein huokui ylpeys ja intohimo luolaa kohtaan. Astuimme eteisestä sisälle seuraavaan huoneeseen ja tajusimme huoneen olevan matkamuistomyymälä. Todella suloinen sellainen. Samanlaisia matkamuistoja kuin missä tahansa muussakin matkamyymälässä, hieman pienempi vain. Huoneen perällä hymyili nainen teini-ikäinen poika vierellään. Ostimme liput luolakierrokselle ja nainen vetäisi tiskin alta kypärät, sekä pyysi meitä odottamaan, josko paikalle ilmestyisi muitakin luolakierrokselle haluavia. Eteisessä kun oli kyltti, että kierrokset ovat tasatunnein ja me olimme hieman aikaisessa. Noin puolen tunnin ajan kiertelimme myymälää, luimme lehtileikkeitä ja kuvasimme talon pihalta avautuvaa upeaa näköalaa. 

   

 

Kello tikitti, eikä ketään muita näkynyt. Tasan kahdelta samainen myyjä ilmestyi pihalle kypärä päässään. Minä mielessäni hihittelin, että mikä perheyritys tämä oikein on. Lonely Planetin mukaan kun alueesta sai isomman vaikutelman. Juuri kun olimme aloittamassa kierrosta, juoksi paikalle kierrokselle mukaan haluava mies. Kävelimme naisen perässä luolan ovelle ja yllätyksekseni tuo hiljainen kaupanmyyjä esitteli tomerasti itsensä sekä ohjeisti miten luolassa kuuluisi toimia. Vaikutuimme heti naisen ammattimaisuudesta. Kävi ilmi, että luola tosiaan sijaitsi hauskasti perheen pihamaalla ja luolakierroksia pitikin perheen äiti. Hän oli kovin innokas ja osaava kertomaan luolasta, sen historiasta ja miten hänen isoisänsä oli alueen aikoinaan ostanut. Luola oli löydetty vuonna 1884, jolloin sinne laskeuduttiin alas pienestä reiästä vain kynttilä valona. Uskomattoman rohkeaa. Saimme itse hieman tuntumaa tähän kun seisoimme hetken hiljaa pilkkopimeässä. Ei niin mitään valoa, jos olisin hiukankin jalkaa liikuttanut, niin olisin varmasti liukastunut. 

Puiden juuret kasvoivat katon läpi

 

Kierroksella mukana ollut työkseen luolia tutkiva mies, tiedusteli alueen merkitystä Uuden-Seelannin historiassa. Oppaamme mukaan alueella ei ole niinkään historiallista merkitystä. Arvellaan, etteivät maorit olleet kiinnostuneita alueesta, eivät pitäneet sitä merkittävänä tai vaihtoehtoisesti saattoivat jopa pelätä paikkaa. Luolan pituus on 300 metriä ja korkein kohta noin 20 metriä ja luolan arvellaan olevan 30 miljoonaa vuotta vanha. Viimeisen vuosikymmenen aikana on luolassa järjestetty vihkimisiä yhdessä aulassa, sieltä tämä meidänkin yhteiskuva on otettu. Luola on kuiva, eikä siellä ole koskaan ollutkaan vettä, ainoastaan maankuoren läpi valunut sadevesi on muokannut luolan upeasti. Popcornikoralliksi kutsutut stalagmiitit koristavat koko luolaa upeasti erilaisin muodostelmin, on pientä ja isoa, terävää, pyöreähköä, litteää, seinästä alaspäin valuvaa ja kattoapitkin kiemmurtelevaa kiveä. Stalagmiittiin ei ole mitään asiaa koskea, sillä se on haurasta kuin simpukan kuori. Toisena syynä se, että ihmisen ihon rasvaisuus tummentaa/likastaa kiven pintaa.

Yhdessä kohtaa seinää oli taskulampun pään kokoinen reikä, se ei ole luonnon muokkaama vaan ihmisen epähuomiossa lattialankulla tekemä, tämä syntyi silloin kun luolaan tehtiin askelmia kävelyä helpottamaan. Vaikka kiviseinämä näytti vahvalta, se ei sitä ollut. Suurin osa upeista alaspäin kasvavista pylväistä olivat satoja tuhansia ellei jopa miljoona vuotta vanhoja. Luolan seinämät olivat uskomattoman ehjät ja näytti, ikäänkuin stalagmiitit muodostaisivat tarkoin suunniteltua eheää kokonaisuutta. Seinämässä oli ainoastaan parissa kohtaa halkeama, mutta niiden arvellaan olevan tapahtuneen vuosisatoja sitten. Naureskelimme sille, miten jopa halkeamat olivat ikäänkuin tarkoin suunniteltuja, niin eheän muotoisia halkeamat olivat. Luola on oikea taideteos ja sen upeus on siinä, että luolan osista näkyy pitkän matkaa kauemmas seuraavaan aukeaan alueeseen. Luola kuten koko Uusi-Seelanti muutenkin sijaitsee maanjäristyksistä herkällä alueella. Tähän luolaan maanjäristykset eivät onneksi ole tehneet mitään tuhoja, koska koko luolasto on osa yhtä isoa kivimaaperää, joka liikkuu yhdenaikaisesti maanjäristyksissä. Luolassa oli näytillä luolaan tippuneiden eläinten luita muun muassa kiivin, opossumin sekä todella mielenkiintoisen kauan sitten eläneen Moan luuranko. Perheen pihalla oli Moa -patsas (kuva ylempänä). Kyseessä on noin 3 metrinen esihistoriallinen lintu, joka ei osannut lentää. Vielä sata vuotta sitten näitä lintuja oli olemassa, mutta Maorit söivät linnut. 

 

 

Olen ennenkin käynyt tippukiviluolissa muun muassa Turkissa, mutta tämä luola oli yksityiskohtineen varsin upea ja oli hienoa nähdä, miten ylpeitä siitä oltiin. Oppaamme kertoi mielellään myös perheensä pihamaasta tai oikeastaan metsästä. Alue on nimittäin kuuluisa myös siitä syystä, että sekä Taru Sormusten Herrasta että Hobitteja on kuvattu alueella. Perhe vaikutti olevan todella ylpeitä asiasta... Syystäkin. Olisin minäkin, jos pihallani olisi yhtä maailman tunnetuimmista elokuvista. Heidän tonttinsa pitäisi näkyä myös kolmannessa Hobitti- elokuvassa.

On the road again - New Zealand

Heippa! Täällä ollaan taas tutuissa tunnelmissa, nimittäin spaceshipin kyydissä huristelemassa ympäri Uutta-Seelantia. Meillä on lähes samanlainen auto kuin Australiassa, mutta uudempi ja hieman tilavampi. Australiasta oppineena vuokrasimme myös retkituolit ja -pöydän. Tällä kertaa myös suunnistaminen on hieman helpompaa, sillä autossamme on navigaattori. Olemme sen avulla säästyneet jo muutamalta kinastelulta ;) Toistemme sijaan haukumme nyt vain navigaattoria :D 

"Hurraa! Sataa!"

Ensimmäisen yön vietimme hostellissa Aucklandissa. Taas vaihteeksi meidät toivotti uuteen maahan tervetulleeksi pirteä sade. Onnea on sadevaatteet ja rinkkasuojat! Tosin kumisaappaita oli ikävä litimärissä kengissä tallustellessa. Ehdimme kierrellä yhden päivän sateista Aucklandia ennen kuin suuntasimme hakemaan autoamme. Sieltä matkamme jatkui hieman Aucklandista pohjoiseen Browns Bayhin erään perheen luokse, tarkemmin Tomin työkaverin sukulaisen luokse. Emme tunteneet heitä lainkaan entuudestaan, mutta olin viestittelyn perusteella saanut miellyttävän kuvan perheestä. Ja oikeassa olin! Meitä oli vastassa mukava pariskunta lapsensa kanssa, saimme todella hyvää kotiruokaa ja yöpaikan sekä kivaa juttuseuraa. Ihanaa tuollainen vieraanvaraisuus tuntemattomia ihmisiä kohtaan.

Browns Bayn rantaa

Ensimmäisen leiriyömme lähiseutua

Waihi Beach, jos jotain olemme nähneet paljon näiden kuukausien aikana, niin se on rantaa.

 

Heti seuraavana päivänä kävimme postittamassa Suomeen lähtevän paketin, joka itseasiassa saapui Suomeen jo viidessä arkipäivässä. Todella nopeasti, kun oli kuitenkin kyse aika isohkosta laatikosta, joka lähetettiin maailman toiselle puolen. Postihomman ja lounaan jälkeen lähdimme ajamaan alas pitkin pohjoisrannikkoa. Yövyimme Coromandelin forest parkissa keskellä vihreää metsää. Australian lämpimiin öihin tottuneina oli aika kylmä yö, kuten muutkin yöt ovat tähän mennessä täällä olleet. Ensimmäisen leiriyön jälkeen matkamme jatkui Waihi Beachin kautta Mt Maunganuille (Mauao), NZ:n surffikaupunkiin. Siellä jopa opetetaan surffausta kouluissa, mahtaa olla kivat liikuntatunnit :) Kaupungin kohokohta on itse Mount Maunganui (232m), josta on upeat maisemat kaupunkiin ja merelle. Kävelyreitti kiertää vuoren ympäri ja reittivaihtehtoja on jyrkemmästä loivaan. Me kävelimme reippaasti ihan ylös asti, vaikka välillä tuntui, että lennän tuulen mukana alas. Noin tunnin kävelyn aikana myös sää vaihteli, välillä satoi ja yhtäkkiä paistoi taas aurinko eikä pilviä näkynyt missään. Täällä NZ:ssä on muutenkin aivan uskomaton sää, saman päivän aikana voi olla hyytävän kylmä tuuli, pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko ja seuraavaksi vaikka rakeita. Nämä ihan oikeasti koimme kaikki yhtenä päivänä. Tämän vuoksi kukaan tai usemmat uusi-seelantilaiset eivät sääennusteisiin usko.

Nuo valkoiset läntit ovat joko kiviä tai lampaita :)

Rinne oli täynnä näitä kavereita

Reitti kulki välillä pelottavan lähellä reunaa

Poikia haaveilemassa 

Huomenna suuntaamme Hobittilaan! Saas nähdä jääkö tämä hobitti sinne asumaan ;)

Hei me nähtiin valaita!

Okei ne olivat aika kaukana, eikä saatu hyvää kuvaa, mutta ihan oikeasti niitä nähtiin! Tämä tapahtui Byron Bayn ehkä tunnetuimmassa nähtävyyskohteesaa Cape Byronissa, mantereen itäisimmällä pisteellä. Byron Bay sijaitsee Uudessa Etelä-Walesissa, 165 kilometriä etelään Brisbanesta. Cape Byronissa on upea valkoinen majakka, jonka sisälle sai mennä ihmettelemään majakan historiaa ja torniin pääsi ylös asti ihastelemaan huikeita maisemia opastetulla kierroksella. Cape Byronille pääsi sekä autolla että maisemareittiä kävellen. Me valitsimme helpoimman/laiskoille tarkoitetun version eli auton, ihan vaan siksi, että aikamme oli tuona päivänä hieman kortilla. Majakalla oli tietysti pirusti turisteja, olihan todella lämmin ja kaunis päivä.

Matkalla piti tietysti pysähtyä kuvaamaan ja Tomin testata kuinka reunalla uskaltaa kuvata.

Taivaalla näkyy joku tyyppi liitelemässä

Siinä se nyt on! Tästä parempaa kuvaa ei valittavasti saatu

Jotkut ahkerat tulivat majakalle rappusia pitkin,

Byron Bay on etenkin reppureissaajien suosiossa sen rennon ilmapiirin ja surffin vuoksi. Kaupungin sanotaan olevan hippikaupunki ja hippielämä todellakin välittyi. Byronissa oli juuri meneillään kunnon hippifestarit ja illan hämärtyessä ehdimme nauttia musiikista ja katsella paikallista meininkiä. Tässä boheemissa kaupungissa olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin, mutta me ehdimme viettämään siellä vain yhden päivän. Päivän aikana kävelimme ympäriinsä ja pysähdyimme myöa herkulliselle pastalle kotoisaan ravintolaan. Kyseinen rafla oli saanut Tripadvisorin family restaurant -maininnan. Herkullista kotiruokaa tosiaan! Otin pienen pastan enkä jaksanut sitäkään kokonaan :/ mahalaukku on jotenkin pienentynyt tän budjettiruokailun vuoksi. No eiköhän se viimeistään äidin jouluherkkujen myötä kasva :)

Byron Bayn keskustaa 

Hippifestarit

Sitten ajankohtaisiin kuulumisiin, nimittäin me olemme vaihtaneet maata! Nyt kirjoittelen Christchurchistä, Uudesta-Seellannista. Lämpötila tippui melkein parilla kymmenellä asteella, mutta maisemat muuttuivat uskomattoman upeiksi, niin vihreää <3