perjantai 24. tammikuuta 2014

Kipeilypäivien aktiviteetit

Heippa! Täällä on muutama päivä sairasteltu kotona ja nyt viikonlopun alkaessa paremmalla olotilalla, melkein hypin ilosta kun energiaa riittää kuin pienellä kanilla!  Kipeänä puuhastelu on aika rajallista ja televisio on varmasti monella suuressa osassa sairastelua, tietysti ei aina edes sitäkään, jos ei olotila salli. Mä käytän tilaisuuteni kipeillessä aina hyväksi ja katson niitä omia "hömppäleffojani", kuten esimerkiksi Sinkkuelämää elokuvaa.




Telkun töllöttämisen lisäksi yksi rakas aktiviteettini on, joko läppärillä tai kännykällä blogien lueskelu sängystä käsin. Tämä sama harrastus on mulla kyllä myös viikonloppuaamuisin ;) Tähän väliin voisin muuten mainita teille yhdestä suht uudesta ja ihanasta blogista häämaailmassa, nimittäin Sinä ja minä ikuisesti. Käykääpä tutustumassa :)

Eilen illalla sitten uhmasin huonoa oloani ja päätin tehdä ruokaa. En ollut moneen päivään syönyt kunnolla ja ajattelin hyvän ruoan maistuvan. (Nooh, väärässä tietenkin olin.) Tein ekaa kertaa elämässäni avokadopastaa, se on todella helppo ja aika vaivaton tehdä. Kannattaa kokeilla jos ette ole siihen aiemmin tutustuneet. Pastasta tuli hirmu hyvää, mutta jääkaapissa se nyt melkein kokonaan nököttää :/ Ruokahalu sitten aika pitkälti lähti jo kokkaillessa ja kun piti kaikenmaailman kuviakin siinä välissä ottaa ;) tämä kuva on instagramistani, mut löytää sieltä nikillä @adolfia







1 kommentti:

  1. Voi, kiitos ja kumarrus! :)
    Niin ja minun tekisi mieli kokeilla tuota avokadopastaa, mutta minulla kuin veljelläsikin on vähän avokado-epäilyksiä. :D

    VastaaPoista