sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Valloittava Wellington



Uusi maa, uudet kujeet. Terveiset siis Jenkeistä ja Las Vegasista! Täällä on juuri niin hienoa kuin kuvittelinkin! Vilinää riittää. Nyt kuitenkin kerron teille yhdestä toisesta ihanasta kaupungista, nimittäin Wellingtonista. Näiden kolmen kuukauden aikana nähdyistä kaupungeista Wellington on yksi niistä, joka nousi lempi kaupunkieni joukkoon. Mikäli pitää elokuvista ja kahvista, niin Wellington on täydellinen valinta. Sanotaan, että Wellingtonista on mahdotonta löytää huonoa kahvia enkä itsekään huonoa kahvia sieltä saanut. Tästä Uuden-Seellannin pääkaupungista on yhteys maan eteläsaarelle ja sen vuoksi Wellington onkin varsin vilkas kaupunki. Me vietimme siellä pari päivää ennen sekä jälkeen eteläsaaren seikkailumme. Paras paikka Wellingtonin ihailuun on ehdottomasti Mt Victoria lookout. Tie näköalapaikalle on hyvin kapea ja mutkainen ja autolla sai todella varoa, ettei törmää vastaan tuleviin autoihin tai jyrää jotain kävelijää. Näköalatasanteelta on upeat näkymät Wellingtonin keskustaan ja etenkin satamaan. 









Ihan törkeeän hyvä miniburgerkoju.



  

Wellingtonin ranta-alue on todella viihtyisä ja rantakadulla oli kivoja pieniä kahvi- ja ruokakojuja. Tämä alue kerääkin ihmisiä kuppiloihin ja rantakadun penkeille viettämään päivää. Kaupungilla pyörimisen lisäksi kävimme Uuden-Seelannin kansallismuseossa Te Papassa. Museo oli ilmainen, ainoastaan vaihtuva näyttely maksoi. Koska museossa oli aivan tarpeeksi nähtävää ilman vaihtuvaa näyttelyä, niin keskityimme vain päänäyttelyyn. Halusimme nimenomaan nähdä NZ:n luonnon- ja historiaosiot sekä maoritaiteen puolen. Maoritaiteessa puuveistosten yksityiskohdat sekä pounamusta tehdyt korut olivat kiehtovia. Maoritaiteen uskonnollisena perustana on uskomus jumaliin sekä esihistoriallisiin henkiin. Esineissä ja luonnonilmiöissä uskottiin asuvan yliluonnollisia asioita. Itse tehdyillä esineillä uskottiin olevan sisäinen henkinen voima, jota kutsuttiin manaksi. Veistetyillä hahmoilla on jokaisella oma merkityksensä, kieltä näyttävä hahmo esimerkiksi tarkoittaa uhmaa ja suojelevaa taikaa. NZ:ssä jadea kutsutaan greenstoneksi kun taas maorit kutsuvat jadea pounamuksi. Maorit huomasivat, että pounamusta pystyi sen kovuuden vuoksi tekemään teräviä aseita sekä työkaluja. Perinteisesti maorit pitivät pounamukorua nahkaremmissä ja korua solisluiden välissä. 


Te Papa. Tuosta kontista kuului tyranosauruksen ääntä, lapset kiertelivät konttia ihmeissään.


Jättiläismäinen ammoniittifossiili



 
Maoritaidetta





 


Ehkä kaikista mielenkiintoisin nähtävyys, jonka meinasimme aikataulun vuoksi missata, oli Weta Cave ja erityisesti heidän workshoppinsa. Weta Cave sijaitsee Miramarin alueella Wellingtonissa, keskustasta noin 4 kilometrin päässä. Jos ei ole reissuautolla liikenteessä, niin paikanpäälle pääsee paikallisbussilla. Weta Cavessa on myymälä sekä mininäyttely heidän tuotoksistaan eri elokuviin. Lisäksi ilmakseksi pääsee katsomaan mielenkiintoista Weta Cavesta kertovaa videopätkää, mitä he ovat mihinkin elokuviin tehneet, yrityksen historiasta, kasvavasta menestyksestä sekä menestyksen takana olevista henkilöistä. Mikäli on halua nähdä ja kuulla lisää tai sisäinen nörtteys iskee, niin 24:llä dollarilla pääsee workshop tourille eli näkemään missä ja miten he ihan oikeasti töitä tekevät sekä tuotoksia. Kierros on todellakin kokemisen arvoinen, se on vähän kuin pääsisi back stagelle elokuvien maailmaan ja saa jopa kuulla behind the scenes materiaalia. Kierroksella näimme niin eri elokuviin tehtyjä rooliasuja, Taru sormusten herraan tehtyä pienoismallia linnasta, erilaisia aseita ja miekkoja ja paljon kaikkea muuta. Saimme myös esittää kysymyksiä ja meidän nörttimme pääsikin kierroksella valloilleen ja esitti varsin innostuneena kysymyksiä.  Itse en ennen tätä edes tiennyt mitä kaikkea Weta Cave tekee ja missä elokuvissa se on ollut mukana. Monet kuuluisat elokuvat kuten Hobitti, TSH, Avatar, District 9 ja Elyseym ovat muun muassa puvustukselta, lavastukselta sekä aseistukselta osittain Wetan käsialaa. Harmiksi kuvaaminen oli kierroksella kiellettyä, kaikki alla olevat kuvat ovat otettu Wetan myymälästä ja talon pihalta. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti