Meillekö vauva?

Tämä kysymys pyöri mielessämme pitkään ennen tähän koko urakkaan "ryhtymistä". Meidän kokemuksemme lapsista ja vauvoista perustuu lähinnä kummityttöömme ja muihin sukulaislapsiin, jotka ovat tietysti aivan ihania. Siltikään kummallekaan meistä ei pienten lasten läsnäolo ole oikein koskaan aiheuttanut mitään ylisöpöysreaktiota. Oikeastaan kuulumme juuri niihin ihmisiin, jotka yleisesti perhejuhlissa ja muissa kekkereissä ajattelevat: "ei lapsia tänne, kiitos", pidimmehän lapsettomat häätkin. Tästä voikin jo päätellä, että meidän päätöksemme vauvasta, vanhempina olosta ja perhe-elämästä ei ole perustunut vauvakuumeelle. Luulenpa, että jos vauvakuumetta olisi odoteltu, niin sitä olisi todella saanut odotella. Tähän kuumeiluasiaan olen meinaan nyt raskausaikana törmännyt muutamaan otteeseen, erilaisina kysymyksinä/toteamuksina kuten "ai teillekin tuli vauvakuume". Noh, eipä tullut, päätimme vain että nyt on hyvä aika.

Mielenkiinnolla odotin raskausajalta sitä, miten muutun ja tuleeko ajatusmaailmani jotenkin muuttumaan. Nyt kun raskaus on kohta puolin (toivottavasti) lopussa, niin uskallan jo tehdä tulkintoja siitä, miten minä ja mieheni olemme muuttuneet ja kasvaneet kohti vanhemmuutta. Olen aina ollut luonteeltani aika (lue todella) temperamenttinen, mutta nyt raskauden edetessä olen kuullut sekä mieheltäni että muilta läheisiltäni, miten rauhalliseksi olen muuttunut. Hormoneilla on varmasti se suurin vaikutus asiaan. Täytyy myöntää, että olen kyllä tykännyt tästä uudesta rauhallisesta minästäni, että se voisi kiitos kyllä jäädä ihan uudeksi luonteenpiirteeksi, vaikka on se temperamenttisuuskin välillä ihan hyvästä :) 

Toinen raskauden aikana ilmentynyt seikka on huolehtivaisuus tai kai sitä äidinvaistoksi kutsutaan. Heti raskauden alkumetreiltä asti olen miettinyt ja huolehtinut pienen masuasukin vointia. Alussa jopa pelkojen muodossa, jolloin pelkäsin raskauden päätyvän keskenmenoon. Tämän jälkeen pelko ja huolehtiminen ilmeni ultrakäynneissä, olin niissä kuin peppuun ammuttu karhu. Pelkäsin kovasti että jotain ikävää löytyisi. Tämä viimeinen kolmannes onkin sitten ollut huomattavasti seesteisempää aikaa, vauva on onneksi ollut niin liikkuvainen, ettei sen takia ole juurikaan tarvinnut huolehtia. Nyt sitten odotellaankin synnytyspelon ilmestymistä, mikäli sellaista tulee. Ennen raskautta olin aivan varma, että synnyttäminen olisi juuri se eniten pelkäämäni asia raskaudessa, mutta näin 38 viikon alkaessa voin vielä sanoa ettei pelota saatika jännitä vielä yhtään. Outoa sinänsä, koska voihan synnytys käynnistyä vaikka jo ensi yönä. Normaalisti kun olen kova jännittämään, niin luulisi synnytyspelon olevan jo aivan valtava. En varmaan sitten vaan osaa pelätä tai jännittää asiaa, mitä en ole ennen kokenut.

Tämän synnytyspelon olemattomuuden lisäksi raskaus on yllättänyt myös siinä, miten nopeasti pieneen elämään voi kiintyä. Kävimme aikanaan varhaisultrassa ja jo silloin koin tämän pienen elämän olevan tärkeintä maailmassa, vaikka eihän pieni ihme vielä ollut kuin muutaman millin mittainen <3 tämä kiintymys ja huolehtiminen on myös ilmennyt aika orjallisena "mitä saan ja mitä en saa syödä ja juoda". Nykyään kyllä uskallan jo syödä sen yhden salmiakin ilman katumusta :D

Postauksen alun pohdintoihin sen verran palatakseni, että en edelleenkään siedä kiljuvia lapsia ruuhkabusseissa tai ravintoloissa. Ehkä tämäkin asia tulee muuttumaan vielä perhe-elämän myötä, mutta nyt ainakin nämä samaiset asiat edelleen ärsyttävät. Tähän liittyen sanonta "kyllä maailmaan ääntä mahtuu", on muuten todella ärsyttävä. 

Tässä tällaista mammalomalaisen ajatuksenkulkua. Jos tänne blogiin eksyy muita mammoja, niin olisi kiva kuulla mistä seikoista yllättyi raskausaikana. Enkä tässä nyt puhunut tosiaan lainkaan kehon muutoksista, niissä vasta on yllättymistä ollut kerrakseen. 

Seuraava kuva on perhevalmennuksesta, aiheena vauvan hoito. Tomppa pähkäilee miten päin body kuuluu pukea :D Täytyy sanoa, että mieheni ansaitsee täydet pisteet tästä raskausajasta, hän on ollut suurena tukena, kyselemässä vointia ja auttamassa milloin missäkin asiassa. Hänestä tulee hyvä isä <3